Hyppää pääsisältöön

"Monneista" tehtiin kunnon miehiä 1950-luvun sotilasfarsseissa

Kotimainen elokuva "Sankarialokas". Muukalaislegioonan soturit kersantti Nielsen (näyttelijä Jussi Jurkka) ja Tom Smith (näyttelijä Lasse Pöysti) tervehtivät aavikolle uupuneita tovereitaan.
Muukalaislegioonan soturit tervehtivät aavikolle uupuneita tovereitaan Sankarialokas-elokuvan fantasiajaksossa. Kotimainen elokuva "Sankarialokas". Muukalaislegioonan soturit kersantti Nielsen (näyttelijä Jussi Jurkka) ja Tom Smith (näyttelijä Lasse Pöysti) tervehtivät aavikolle uupuneita tovereitaan. Kuva: Fennada-filmi Oy/Yle Sankarialokas,Lasse Pöysti,Jussi Jurkka,1955,Fennada-Filmi Oy,muukalaislegioona

Sotilasfarsseista muodostui Suomeen 1950-luvulla oma selkeä lajityyppinsä. Niiden ahkerin valmistaja oli Fennada-filmi, joka teki vuosina 1952–1958 kaikkiaan seitsemän komediaa kurittomien "monnien" eli alokkaiden toilailuista – yhden joka kesä.

Artikkeli sisältää seuraavat Fennada-elokuvat, niiden trailerit, esittelyt sekä tekijä- ja näyttelijälistat: Kaikkien naisten monni, Miljonäärimonni, Laivaston monnit maissa, Sankarialokas, Tyttö lähtee kasarmiin, Vääpelin kauhu ja Sotapojan heilat. Edellä olevista linkeistä pääset haluamaasi elokuvaan. Artikkelin lopussa tekijät ja näyttelijät muistelevat elokuvia dokumenttisarjassa Fennadan tarina.

Sotilaselämään sijoittuvia komedioita tehtiin vuodesta 1938 vuoteen 1966 yhteensä 25 kappaletta. Elokuvatutkija Kimmo Laineen mukaan ensimmäisen vaiheen (1930- ja 1940-lukujen) elokuvat pyrkivät lujittamaan yhtenäistä puolustustahtoa ja sotilaallista henkeä, johon vaikeasti sopeutuvat "murheenkryynitkin" kasvavat mukaan. Viisikymmenluvun farsseissa taas painotettiin enemmän viihteellisyyttä ja harmittomuutta. Niissä pelleiltiin armeijakurin ja komentosuhteiden kustannuksella ja sotilaallisuuden käsitettä karnevalisoitiin roolipeleillä ja ristiinpukeutumisella.

Silti ainakin Fennada-filmin sotilasfarssit päättyivät kaiken kohelluksen jälkeen siihen, että joukosta poikkeava alokas – usein jonkin sankariteon jälkeen – lupaa tulla "kunnon sotilaaksi ja mieheksi" ja "löytää paikkansa kansansa ja tovereidensa keskuudessa". Monasti asiaa avittaa tervehdyttävä "sakinhivutus" (ts. ryhmäkiusaaminen) tai sen uhka.

Fennada astuu ruotuun

Fennadan sotilasfarssikauden aloitti vuonna 1952 Kaikkien naisten monni, jonka sai ohjattavakseen Lasse Pöysti. Hänen itsensä esittämä lukutaidoton maalaispoika Nieminen on hieman Jaroslav Hašekin sotamies Švejkin tyyppinen syyntakeeton hahmo, joka hölmöilyllään tekee pilaa armeijan kurista, komentosuhteista ja totisista rutiineista.

Suositun filmin hyppelehtivä juoni varuskunnan kassan ryöstöineen ja veikkausvoittoineen on kömpelöhkö, mutta mukaan on mahdutettu paljon nopeatempoisia vitsejä ja toimivaa tilannekomiikkaa, jossa Pöysti irrottelee välillä vauhdikkaastikin.

Hän on ihanteellinen valinta päärooliin, alokas joka aina tekee päinvastoin kuin pitäisi, tyhmä, kiltti, menestyksekäs ja hyvin viehätysvoimainen.― Greta Brotherus Lasse Pöystistä Hufvudstadsbladetissa 6.7.1952

Alokas Niemisen suhdetta hänestä huolehtiviin naisiin on sävytetty pikantilla eroottisella vihjailulla, vaikka ohjaajaa kehuttiinkin "karkeuksien välttämisestä".

Runsaiden laulunumeroidensa osalta tuotos tuo mieleen 1930-luvun Meidän poikamme -musikaalit. Säveltäjä Einar Englund sai arvostelijoilta erityiskehuja elokuvamusiikistaan. Sivuosassa everstin tyttärenä esiintyy nuori Jutta Zilliacus.

Kaikkien naisten monni - juoniselostus

Sotilasfarssi Kaikkien naisten monni kertoo lukutaidottomasta alokas Niemisestä, joka astuu palvelukseen myöhässä – äidin saattelemana. Nieminen pistää kasarmin rutiinit sekaisin ja everstin käskystä häntä aletaan kouluttaa eri tavoin. Varuskuntakaupungin naiset puolestaan opettavat hänelle elämän aakkosia. Pian Nieminen onkin vääpeli Vasikaisen kilpakosija. (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Kaikkien naisten monni - tekijät ja näyttelijät

Alkuperäisteos – Joel Laikka
Käsikirjoitus ja ohjaus – Lasse Pöysti
Musiikki – Einar Englund
Kuvaus – Unto Kumpulainen
Äänitys – Gösta Salminen
Lavastus – August Lindström
Leikkaaja – Nils Holm
Tuotannonjohto – Mauno I. Mäkelä, Fennada-Filmi 1952

Rooleissa mm.:
Lasse Pöysti – alokas Nieminen
Toini Vartiainen – Vieno
Reino Valkama – vääpeli Vasikainen
Rauha Rentola – Elsa Kontunen
Toppo Elonperä – kauppias Kontunen
Paavo Jännes – eversti
Jutta Armela – everstin tytär
Heikki Savolainen – alokas Nurmi
Eino Haavisto – kapteeni Sumu
Saara Ranin – Niemisen äiti
Pentti Viljanen – varuskersantti
Maija Karhi – neiti
Eero Leväluoma – Dynamiitti-Kalle
Kaarlo Wilska – korpraali
Elli Ylimaa – vanhapiika
Mauri Jaakkola – alokas
Leo Mikander – alokas
Emma Väänänen – postineiti

Miljonäärimonni on saada proletaarin nyrkistä

Roland af Hällströmin ohjaaman Miljonäärimonnin (1953) myötä Fennadan sotilasfarssien painopiste siirtyi maalaisalokkaista kaupunkilaisiin. Päähenkilönä on rikas, hemmoteltu ja itsetietoinen yläluokan kasvatti, joka asennoituu kasarmiin kuin lomahotelliin.

Asetelma synnyttää muutamia herkullisia sananvaihtoja. Työtä laistavan velttoilijan tapa laistaa tehtävistään rahan avulla synnyttää tupatovereissa kuitenkin lopulta oikeaa luokkavihaa: "Me halutaan antaa sille proletaarin nyrkistä!"

Armeijan hierarkian kanssa päästään pelleilemään, kun monni hyppää kenraalin vetimiin. Ulkoinen naamio riittää rooliin: alaiset ovat valmiita tottelemaan ketä tahansa, jolla on oikea univormu ja elkeet. Kiinnostavista oivalluksista huolimatta elokuva on onnistuttu jälleen päättämään epäuskottavaan sankaritekoon.

Elokuvasta tuli vuoden suurimpia katsojasuosikkeja. Jotkut lehtikriitikoista olivat jo tässä vaiheessa tyystin kyllästyneitä koko lajityyppiin, toiset sentään yrittivät nähdä Miljonäärimonnin huumorissa jotain hyvääkin.

Myönteistä on, että reserviläisnaamat ovat alokkaiden joukossa vähentyneet...― Keskisuomalainen-lehti Miljonäärimonnista 21.9.1953

Kuten Fennadan edellisessäkin sotilasfarssissa, filmin sankariparin muodostivat Lasse Pöysti ja Toini Vartiainen. Pöysti ja hänen tupatoveriaan esittävä Sakari Halonen olivatkin vuosikymmenen ahkerimmin käytettyjä alokasroolien esittäjiä.

Filmin runsaissa laulukohtauksissa Halonen on niin paljon esillä, että häntä voisi niiden perusteella luulla pääosan esittäjäksi. Toini Vartiaisen osuudet laulaa Seija Lampila.

Miljonäärimonni - juoniselostus

Rikas ja hemmoteltu Lasse Vihuri kurvaa palvelukseen urheiluautollaan. Pröystäilevä monni joutuu heti ylivääpelin silmätikuksi. Alokastoverit auttavat kyllä, mutta rahasta. Sattumalta Lasse taltuttaa everstin tyttären hevosen ja pääsee Toinin hetkelliseen suosioon. Paljon palaa ja räjähtää ennen kuin toverit, upseerit ja Toini hyväksyvät Lassen ja hän itse ymmärtää muutakin kuin rahan arvon. (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Miljonäärimonni - tekijät ja näyttelijät

Käsikirjoitus – Kalle Kivipää
Ohjaus – Roland af Hällström
Musiikki – Usko Kemppi
Kuvaus – Esko Töyri, Ensio Suominen
Äänitys – Gösta Salminen, Aarre Elo
Lavastus – August Lindström
Leikkaus – Nils Holm
Tuotannonjohto – Mauno I. Mäkelä, Fennada-Filmi 1953

Rooleissa mm.:
Lasse Pöysti – alokas Vihuri
Toini Vartiainen – everstin tytär Toini
Sakari Halonen – alokas Miettunen
Pentti Viljanen – ylivääpeli Kulkunen
Heikki Savolainen – alokas Mönttö
Airi Uitto – Irja
Elvi Saarnio – Miina
Reino Valkama – kenraali Peltomies
Mauri Jaakkola – korpraali
Heikki Heino – kapteeni Mänty
Eero Leväluoma – everstiluutnantti
Kauko Vuorensola – huoltomies
Veikko Sorsakivi – toimistokersantti

Laivasto liittyy farssirintamaan

Fennadan kolmannessa sotilaskomediassa etsittiin vaihtelua vaihtamalla aselajia. Ville Salmisen ohjaama Laivaston monnit maissa (1954) yritti ehdottomasti välttää kaikkea mahdollista epäkunnioittavuutta asevoimia ja upseeristoa kohtaan. Pyrkimyksen lakikohtana on filmin alkupuolelle leikattu näyttävä tykistöharjoitusspektaakkeli, jota säestää reipas isänmaallinen marssilaulu.

Myös elokuvan ennakkomainonnassa korostettiin sen realistista ja kasvattavaa henkeä. Kimmo Laine uumoilee syyksi, että tuotantoyhtiöllä oli vaikeuksia saada merikohtauksiin laivaston kalustoa. Puolustuslaitoksen suhtautuminen sotilasfarsseihin alkoi 1950-luvun edetessä muuttua varauksellisemmaksi.

Filmiin on ympätty vakoilujuoni, johon päähenkilö – asepalvelukseen pakolla haettu matruusi – kiedotaan mukaan. Loppu on odotettu: filmin alkumetrien humalainen, miltei anarkistinen oman tien kulkija nousee sankariksi.

Päärooli oli Ari Laineen ensimmäinen ja ainoa. Hänen pokerinaamainen, hiljainen huumorinsa tekee matruusi Taneli Taivaisesta tuoreen ja kiinnostavan. Laineen suoritus pantiin merkille myös aikalaiskommenteissa.

Erinomainen koomikko, ilmeily ja replikointi vallan mojovaa...― Valma Kivitie Ari Laineen pääroolista Elokuva-Aitassa 16/1954

Koko laivastopuoli jää elokuvassa kuitenkin, erikoista kyllä, siviilien ja heidän roolileikkiensä varjoon. Melkein päätarinaksi nousee autonkuljettajana esiintyvän varakkaan nuorukaisen (Jussi Jurkka) ja hotellinpitäjän kurvikkaan tyttären (Mei-Ling Axberg) romanssi.

Tanelin lemmitty, Irja Rannikon esittämä rehevä huoltamoapulainen, puolestaan tekeytyy rikkaaksi perijättäreksi (juonen rakentelussa on jälleen kerran käytetty apuna veikkausvoittoa) mutta ajautuu "luokkaristiriitaan" lomahotellin yläluokkaisten naisten kanssa. Arvostelijoiden hatarana pitämää juonirakennelmaa tuettiin jälleen monilla musiikkinumeroilla. "Suuri mitättömyys koko elokuva. Se on kauheimpia töitä mitä käsistäni on lähtenyt", ohjaaja itse parahti haastattelussa vuonna 1976.

Laivaston monnit maissa - juoniselostus

Poliisi tuo Taneli Tarvaisen meriväkeen pakolla. Matkalla hän ehtii testata, onko merimies erimies naisten keskuudessa. Pursimies Pokka ottaa Tanelin silmätikukseen ja alokastoverit antavat sakinhivutusta. Taneli taipuu ja yksikkö lähtee laivastovierailulle – lomahotelliin. Kuka lähettää Tanelille viestejä laivaston salaisesta aseesta? Mikä se on? Onko Paula leski vai neiti? (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Laivaston monnit maissa - tekijät ja näyttelijät

Käsikirjoitus – Erkki Uotila, Ville Salminen
Ohjaus ja lavastus – Ville Salminen
Musiikki – Allu Kosonen
Kuvaus – Esko Nevalainen
Äänitys – Gösta Salminen, Aarre Elo
Leikkaaja – Nils Holm
Tuotannonjohto – Mauno I. Mäkelä, Fennada-Filmi 1954

Rooleissa mm.:
Ari Laine – matruusi Tarvainen
Leo Jokela – pursimies Pokka
Irja Rannikko – Paula
Jussi Jurkka - Pentti
Saara Ranin – lomahotellin johtajatar
Mej-Ling Axberg – johtajattaren tytär
Elvi Saarnio – mademoiselle Supfkopf
Ville Salminen – kapteeniluutnantti Bertil
Reino Valkama – huoltoaseman johtaja
Pentti Viljanen – radisti
Lasse Pöysti – maisteri Segerstråle
Kauko Vuorensola – merimies/vakooja
Matti Lehtelä – vakoojien johtaja

Fantasiaa, parodiaa ja stereotypiaa

Fennadan neljännessä kasarmikomediassa ”monni”-sana maltettiin vihdoin viimein tiputtaa elokuvan otsikosta. Sankarialokas aloitti lajityypin ahkerimman ohjaajan Aarne Tarkaksen sotilasfarssiuran vuonna 1955.

Pöysti – kukapa muu – esittää sotaväkeen saapuvaa kirjailijanalkua, joka vähän väliä eläytyy fantasioihinsa historian ”tuntemattomista sotilaista”: muukalaislegioonalaisista, brittiläisen sukellusveneen urhoista tai Väinö Linnan hahmoja muistuttavista korpisotureista.

Nämä mielikuvitusjaksot, joissa parodioidaan sotafiktiota ja hupaillaan kirjallisuussitaateilla, ovat tarinan hauskinta ainesta, ja niissä etenkin Pöysti ja Jussi Jurkka panevat parastaan. Rakenneratkaisu peittää armeliaasti pääjuonen ohuuden, vaikka irrottelut lopulta kuivahtavatkin sovinnaiseen armeijahenkisyyteen ja tekoponteviin marssilauluihin. Filmi on kokonaisuutena kuitenkin Fennadan monnikomedioiden piristävimpiä, jos kohta kritiikki suhtautuikin siihen kohtalaisen nihkeästi.

Leo Jokela tekee Sankarialokkaassa ensimmäisen ison filmiroolinsa: hänen esittämänsä ”Leo Lindblom” (ehkä tunnettuun orkesterinjohtajaan viittaava huuli) oli neuvokas ja sympaattisestikin kuvattu romanimies, jonka miltei patologinen työnvieroksunta edustaa kuitenkin suomifilmin tyypillistä etnistä stereotypiaa.

Sankarialokas – juoniselostus

Levykaupan myyjä Esko kirjoittaa romaania, joka on tekevä hänestä Nobel-palkitun painosten kuninkaan. Käsikirjoituksen valmistuttua Esko aikoo kosia everstin tytärtä Sirkkaa, mutta eversti torppaa kosioaikeet alkuunsa, kun kuulee, että Esko ei ole vielä käynyt armeijaa. Kilpakosija yliluutnantti von Klingspor tekee Eskon olon armeijassa tukalaksi, mutta vilkkaan mielikuvituksensa avulla Esko selviytyy sotaväestä erinomaisesti. (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Sankarialokas – tekijät ja näyttelijät

Rooleissa: Lasse Pöysti (Esko Sirola), Leo Jokela (Leo Lindblom), Jussi Jurkka (korpraali Nilsson), Tuulikki Suomela (Sirkka Sotavaara), Kai Lappalainen (Antti Ojala), Marjatta Kallio (Veera Lindblom), Pentti Viljanen (varusylikersantti), Matti Tamminen (vääpeli), Pentti Irjala (eversti Sotavalta), Esko Saros(yliluutnantti von Klingspor), Sakari Jurkka, Aimo Hiltunen (alokas), Matti Lehtelä (ylikersantti), Sylva Rossi (sotilaskodin myyjä), Pertti Weckström (päivystäjä), Kauko Vuorensola (alokas), Airi Honkaniemi (toimittaja), Matti Kuusla (alokas).

Ohjaus ja käsikirjoitus Aarne Tarkas. Musiikki Tapio Ilomäki. Kuvaussuunnittelu Unto Kumpulainen. Äänisuunnittelu Gösta Salminen ja Tuomo Kattilakoski. Lavastussuunnittelu Kai Lappalainen. Leikkaus Nils Holm.

Ristiinpukeutumista ja rintaliivejä

Tarkaksen Tyttö lähtee kasarmiin (1956) oli uusi muunnelma alokasaiheesta. Nyt ei päähenkilö ollut poikkeava henkisiltä vaan ruumiillisilta ominaisuuksiltaan.

Monessa sotilasfarssissa esiintyvä ristiinpukeutumisen teema tuottaa Tarkaksella lähinnä jännitystä sen suhteen, joutuuko miehenä esiintyvä Hertta (Elina Pohjanpää) riisuutumaan lääkärintarkastuksessa, suihkussa tai saunassa. Se on inspiroinut käsikirjoittaja Kaarlo Nuorvalaa myös moniin ei-sukupuolineutraaleihin heittoihin: "Imettäjä vai?" "Vatsa sisään, rinta ulos... no noh, no noh!" "Mitäs teillä on puseron alla?"

Kun Hertta vaihtaa jälleen rooleja veljensä (Pentti Siimes) kanssa, siirrytään jo verbaaliselta alueelta fyysiselle. Nyt naiseksi oletetun Heikin rintaa hipelöidään ja pyllyä taputellaan. Hänen joutuessaan – edelleen "tyttömonniksi" luultuna – vuorostaan lääkärintarkastukseen, vääpeli lipsauttaa, että kohta nähtäisiin "karvaisa totuus".

Myöhemmästä näkökulmasta filmin kiintoisimpia kohtauksia on Hertan ja Heikin jälleennäkeminen. Kun mieheksi naamioitunut sisko syleilee veljeään, tilannetta vakoilevat alokastoverit mutisevat hämmentyneinä keskenään: "Mittee myö oikee nähtii? Kaks pussaavaa jätkää?" Näky on niin uskomaton, etteivät he oikein itsekään pidä sitä totena. Kimmo Laine tarjoaa selitykseksi joko homoseksuaalisuuteen liittyviä yleisiä tabuja tai sensuurimääräyksiä "sukupuolielämän luonnottomuuksista".

... keksittyään jonkinlaisen lähtökohdan käsikirjoituksen tekijä ei ole vaivautunut muokkaamaan aihettaan, keksimään hauskoja repliikkejä ja tilanteita...― Martti Savo Työkansan Sanomissa 1.7.1956

Hienon näyttelijäkaartin lahjakkuutta on hyödynnetty varsin säästeliäästi. Leo Jokelan alikersantti on äreä ja totinen, sillä nytkin (kuten aiemmin Laivaston monneissa) tekijät ovat varoneet esittämästä kantapeikkoja hitustakaan huvittavina. Spede Pasanenkin pääsee vain ohimennen väläyttämään koomikonkykyjään.

Vauhdikkaimmilleen ja irtonaisimmilleen filmi yltää kohtauksessa, jossa Hertan petistä löytyneet rintaliivit ilostuttavat tupatoverit tanssimaan ja musisoimaan harjoilla ja kammoilla skiffle-tyyliin. Kuriositeettina mainittakoon, että elokuvan sivuosassa esiintyy vuoden 1953 Suomen neito Teija Sopanen.

Tyttö lähtee kasarmiin - juoniselostus

Heikki Vuori joutuu auto-onnettomuuteen juuri ennen varusmiespalvelunsa alkamista. Heikin sisko, Hertta, naamioituu mieheksi ja astuu asepalvelukseen paikkaamaan veljeänsä, jotta heidän upseeriperheen maine ei kärsisi. Nokkela Hertta pärjää kasarmilla ”Heikkinä” kunnes veli on parantunut ja livahtaa vaihtamaan paikkaa siskonsa kanssa. ”Tyttömonni, voi juutas! Ettäkö nainen armeijassa?” (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Tyttö lähtee kasarmiin - tekijät ja näyttelijät

Käsikirjoitus – Kaarlo Nuorvala
Ohjaus – Aarne Tarkas
Musiikki – Kalevi Hartti
Kuvaus – Esko Nevalainen
Lavastus – Kai Lappalainen
Leikkaaja – Nils Holm
Tuotannonjohto – Mauno I. Mäkelä, Fennada-Filmi 1956

Rooleissa mm.:
Elina Pohjanpää – Hertta Vuori
Pentti Siimes – Heikki Vuori
Matti Ranin – Kapteeni Eero Teräs, ”Teräsmies”
Leo Jokela – Alikersantti Jokela
Pentti Irjala – Ylivääpeli Muttila
Reino Valkama- Lääkintämajuri Kara
Teija Sopanen- Marja
Keijo Komppa- Kapteeni Myrsky
Seppo Kolehmainen- Alokas Matti Nurmi
Pertti Pasanen- Alokas Kookas
Lauri Lammela, Ville-Veikko Salminen, Paavo Nenonen, Jaakko Pakkasvirta, Matti Kuusla - Alokkaita
Pertti Weckström – Kirjurikorpraali
Aarne Tarkas -Erotuomari
Juhani Kumpulainen – Varusylikersantti
Pentti Fagerholm - Puhelinkeskuksen hoitaja

Vanha panee pärinäpojat ojennukseen

Vääpelin kauhu (1957) oli Fennadan pääkuvaajan Esko Töyrin kolmas ja viimeinen kokoillan elokuvan ohjaustyö. Filmin naurunaiheita ovat suurisuiset ”pärinäpojat” eli nahkatakkiset moottoripyöräjannut (Pöysti ja Jokela).

Varsinainen ”vääpelin kauhu” ei ole kumpikaan leveilevistä koviksista vaan sodan käynyt teknikko Kaukonen (Heikki Savolainen), joka jostain syystä – ”vissiin Suezin sodan takia” – on komennettu uudelleen ruotuväkeen.

Kasarmilla ”vanha” panee pärinäpojat kuriin, mutta ottaa suojelukseensa muiden pompotteleman maisterihissukan. Ensimmäisen illan ohjelmaan kuuluu puntisreissuja, naisten naurattelua, lainaunivormun synnyttämiä kommelluksia ja sänkykamarikomiikkaa.

Kevyt kuin valtion kukkaro ja suruton kuin poliitikon omatunto…― Juha Nevalainen Vääpelin kauhusta Ilta-Sanomissa 20.7.1957

Aamulla Kaukosen palvelukseenastumismääräys osoittautuu erehdykseksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin: pärinäpojat sopeutuvat kuriin kasvaakseen kunnon jermuiksi, ja jopa virkaintoinen varusmiesalikessu – kurkku suorana mesoava alokkaiden kiusaaja – selviää miltei rangaistuksetta.

Arvostelijat alkoivat tässä vaiheessa jo väsyä sotilasfarsseihin, eikä Vääpelin kauhukaan valtaisaa innostusta herättänyt. Sen rattoisimpaan antiin kuuluu kohtaus, jossa kalsariasuiset alokkaat tempautuvat tanssimaan rock and rollia. Mukana ovat samana vuonna Suomen Elvis –kilpailuun osallistuneet Bo Luther, Kaj Fogelholm ja Jarno Hiilloskorpi. Spede nähdään pienessä sivuosassa.

Alusasuinen Jarno Hiilloskorpi laulaa ja tanssii rock and rollia elokuvassa Vääpelin kauhu.
Jarno Hiilloskorpi ja alokastoverit rokkaavat armeijan alusasuissa. Alusasuinen Jarno Hiilloskorpi laulaa ja tanssii rock and rollia elokuvassa Vääpelin kauhu. Kuva: Fennada-filmi Oy/Yle Vääpelin kauhu,Jarno Hiilloskorpi,1957,rock and roll

Vääpelin kauhu – juoniselostus

Olavi Kaukonen saa yllättäen kutsun asepalvelukseen, vaikka on aikanaan jo armeijan käynyt. Vanha konkari suhtautuu rennosti erikoiseen tilanteeseen. Hän tietää kaikki alokaselämän kommervenkit ja osaa pitää puolensa, ettei joudu simputuksen kohteeksi. Tämä "alokas" osaa hankaloittaa niin vääpelin kuin kouluttajienkin elämää kasarmilla. (DVD-julkaisun esittelytekstistä)



Vääpelin kauhu – tekijät ja näyttelijät

Rooleissa: Heikki Savolainen (teknikko Olavi Kaukonen), Lasse Pöysti (Jaska), Maija Karhi (Liisa), Heikki Heino (kapteeni Kärki), Leo Jokela (Pena, asevelvollinen), Seppo Kolehmainen (maisteri Gustaf Kukkola, alokas), Ernest Ervasti (alikersantti), Santeri Karilo (vääpeli Halla), Mirjam Salminen (vääpelin rouva), Pentti Viljanen (varuskersantti Turunen), Tauno Söder (korpraali Söder, päivystäjä), Mauri Jaakkola (alokas), Leni Katajakoski (Margit Kärki, kapteenin rouva), Elvi Saarnio (akka pihalla), Matti Lehtelä (Masa), Sylva Rossi (Vieno, akka pihalla), Helge Herala (insinööri Olavi Kautonen), Beng-Åke Warg (steppaava alokas), Pentti Irjala (ylikersantti), Tommi Rinne (korpraali), Ilppo Nummelin (alokas), Aimo Hiltunen (korpraali), Jorma Nerkko & Pertti Pasanen (alokkaita), Pertti Palo (vartiosotilas), Lauri Lammela (alokas), Pentti Lähteenmäki & Matti Jaakkola (alokkaita / sotamiehiä), Jussi Hirki & Pertti Mankki (alokkaita), Bo Luther & Jarno Hiilloskorpi & Kai Fogelholm (rokkaavia alokkaita), Keijo Komppa (ylikersantti), Pontus-koira (Pontus).

Ohjaus Esko Töyri. Käsikirjoitus Kaarlo Nuorvala ja Lasse Pöysti. Musiikki Toivo Kärki. Kuvaussuunnittelu Esko Töyri ja Ensio Suominen. Äänisuunnittelu Gösta Salminen ja Tuomo Kattilakoski. Lavastussuunnittelu Kai Lappalainen. Leikkaus Ossi Skurnik.

Simputusta, simputusta ja simputusta

Fennadan ja samalla Lasse Pöystin viimeinen sotilasfarssi oli Tarkaksen vuonna 1958 ohjaama Sotapojan heilat. Elokuvan nimi viittaa Pöystin esittämän Esko Puustisen kirjeenvaihtosysteemiin, jonka tarkoituksena on saada toisistaan tietämättömät naiset lähettämään hänelle tasaisena virtana herkkuleivonnaisia.

Kateelliset alokastoverit kutsuvat kaikki ”morsiamet” yhtä aikaa kasarmille, ja Eskon huijaus paljastuu. Loput elokuvasta koostuu pienistä, vuorollaan kokoon kuivuvista juonipuroista, joissa alokkaat ihastuvat milloin kehenkin naishenkilöön.

Sotapojan heilojen varsinaisena sisältönä ja juonena on loputon, vastenmielinen simputus, jonka filmi esittää ikään kuin omana huumorin lajinaan. Leo Jokela häärää nyt miltei puolifasististen ryhmänjohtajien kymppinä. Muuan huonon maun monumentti on harjoituksiin komennetun alokasporukan joukkovirtsaus kapteenin tyttären ajaessa ohi autollaan.

Sotapojan heilat tuntuu tahtovan sanoa, että AUK:ssa mukavan lupsakoistakin sotamiehistä tulee järjestään mitä kostonhaluisimpia ja pikkumaisimpia korpraaleja.― Heikki Eteläpää Ilta-Sanomissa 18.8.1958

Sotapojan heilat sai yllättävänkin suopeat arvostelut. Mukana on toki muutamia onnistuneitakin irtohuulia sotilaselämästä. Parhaita on alokas Kervisen (Tommi Rinne) unifantasia, jossa aliupseerit suorittavat aamuherätyksen vienosti laulaen, tarjoilevat aamiaisen vuoteeseen, huolehtivat sairastuneiden hyvinvoinnista ja kutsuvat halukkaat päivän harjoituksiin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Filmin lopussa alokkaiden ikäryhmän edustajat ovat päässeet aliupseerikouluun, ja tympäisevä simputuksen kierre jatkuu.

Sotapojan heilat – juoniselostus

Alokas Esko Puustinen pitää kortistoa yli sadasta naispuolisesta kirjeystävästään ja on järjestänyt asian niin, että saa heiltä tasaisesti syntymäpäiväkakkuja. Koska Esko ei jaa kakkuja alokastovereidensa kanssa, päättävät nämä antaa hänelle opetuksen. Kirjurin avulla he kehittelevät juonen, jolla he kutsuvat kaikki tytöt saapumaan samaan aikaan kasarmille. Sulkeisharjoituksissa komentaja läksyttää Kervistä laiskuudesta ja antaa Kerviselle luvan komentaa itseään näyttääkseen esimerkkiä. Kervisen maahan heittämä tulitikku aiheuttaa ylimääräiset harjoitukset ennen iltalomille lähtöä. Alokkaiden kutsumat tytöt saapuvat kasarmille ja Esko pakenee kauhuissaan ikkunasta. Muut alokkaat kutsuvat tytöt illalla tanssimaan. Matti Kervinen ihastuu Liisaan, joka on kampaaja. Matin nukahtaessa kampaamotuoliin tekee Liisa hänelle kestolaineet. (Yle Arkiston esittelytekstistä)



Sotapojan heilat – tekijät ja näyttelijät

Rooleissa: Lasse Pöysti (alokas Esko Puustinen), Tommi Rinne (alokas Matti Kervinen), Sakari Halonen (alokas Sakari Toivo), Leo Jokela (alikersantti Lilja), Leni Katajakoski (Helmi), Elina Salo (Sirkka Kolehmainen), Lala Pilvessalo alias Aila Pilvessalo alias Aila Arajuuri (Liisa), Hannes Häyrinen (kapteeni), Uljas Kandolin (pataljoonan komentaja, eversti), Santeri Karilo (vääpeli), Matti Oravisto (kapteeni "Jaska" Hurme), Pertti Weckström (kokelas Manninen), Risto Saanila (alokas Seppo Kolehmainen), Aimo Hiltunen (alikersantti), Tuomas Mattila (kirjuri),Ville-Veikko Salminen (alikersantti), Paavo Nenonen (alokas), Rami Sarmasto (alokas Virtanen), Jaakko Pakkasvirta (alokas), Mirja Karisto (laulusolisti), Jarno Hiilloskorpi (alokas), Esko Nurminen (alikersantti), Jussi Hirki & Matti Kuusla & Esko Summanen (alokkaita), Rauha Rentola (nainen autossa), Annikki Lintoila & Saara Pulkkinen (Eskon kirjeenvaihtoystäviä), Mauno Maunola (bassonsoittaja), Ilpo Nummelin & Juha Dammert (alokkaita), Raimo Virtanen (alokas),
Ronnie Kranck (alokas), Pentti Lähteenmäki (haitaria soittava alokas), Seppo Kolehmainen.

Ohjaus ja käsikirjoitus Aarne Tarkas. Musiikki Toivo Kärki. Kuvaussuunnittelu Unto Kumpulainen. Äänisuunnittelu Gösta Salminen ja Tuomo Kattilakoski. Lavastussuunnittelu Ensio Suominen. Leikkaus Ossi Skurnik.

Farsseja urakoitiin kerran kesässä

Peter von Baghin Fennadan tarina -sarjan 3. osassa sotilasfarssien aikaan palaavat mm. ohjaaja ja näyttelijä Lasse Pöysti, näyttelijät Elina Salo, Ville-Veikko Salminen ja Mauri Jaakkola, tutkija Kari Uusitalo ja kuvaaja Esko Töyri.

Salmisen mielestä komedioissa oli tarkoitus "panna poliisia ja upseereita halvalla niin paljon kuin vain jaksoi". Hän pitää niitä myös sodan kokeneen sukupolven terapiana: joka paikassa läsnä oleva sota yritettiin farsseissa "panna lossiksi". Uusitalon mukaan jokakesäiset filmit kuvattiin hyvin nopeasti, parhaimmillaan muutamassa päivässä, usein varuskunnissa, joissa oli kätevästi saatavilla varusmiehiä joukkokohtauksiin. Pöystille ainoa jossain määrin rakas sotilaskomedia oli Kaikkien naisten monni, "maalaispojan näkemys sotilaselämän absurdiudesta".

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Artikkelin lähteitä

Kimmo Laine: Murheenkryyneistä miehiä?, Suomen elokuvatutkimuksen seura 1994.
Suomen kansallisfilmografia, osa 5 (1953–1956), toim. Kari Uusitalo ym. Edita 2002.

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto