Hyppää pääsisältöön

Suomalaisia tv-aarteita: Painajainen

KulttuuriCocktail kertoo suomalaisen televisiohistorian omaperäisimmistä sarjoista. Ensimmäisenä tv-helmenä on Ismo Sajakorven käsikirjoittama ja ohjaama jännityssarja Painajainen (1988).

- Kiitos ensinnäkin siitä, että aiheutit minulle helvetinmoisen trauman.

Ismo Sajakorpi naurahtaa, kun kerron hänelle olennaisimman muistoni Painajaisesta. Näin sen 7-vuotiaana. Sajakorpi varmistaa ikäni kuultuaan, että katsoinhan sarjan sentään vanhempieni läsnä ollessa. Vastaan myöntävästi. Muistan hyvin, millaisia kysymyksiä sarja minussa herätti. Isä, miksi tämä musiikki pelottaa minua? Isä, miksi tuon parrakkaan miehen on niin paha olla?

Eero Melasniemi Painajaisessa
Eero Melasniemi Painajaisessa Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Parrakkaaseen mieheen ja riitasointuiseen musiikkiin tiivistyy paljon Painajaisen ainutlaatuisuudesta. Kolme tuntia kestävässä sarjassa veri ei lennä, eivätkä päähenkilöt pahemmin korota ääntään. Musiikin lisäksi käytetään tehokeinoina paljon hiljaisuutta ja voimakkaita kuvakulmia korostamaan outoa ilmapiiriä.

Sajakorpi kertoo valinneensa painostavan musiikin vasta kuvausten jälkeen, tehdessään raakaleikkausta kotonaan vhs-nauhurilla. Painajaisessa kuullaan unkarilaista klassista musiikkia kahdelta säveltäjältä, Andras Szöllösyltä ja Balassa Sándorilta. Ohjaaja leikkasi säveltäjien musiikkia sarjaansa sopivaksi. Ehkä tämän takia lopputeksteissä ei ole mainintaa musiikkitiedoista. Painajaisen äänimaisema muistuttaa monilta osin Stanley Kubrickin Hohtoa (1980). Sajakorpi sanookin Hohdon olevan hänen suosikkikauhuelokuvansa.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Entä parrakas mies? Eero Melasniemen esittämä taidemaalari Kai Merilä on suomalaisen televisiohistorian ahdistunein hahmo. Hän herää sarjan alussa sairaalasta vuoden kestäneestä koomasta muistinsa menettäneenä. Syynä on auto-onnettomuus. Jo alkutekstien aikana nähtävät kuvalliset vihjeet enteilevät, ettei Merilä tule muistamaan aiemmasta elämästään mitään erityisen miellyttävää.

Hänen kasvonsa ovat jo ensimmäisistä kuvista lähtien hikisen hämmentyneet, silmät puolestaan surua ja tyhjyyttä täynnä. Merilä on yhdistelmä Hitchcockin Vertigon (1958) traumatisoitunutta päähenkilöä ja Twin Peaksin (1990–91) Leland Palmeria. Aluksi häntä haluaisi paijata, mutta seuraavaksi tekee mieli juosta karkuun: Merilän traumatisoituneisuus huolestuttaa. Merilä vaikuttaa hyvältä ihmiseltä, mutta vääristynyt tunnelma kalvaa katsojaa. Häneen ei oikein uskalla luoda samanlaista luottavaista suhdetta kuin vaikkapa Aki Kaurismäen ohjaaman Mies vailla menneisyyttä -elokuvan (2002) muistinsa menettäneeseen päähenkilöön.

Painajainen
Painajainen Kuva: Mtv3 kullttuuricocktail
Painajainen
Painajainen Kuva: Mtv3 kulttuuricocktail
Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Miten Kivikasvot-viihderyhmästä tuttu Sajakorpi päätyi kauhun ja muistikuviensa kanssa oireilevan päähenkilön pariin?

- Olin jo nuorena kiinnostunut hypnoosista, piilotajunnasta ja selvännäkökyvystä. Minulle tuli halu käsitellä näitä teemoja fiktiossa opiskellessani elokuvaohjaamista Taideteollisessa korkeakoulussa 1960-luvulla. Elokuvagenreistä minua puolestaan kiehtoivat eniten jännitys ja kauhu. Kun pääsin television puolelle töihin, en halunnut lähteä Speden tielle. Lähdin kokeilemaan jotain sellaista, mihin suomalaiset katsojat eivät olleet tottuneet. Eihän meillä oikeastaan ollut kauhun ja jännityksen perinnettä television puolella.

Sajakorpi alkoi kehitellä selvännäkökykyyn perustuvaa tarinaa jo 1980-luvun alussa. Hanke jäi moneksi vuodeksi hyllylle sen jälkeen, kun ohjaaja näki elokuvateatterissa David Cronenbergin Viimeisen yhteyden (1983).

- Se oli kauhea katsomiskokemus, koska kehittelemäni tarina oli aivan samanlainen kuin Viimeisessä yhteydessä. Siinäkin oli autokolarista selvinnyt mies, jolla on selvännäkökyky. Jos olisin tarjonnut käsikirjoitustani tuolloin tuotantoyhtiölle, minua olisi pidetty onnettomana Cronenbergin kopioijana. Se oli masentavaa.

Sajakorpi tarttui käsikirjoitukseensa muutaman vuoden jälkeen. Hän piti tekstiä edelleen hyvänä, eikä Cronenbergin varjo tuntunut enää niin uhkaavalta.

- Pidin käsikirjoituksen muuten ennallaan, mutta muutin päähenkilön selvännäkökyvyn muistin palautumiseksi. Mies herää sairaalasta ja alkaa muistaa pikkuhiljaa asioita menneisyydestään. Alun perin päähenkilön piti olla lääkäri, mutta vaihdoin hänet taidemaalariksi korostaakseni hahmon yksinäisyyttä ja herkkyyttä. Samalla tajusin, että paras ja ainoa vaihtoehto esittämään tätä hahmoa on Eero Melasniemi. Hänhän on näyttelemisen lisäksi myös maalannut tauluja.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Melasniemi pitää Merilää yhtenä tärkeimmistä rooleistaan. Pitkän uran tehnyt näyttelijä kertoo saaneensa Painajaisesta harvinaisen paljon palautetta ja aggressiivisiakin uteluja ensimmäisen kahden osan esittämisen jälkeen.

- Moni tuli sarjan alettua tivaamaan minulta, että hieno rooli, mutta kerro loppuratkaisu. Yksi tyyppi uhkasi motata kuonoon, kun en suostunut kertomaan.

Melasniemi pyrki rakentamaan Merilän hahmon karsimalla kaikkea, ennen kaikkea elekieltä ja puhetapaa.

- Harvemmin siitä syntyy kauhua, jos ihmiset huitovat ja höpöttävät koko ajan. Yritimme saada dialogiin lakonisen ja omituisen tunnelman, vaikka kohtaus tapahtuisi maitokaupan edustalla päiväsaikaan. Siinä mielestäni onnistuimme aika hyvin. Meistä kukaan ei tiennyt kauhun tekemisestä mitään, mutta olimmehan me nähneet jännitys- ja kauhuelokuvia.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Merilän rooli vaati näyttelijältä intensiivistä eläytymistä.

- Kuvasimme jotain isompaa kohtausta metsässä, jossa pörräsi valtavasti hyttysiä. Kaikilla muilla oli anorakit paitsi minulla. Olin niin sisällä Merilän roolissa, etten edes tuntenut kipua ja kutinaa, jota ötökät aiheuttivat käsivarsissani. Tajusin kivun vasta, kun ohjaaja huusi kiitos.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Painajaista on usein verrattu Twin Peaksiin, niin hahmoiltaan kuin tunnelmaltaan. Tosin on muistettava, että Painajainen valmistui aikaisemmin. Kuten Heini Lindfors kirjoittaa Taikalyhty-blogissaan: "Kerrankin suomalainen pikkubudjetin produktio on ollut jonkinlainen edelläkävijä: siinä vaiheessa kun Twin Peaksia esitettiin ensi kertaa, oli Painajainen jo menneen talven lumia. Ja tavallaan Painajainen on jopa onnistuneempi kokonaisuus kuin Twin Peaks."

Ismo Sajakorpea vertaus Twin Peaksiin tuntuu huvittavan.

- Jos en olisi tehnyt sarjaani ennen Twin Peaksia, minuahan pidettäisiin David Cronenbergin lisäksi myös David Lynchin apinoijana! Mutta hähää, ehdinpähän ensin. Siinä mielessä olen kyllä ylpeä, että uskalsin lähteä tekemään televisioon kauhua ennen muita. Koen onnistuneeni.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail
Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Painajaisessa eräänlaisena Laura Palmerin vastineena on Anna-Leena Härkösen esittämä Nina Sundell, johon Merilällä on ollut suhde. Härkönen oli sarjaa tehdessään vähän päälle 20-vuotias teatterikoulun oppilas. KulttuuriCocktailin Painajaista koskevaan haastattelupyyntöön Härkönen vastasi kielteisesti, sillä hän ei halua muistella sarjan tekemistä. Kokemus saattoi olla nuorelle opiskelijalle ahdistava. Sajakorven mukaan Härkönen epäröi osallistumistaan Painajaiseen käsikirjoituksen sisältämien lukuisien alaston- ja rakastelukohtausten takia, mutta suostui lopulta niihin. Sekä Sajakorpi että Melasniemi sanovat, että itse kuvauksissa tunnelma oli hyvä.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

Oudot tilanteet ovat osa Painajaisen viehätystä – niiltä ei vältytty myöskään tekovaiheessa. Yksi sivuhenkilöistä on äitinsä luona asuva parimetrinen kylähullu, joka varastelee pyykkinaruilta naisten alushousuja. Kun Sajakorpi lähti ennen kuvauksia etsimään Sauvosta asuintaloa näitä hahmoja varten, jotain huvittavaa tapahtui.

- Löysimme järjestäjäni kanssa juuri sopivan talon rintamiestaloalueelta. Soitimme ovikelloa. Oven avasi vanhempi nainen, jolle kerroimme hankkeestamme jotain ympäripyöreää. Samalla hänen takaansa ilmestyi ovensuuhun iso kaveri: kaksimetrinen peräkammarin poika, joka oli häiriintyneen oloinen. Nainen sanoi, että niin, asun täällä yksin poikani kanssa.

Myös Melasniemen esittämän taidemaalarin asuintalon löytäminen oli oma lukunsa. Talolla on sarjassa suuri rooli: se on kuin yksi ahdistuneista päähenkilöistä.

- Etsin järjestäjän kanssa atmosfääriltään yksinäistä ja synkkäilmeistä taloa kaksi viikkoa. Eräänä perjantai-iltana ajoimme Lohjanharjulla pientä hiekkatietä tarkistamaan päivän viimeisen kohteen. Kun automme kaarsi pihapiiriin ja näin tummuvaa taivasta vasten vanhan jugend-huvilan mustine ikkunoineen, ymmärsin heti, että talo oli tässä. Se oli täydellinen kuvauspaikka. Aika talon sisällä oli pysähtynyt rakennusvuoteen 1909. Kalustus oli alkuperäistä ja seinät peitti huvilan rakentajan maalaamat taulut. Nyt talo elää enää muistoissa ja videonauhalla. Huvila paloi joitakin vuosia sitten keittiöhellan hormin vian takia.

Kuvaukset tehtiin kahden kuukauden aikana keskikesällä Lohjanharjulla ja Sauvossa. Valtaosa kohtauksista on kuvattu ulkona.

- Meidän piti kuvata metsätien varrella tärkeä kohtaus, jossa vaadittiin täyttä hiljaisuutta. Paikan päällä meille selvisi, että juuri sinä päivänä Lohjanharjulla järjestetään suuret sotaharjoitukset. Marssin harjoitusten johtajan luo ja sanoin tomerasti, että teidän täytyy siirtää nyt 500 metriä autojanne ja rojujanne eteenpäin. He ihme kyllä tottelivat. Ehkä RUK-taustani antoi minulle jotain varmuutta puhumiseeni, Sajakorpi muistelee.

Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail
Painajainen
Painajainen Kuva: mtv3 kulttuuricocktail

En ole ainoa, joka on saanut Painajaisesta trauman. Monet ikäpolveni edustajat kertovat samaa tarinaa, sillä sarja aiheutti nimensä mukaisesti paljon painajaisia. Syitä on monia. 1980-luvun lopun Suomessa kotimainen kauhusarja oli jotain uutta ja ihmeellistä. Genreen ei ollut totuttu, ja katsojat sai säikähtämään pienilläkin eleillä. Kuvaavaa on se, että Ismo Sajakorven Painajaista edeltäneen kauhuelokuvan Merkitty (1984) televisioesityksen perään Mtv lähetti tunnin mittaisen paneelikeskustelun paranormaaleista ilmiöistä, ikään kuin rauhoitellakseen katsojia.

Esitysajankohta ei selitä kokonaan Painajaisen voimaa. Se nimittäin puree edelleen. Vaikka sarja kestää vain kolme tuntia, katsojaa piinataan monilla puistattavilla hetkillä. Itseäni järkytti eniten kohta, jossa päähenkilö menee katsomaan iäkästä äitiään (Eeva-Kaarina Volanen) sairaalaan. Kohtaus alkaa lämpimästi: äiti hymyilee pojalleen, juttelee mukavia ja syleilee tätä. Hiljalleen äidin hymy alkaa muuttua maanisemmaksi. Hän alkaa nauraa pojalleen sadistinen virne naamallaan. Jo valmiiksi traumatisoitunut Merilä juoksee sairaalasta ulos ja on kauhun vallassa.

Kohtauksessa yhdistyvät suurimmat pelkoni: naurunalaiseksi joutuminen ja turvalliseksi kokemani ihmisen paljastuminen pahaksi. Näiden teemojen kuvaamisessa Sajakorpi, yhdessä näyttelijöidensä kanssa, tekee upeaa työtä. Jos en olisi nähnyt muutamaa vuotta aiemmin Dennis Potterin Laulavaa salapoliisia (1986), Painajainen olisi vienyt kärkipaikan tv-traumahistoriassani.

Painajaisesta löytää ensimmäisistä minuuteista lähtien niin kuvausteknisiä kuin kerronnallisia kömpelyyksiä. En kuitenkaan näe mitään syytä takertua niihin. Sarjan vahvuudet, etenkin intensiivinen tunnelma, nostavat sen suomalaisen televisiohistorian kirkkaaksi helmeksi.

Kommentit