Hyppää pääsisältöön

Kaksi matkaa kapellimestariksi

Kapellimestari Eva Ollikainen
Kapellimestari Eva Ollikainen Kuva: Yle Eva Ollikainen,musiikin voima

Vuosia jatkunut hengästyttävä työtahti ajoi Eva Ollikaisen burnoutiin ja lopulta merille. Täydellisen irtioton jälkeen rakkaus musiikkiin palasi, ja nyt kapellimestari on löytänyt tekemiseensä aivan uudenlaista energiaa.

Kapellimestari Eva Ollikainen asuu perheineen Odensessa ja vierailee Suomessa vain muutamia kertoja vuodessa. Viimeksi Ollikaisen toi Helsinkiin pesti Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan pääsykokeiden tuomaristossa.

Helsingin-vierailunsa iltana Ollikainen ehti Musiikkitaloon kuuntelemaan Radion sinfoniaorkesteria, jonka kanssa hänellä on jo sovittuna myös oma konsertti. Pääkaupunkiseudulle kapellimestarin tuovat tulevaisuudessa myös konsertit Helsingin kaupunginorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan johdossa.

Koti on kuitenkin Tanskassa, jonka avoimesta ja vapaasta ilmapiiristä Ollikainen nauttii.

– Perheeni on ehkä hiukan epäkonventionaalinen. Mieheni on ollut pitkillä isyysvapailla, ja itse olen tehnyt töitä oikeastaan koko ajan. Tanskassa – toisin kuin usein Suomessa – sitä ei tarvitse selitellä.

Musiikki toi lohtua

Musiikin parantavan voiman Eva Ollikainen löysi 13-vuotiaana. Ollikainen oli 6-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Tapahtuman lopullisuus valkeni yltiöoptimistiselle tytölle vasta teini-iän kynnyksellä.

– Musiikki muodostui minulle siinä vaiheessa todella tärkeäksi, Ollikainen muistelee raskasta jaksoa elämässään.

– Makasin olohuoneen lattialla ja laitoin stereot täysille. Silloin oikeastaan löysin orkesterimusiikin, kertoo Ollikainen, joka ennen kapellimestariksi kouluttautumista ehti valmistua diplomipianistiksi.

Musiikki toi lohtua ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän löysi musiikista samoja tuskan ja surun tunteita, joita myös itse kävi läpi. Suhde musiikkiin muuttui miltei uskonnon kaltaiseksi.

– Jotenkin intuitiivisesti ymmärsin, että musiikki voi toimia elämäni tukipilarina: jos annan itseni musiikille, se voi pelastaa ja pitää pinnalla.

Selviytymistä konsertista toiseen

Rakkaus musiikkiin oli syttynyt jo lapsena, ja teini-iän vaikeiden vaiheiden aikana sen merkitys kasvoi entisestään. Kapellimestariuran alkuvaiheen hektisimpien vuosien läpi rakkaus ei kuitenkaan enää kantanut.

Ollikainen voitti 21-vuotiaana Jorma Panula -kapellimestarikilpailun ja teki pian sen jälkeen sopimuksen lontoolaisen agentuurin kanssa. Agentuuri avasi monia ovia kansainvälisillä areenoilla, mutta samalla edellytti, että kaikki tarjotut konsertit hoidetaan. Ja niitä myös tarjottiin. Krooninen väsymys alkoi vähitellen vaikuttaa Ollikaisen kykyyn oppia uusia teoksia riittävän nopeassa tahdissa.

– Elämä oli oikeastaan vain selviytymistä konsertista toiseen. Sinfonian omaksumiseen oli aikaa alle viikko, ja konsertissa soitetaan tietysti muitakin teoksia, Ollikainen muistelee kymmenen vuoden takaista oravanpyörää.

Hän jaksoi pyöritystä viitisen vuotta, mutta hinta siitä oli kova. Burnout-diagnoosin jälkeen Ollikainen ymmärsi lopulta, että tarvitsee täydellisen irtioton musiikista.

– En ollut varma, voisinko enää jatkaa kapellimestarina. Kapellimestarin työstä ei tule mitään ilman rakkautta musiikkiin, mutta en pystynyt enää löytämään sitä.

Kohti uusia tuulia

Irtiotto ei olisi voinut olla täydellisempi. Eva Ollikainen lähti purjehtimaan ja tekemään töitä suurilla purjelaivoilla.

– Kuurasin lattioita, kuorin perunoita, leivoin leipää ja korjasin purjeita.

Meriltä matka jatkui Kanadaan, jossa työ laivoilla vaihtui puuveneenrakennuksen opiskeluun.

– Kanadassa irtauduin musiikista täysin ja aloin viimein nukkua yöni hyvin, Ollikainen kuvaa tärkeää käännekohtaa toipumisprosessissaan.

Lopullinen käänne parempaan tapahtui, kun Ollikainen työkaverinsa pyynnöstä etsi tämän iPodilta jotakin klassista musiikkia. Sieltä löytyi Beethovenin Eroica-sinfonia, jonka he sitten kuuntelivat yhdessä. Sen jälkeen Ollikainen ei enää voinut jäädä toisten seuraan vaan lähti yksin pitkälle kävelylle. Kävelyretken aikana hän kävi koko sinfonian mielessään läpi ja muotoili päässään jokaisen fraasin juuri oikeanlaiseksi teoksen kokonaisrakenteen kannalta. Rakkaus musiikkiin oli syttynyt uudestaan.

Takaisin muusikoksi

Ollikainen palasi Eurooppaan ja alkoi taas vähitellen elää muusikon elämää. Kaikessa hänen tekemisessään on sen jälkeen ollut aivan uudenlaista energiaa, vaikka kahden pienen lapsen äidin elämään kuuluukin välillä kova väsymys.

– Väsymys on kuitenkin hyvin erilaista kuin silloin, kun se oli pimeää ja mahdotonta. Nyt minulla saattaa olla yhtä aikaa tosi väsynyt ja tosi vireä olotila.

Ollikainen lukee enemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin, kuuntelee paljon uutta musiikkia ja suunnittelee suurella innolla tulevia konserttiohjelmia.

– Joka kerta, kun saan uuden partituurin käteeni, olen innoissani kuin pieni lapsi, hän riemuitsee.

– Musiikki ja sen voima on minulle tällä hetkellä henki ja elämä. On täysin mahdotonta kuvitella, että se ei olisi taas osa arkipäivääni.