Hyppää pääsisältöön

Kääntäjäkarhu Katriina Ranteelle – kokosi ensimmäisen suomenkielisen afrikkalaisen runouden antologian

Runoilija ja kääntäjä Katriina Ranne
Kirjailija ja kääntäjä Katriina Ranne. Runoilija ja kääntäjä Katriina Ranne Kuva: Janne Laakkonen kääntäjät,Katriina Ranne,Tanssiva karhu

Ylen Kääntäjäkarhu-palkinto on myönnetty Katriina Ranteen kokoamalle ja suomentamalle teokselle Korallia ja suolakiteitä – Afrikkalaisen runouden antologia. Kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen valikoima afrikkalaista runoutta.

Runoilija ja suomentaja Katriina Ranne levitti lattialle runotulosteita ja alkoi katsoa, mitkä runot muodostavat temaattisia kokonaisuuksia. Näin syntyi temaattinen jako Suomen ensimmäiseen afrikkalaisen runouden antologiaan.

Antologian teemoissa kohdataan maisemia ja tunnelmakuvia, naiseutta, äitiyttä ja lapsuutta, rakkautta, maanpakoa sekä elämän ja kuoleman kysymyksiä. Monet teemoista ovat universaaleja, yleismaailmallisia, Ranne painottaa.

Ranteesta afrikkalaiselta runolta ei tarvitse edellyttää sitä, että se olisi kirjoitettu perinteisellä afrikkalaisella kielellä.

Ranne ei jakanut runoja maantieteellisesti tai ajallisesti, koska sellainen ratkaisu tekisi Ranteen mielestä antologiasta hyppelehtivän ja oppikirjamaisen. Ranne piti tavoitteenaan lukijan nautintoa, ei oppimista.

– Halusin tehdä sellaisen kirjan, jonka voi lukea nautiskellen, ei siksi että lukija ensisijaisesti pyrkisi oppimaan afrikkalaisesta runoudesta, Ranne sanoo.

– Tosin tietysti myös oppiminen on erittäin hyvä motiivi lukea afrikkalaista runoutta, ja itsekin haluan edelleen oppia siitä ja siltä.

Lähdekielenä enimmäkseen englanti

Vaikka kyse on afrikkalaisen runouden antologiasta, vain harvan valikoimaan päätyneen runon lähdekielenä on jokin Afrikan perinteisistä kielistä. Suurin osa runoista on kirjoitettu englanniksi.

Mukana on myös lähdekieleltään ranskaksi, portugaliksi, italiaksi ja espanjaksi kirjoitettuja runoja. Varsinaisista afrikkalaiskielistä edustettuina ovat vain swahili ja somalia.

Ranne selittää kielirepertuaaria kolonialismilla. Sillä, että eurooppalaiset pitivät Afrikassa kauan valtaa, on seurauksensa. Kun runoilijat kuten muutkin afrikkalaiset käyvät koulunsa entisten isäntämaiden kielillä, kielet luonnollisesti siirtyvät luontevasti myös runouteen.

Pääosin afrikkalaiset runoilijat eivät näe kolonialismin kielillä kirjoittamista ongelmallisena.

Ranteesta afrikkalaiselta runolta ei tarvitse edellyttää sitä, että se olisi kirjoitettu perinteisellä afrikkalaisella kielellä. Ylipäätään Ranteesta on vaikeaa rajata, mitä afrikkalaisella kielellä tarkoitetaan. Esimerkiksi Afrikassa puhuttavaa ranskaa voi hyvällä syyllä pitää nimenomaan afrikkalaisena ranskana. Se erottuu muualla puhuttavasta ranskasta.

A shanty town in Soweto, South Africa.
Etelä-Afrikan Soweton kattoja. A shanty town in Soweto, South Africa. Kuva: Matt-80 slummi

Aivan kaikki eivät ole kielikysymyksessä yhtä avarakatseisia kuin Ranne, ja aiheesta on myös afrikkalaisten runoilijoiden keskuudessa erilaisia näkemyksiä. Pääosin runoilijat eivät näe kolonialismin kielillä kirjoittamista ongelmallisena, mutta on myös vastustajia. Tunnetuimpana esimerkkinä kenialainen kirjailija Ngũgĩ wa Thiong'o on kieltänyt muilla kuin afrikkalaisilla kielillä kirjoitetun runouden afrikkalaisuuden.

Ngũgĩ wa Thiong'o on tosin itsekin tullut tunnetuksi englanniksi kirjoittamallaan kirjallisuudella.

Länsimaalaistuneet runoilijat

Afrikkalaisen runouden kielten lisäksi myös muista kulttuurisista vaikutteista on keskusteltu afrikkalaisen runouden kentällä. Onko afrikkalainen runoilija enää afrikkalainen runoilija, jos hän on vaikkapa kouluttautunut länsimaisessa yliopistossa?

Katriina Ranteesta koko kysymys on hassu:

– Jos vaikka suomalainen opiskelee Lontoossa, niin eihän se tee hänestä saman tien englantilaista, Ranne vertaa.

Länsimaisia vaikutteita saaneiden afrikkalaisrunoilijoiden afrikkalaisuus joutuu toisinaan kiistetyksi.

Joka tapauksessa länsimaisia vaikutteita saaneiden afrikkalaisrunoilijoiden afrikkalaisuus joutuu toisinaan kiistetyksi. Esimerkiksi nigerialainen Wole Soyinka on Ranteen mukaan väsynyt perustelemaan, että hän on länsimaisista vaikutteistaan huolimatta afrikkalainen runoilija eikä mikään kopioija.

Samaa keskustelua kulttuurisista vaikutteista on käyty runouden lisäksi myös afrikkalaisen filosofian osalta. Suomeksi tätä keskustelua voi lukea Raisa Simolan ja Ensio Puoskarin toimittamasta Afrikkalaisen filosofian antologiasta, jossa Oyekan Owomoyela puolustaa vaikutteilta puhdasta afrikkalaista filosofiaa, kun Kwasi Wiredu puolestaan on avoin vaikutteille.

– Tämä keskustelu sekä runouden että filosofian osalta on asenteellista ja älytöntä, Ranne sanoo.

– Eihän länsimaissakaan nähdä kulttuurivaikutteita minään kopiointina, jos länsimainen taiteilija, vaikka Picasso, ottaa vaikutteita Afrikasta.

Runoilija on muutakin kuin kansallisuutensa tai maanosansa.

Vaikka Ranteesta vaikutekeskustelu on ollut erikoista, hän ajattelee, että keskustelu on ollut myös tarpeen käydä.

– Tällaisia asioita on hyvä käsitellä. Tosin niistä on tärkeä päästä eteenpäin, niin kuin minusta on jo päästykin, Ranne sanoo.

Afrikkalainen runous on muutakin kuin afrikkalaista runoutta

Kysymyksen afrikkalaisen runouden oikeudesta afrikkalaisuuteensa voi Ranteen mielestä kääntää myös toisin päin. Siinä missä toiset joutuvat perustelemaan, että he kirjoittavat afrikkalaista runoutta, toiset kokevat ongelmalliseksi afrikkalaiseksi runoilijaksi rajautumisen. Runoilija kun on muutakin kuin kansallisuutensa tai maanosansa.

– Täällä Suomessa me helposti ajattelemme, että afrikkalaisen runoilijan pitäisi olla nimenomaan afrikkalainen runoilija. Me emme lue runoa vaan afrikkalaista runoa, Ranne sanoo.

Ranne toivoo, että afrikkalaista kirjallisuutta ja runoutta ei luettaisi vain ikään kuin etnografisesti ja kansatieteellisesti.

Samaan tapaan maahanmuuttajien kirjallisuutta luetaan usein nimenomaan maahanmuuttajien kirjoittamana kirjallisuutena eikä kirjallisuutena ylipäätään. Tällöin kirjallisuuden esteettiset ja sisällölliset arvot voivat jäädä vähemmälle huomiolle.

Ranne toivoo, että afrikkalaista kirjallisuutta ja runoutta ei luettaisi vain ikään kuin etnografisesti ja kansatieteellisesti. Hän myös painottaa, ettei afrikkalaisia runoja lukeakseen tarvitse olla mikään Afrikan-tuntija.

– Silloinkin kun afrikkalainen runous käsittelee diasporia, sotia ja sisällisotia, jotka eivät ole välttämättä kaikille tuttuja, runoissa on samalla yleismaailmallisuutta, joka koskettaa kaikkia, Ranne sanoo.

– Varsinkin rakkausrunoissa näkyy yleismaailmallisuus. Niissä korostuu kahden ihmisen suhde, eikä sillä enää ole niin merkitystä, vaikka oltaisiin keskellä sisällissotaa tai erilaisessa luontoympäristössä kuin meillä.

Runoilija ja kääntäjä Katriina Ranne
Runoilija ja kääntäjä Katriina Ranne Kuva: Yle / Sari Siekkinen Katriina Ranne,Tanssiva karhu,kääntäjäkarhu 2016,kääntäjät,runoilijat

KATRIINA RANNE

  • s. 1981
  • Kääntäjä ja kirjailija
  • Opiskellut Afrikan-tutkimusta Helsingin yliopistossa
  • Väitellyt swahilinkielisestä nykyrunoudesta Lontoon yliopistossa vuonna 2011
  • Opettanut swahilikirjallisuutta, swahilia ja afrikkalaista elokuvaa Lontoon ja Helsingin yliopistoissa
  • Osallistunut Poetry Translation Centren toimintaan vuodesta 2004
  • Julkaissut runoteoksen Ohikulkijan tuoksu (2014 ja romaanin Minä, sisareni (2010)

Kuuntele

Äänikirja: Akseli Gallen-Kallelan Afrikka-kirja Esko Salervon lukemana

  • Miten Minna Canth ehti?

    Mikä mahdollisti Minna Canthin valtavan elämäntyön?

    Palvelijoiden ja kauppa-apulaisten saatavilla olevan ja edullisen työpanoksen ansiosta Minna Canthilla oli mahdollisuus kirjoittaa tasa-arvoa edistäviä artikkeleita ja näytelmiä.

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ne oli suunniteltu muuttuvaan maailmaan

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi.

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi. Niiden ei ollut tarkoitus olla ikuisia, vaan niiden rooli oli väistyä, kun tilalle tulisi jotakin uudempaa ja ehkä parempaa. Ne ovat värikkäitä ja sulavasti muotoiltuja tuoleja 1960-luvun alusta. Punainen, keltainen ja sininen. Edessä matala pöytä. Värikkäiden huonekalujen yläpuolella kuvassa lukee suurilla valkoisilla kirjaimilla: Optimistic Modernism. Optimistista modernismia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Asterix opettaa latinaa

    Asterix-kirjoja lukemalla voi suorastaan sivistyä.

    Asterix seikkailee -sarjakuvat perustuvat löyhästi Julius Caesarin jo ennen ajanlaskua kirjoittamiin Gallian sota -teoksien tapahtumiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri