Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Metsien kätkemä pääkuva

Lintuharrastus vie mukanaan – näin pääset alkuun

Lintuharrastaja.
Lintuharrastaja. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Mistä sitten aloittaa? Valitse kaunis päivä, vaikkapa rauhallinen sunnuntai. Kunhan olet utelias ja sinulla on aikaa, ei vuodenajalla ei ole väliä. Siivekkäät ovat lähes aina liikkeellä.

Ota reppusi ja pakkaa sinne eväät ja jokin pieni, kotimainen lintukirja. On turha raahata lähiseutujen linturetkillä mukana painavaa teosta, joka esittelee koko Euroopan linnut. Suomalainen, Suomen oloihin tehty pieni kirja on hyvä retkikaveri ja mainio apu lintujen tunnistukseen. Suomessa on pitkät lintuharrastuksen perinteet, minkä ansiosta kotimaiset lintukirjat ovat yleensä laadukkaita ja taiten tehtyjä. Niissä lintulajit esitetään aina sellaisissa höyhenpuvuissa, joissa niitä Suomessa näkee.

Pujota kiikarit kaulaasi ja sujauta taskuusi lehtiö ja kynä. Kelvolliset kiikarit, jotka suurentavat hyvin eivätkä sumenna värejä, tuovat lintujen tarkkailuun valtavasti lisää iloa. Kiikareiden avulla pystyt näkemään lintujen kauniit piirteet, höyhenpeitteen värit ja upeat yksityiskohdat. Lehtiöön voit halutessasi kirjata näkemäsi linnut tai tehdä vaikka havaintoja tai jopa luonnoksen linnusta, jota et tunnista. Siten voit jälkikäteen kysyä joltakulta tunnistusapua.

Katse kohti ruovikkoa, oksistoa ja vesirajaa

Astu luontoon ja rentoudu. Älä jännitä – lintuja ei voi harrastaa väärin! Lintujen tunnistaminen alusta asti oikein ei ole tärkeää. Tärkeää on oppia katsomaan ympärilleen, huomaamaan ja oivaltamaan. Tunnistaminen kyllä helpottuu ajan kanssa aivan itsestään.

Löydät lintuja kaikkialta. Metsästä, rannoilta, puistoista, vesistöistä. Ole avoin, utelias, ja tarkkaavainen. Katsele rauhallisesti ympärillesi ilman kiikareita ja kiinnitä huomiota liikkeisiin – liike paljastaa usein pienenkin linnun.

Älä pulise, vaan kuuntele – monesti linnun olinpaikka löytyy äänen perusteella. Naputtaako jossain tikka, mikähän tikka se on? Jutusteleeko metsässä pyrstötiaisten parvi? Tällaiset äänivihjeet jäävät herkästi huomaamatta, jos kulkija vain saapastelee menemään kiinnittämättä äänimaailmaan huomiota.

Vesirajaa kannattaa kiikaroida, siellä on usein liikettä. Matalassa vedessä viihtyvät pitkäjalkaiset ja -nokkaiset kahlaajat sekä monenlaiset sorsalinnut, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Tunnetko esimerkiksi elegantin jouhisorsan, suloisen pikku tavin tai hauskannäköisen lapasorsan?

Kiikareita ei kannata unohtaa nenälle, koska muuten jää paljon näkemättä. Taivaalla, puiden oksistoissa ja ruovikossa saattaa liikuskella pieniä ja isojakin siivekkäitä, jotka on helpointa huomata paljain silmin. Kun ne on huomattu, voi niitä kiikaroida niin kauan kuin ne sen sallivat.

Tunnistaminen helpottuu nopeasti

Linturetkistä on helppo nauttia, vaikka lajit eivät olisikaan aluksi tuttuja. Jo pelkkä luonnossa oleskelu, uuden kokeminen ja herkulliset eväät takaavat sen.

Luonnossa nähtyjen lintujen vertailu lintukirjan kuviin on hyvää harjaannusta. Hiljalleen opit kiinnittämään tarkasti huomiota lintujen muotoihin, väreihin sekä tapaan lentää ja liikkua. Millainen nokka linnulla on? Minkä kokoinen se on? Mitä merkittävää sen värityksessä näkyy? Jos aiemmin tunnistitkin vain pulun, sorsan ja variksen, alkaa lintujen maailma nyt avartua sinulle kaikessa kauneudessaan.

Tikka.
Tikka. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Hiljalleen lajit, joita et ennen tiennyt olevan olemassakaan, ovat sinulle jo tuttua kauraa ja olet valmis oppimaan aina vain lisää.

Tunnistusapua tarjoavat myös havainnon ajankohta ja -paikka sekä tiedot lajin levinneisyydestä ja yleisyydestä. Niitä hieman pohdiskelemalla moni vaihtoehto sulkeutuu pois. Esimerkiksi talvinen pikkulintu lintulaudalla ei ole harmaasieppo, sillä siepot ovat hyönteissyöjiä ja muuttavat talveksi etelään. Entäpä se metsässä näkemäsi vihreäselkäinen tikka? Vihertikka on Suomessa suurharvinaisuus, joten jäljelle jää kotimainen vaihtoehto, kaunis harmaapäätikka, jolla myös on oliivinvihreä selkä.

Kun mahdollisuuksien joukosta on tähän tapaan karsittu mahdottomuudet, jää jäljelle pienempi joukko vaihtoehtoja oikeaksi lajimääritykseksi. Pian teet näitä karsintoja mielessäsi jo aivan huomaamattasi – tietojesi lisääntyessä kehityt.

Jutustelemalla voit saada hyviä vinkkejä

Lintuharrastus on monelle sydämen asia ja siitä kasvaa vuosien mittaan herkästi todellinen elämäntapa. Silloin halutaan usein panostaa kalliisiin ja hienoihin kiikareihin ja kaukoputkiin, ja harvinaistenkin lajien tunnistus sujuu.

Jos kohtaat retkilläsi itseäsi kovemman luokan lintuharrastajia, kannattaa rohkeasti ryhtyä juttusille. Voit pyytää tunnistusapua tai kysyä kaukoputken läpi tiirailevalta harrastajalta, mitä siellä näkyy. Varmasti saat itsekin kurkata!

Lintuharrastajat jakavat usein hyvin mielellään tietoja havainnoistaan ja osaavat antaa kullanarvoisia neuvoja seudun parhaista lintupaikoista. Ammenna heidän vinkeistään ja kuin huomaamattasi saatat pian jakaa omia havaintojasi jälleen eteenpäin.

Lintuharrastuksesta voi muokata oman mielen mukaisen. Kalliit kiikarit ja lajien tunnistaminen ei ole välttämätöntä, lintujen tarkkailu on hauskaa joka tapauksessa. Linnut touhuavat monenlaisia omia juttujaan, niiden puuhia voi alkaa ymmärtää vain tarkkailemalla.

Kaikkia lintuharrastajia yhdistää kuitenkin arvokas uteliaisuus ja halu suojella luontoa. Kun kipinä lintujen tarkkailemiseen syttyy, siitä ei ole paluuta. Linnut lakkaavat olemasta vain lintuja; niistä tulee lajeja, jopa yksilöitä, joiden parissa on jatkuvasti uutta nähtävää. Kerran lintuharrastaja on aina lintujen ystävä.

Jonna Saari

Kirjoittaja on Retkipaikka.fi-sivuston päätoimittaja.

  • Inarin ja Sodankylän kohteet

    Inarin kohteet Metsien kätkemän jaksosta

    Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

  • Matkapäiväkirja: Lemmenjoki ja mahtiseidat

    Inari on mahtavien seitojen ja tarinoiden koti.

    Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

  • Lapin poropizza

    Metsien kätkemän eväät Lapissa

    Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

  • Mytologia: Saamelaisten pyhät seidat

    Pyhiä seitoja kunnioitetaan yhä edelleen.

    Seidat ovat saamelaisten pyhiä paikkoja, joilla palvottiin aina kristinuskon tuloon asti – ja usein sen jälkeenkin – tärkeitä jumalia ja luonnonhenkiä. Seitoja oli monenlaiseen tarpeeseen ja siltä saatettiin pyytää yleisesti hyvää menestystä, terveyttä tai vaikkapa matkaonnea.

Luonto

  • Vihattu luonto – nyt saa harmittaa!

    Nämä asiat ärsyttävät suomalaisessa luonnossa.

    Hyttysiä, kakkaa, liian kylmä, liian kuuma ja mihin hirvikärpäsiä muka tarvitaan? Mikä suomalaisessa luonnossa ei miellytä? Luonto-Suomessa haluttiin kuulla siitä, mistä ihmiset eivät pidä luonnossa. Soittajia oli runsaasti ja sähköposti kävi kuumana.

  • Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta!

    Luontokävely hoitaa sekä sielua että ruumista.

    Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon.

  • Erikoinen kasvi kalliolla ja sieni puussa

    Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä

    Mikä kasvi? Mikä sieni? Yle Radio Suomen Luontoillassa pohdittiin jälleen kuulijoiden mielenkiintoisia kysymyksiä. Kuvalliset kysymykset tulivat tällä kertaa Saimaan Kukkassalosta ja Kangasalan Sahalahdelta.

  • Näin linnut selviävät talven yli

    Pikkulinnut tarvitsevat talvella ihmisen apua

    Pihapiirin ruokintapaikoille on tunkua, kun pakkaset paukkuvat ja maa sekä metsät ovat jäässä. Miten lintujen talvipäivä sujuu ja millaisella ohjelmalla se on täytetty?

  • Kalojen talvi – elämää jääkannen alla

    Luonto-Suomessa keskusteltiin kalojen talvioloista.

    Onko kaloilla kylmä? Näkeekö ahven pimeässä? Mitä kalat talvella syövät? Jäätynyt järvi tai lampi elää talvella hiljaiseloa. Jotain siellä kuitenkin tapahtuu, mutta vain harva pääsee kurkistamaan pinnan alle

  • Näin valitset sukset oikein

    Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

    Kunnolliset hiihtovälineet lisäävät hiihtonautintoa tuntuvasti. Poimi tästä vinkit suksikaupoille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Peltsin Lappi: TOP 3 Lapin parhaat ruuat

    Lapin kolme varmaa ruokatärppiä.

    Puhdas pohjoinen hellii ruokapöytää! Mutta mistä löytää se lappilainen keittiö, joka osaa arvostaa raaka-aineen alkuperää, osaa valmistaa sen taidolla ja laittaa koko komeuden tarjolle niin, että siitä on pakko kertoa koko maailmalle?

  • Cityluonto: Kesäyö Korkeasaaressa

    Korkeasaari ei hiljene öisin.

    Sulkemisajan jälkeen Korkeasaareen laskeutuu raukea mekkala, kun eläimet innostuvat huutelemaan viereisiin aitauksiin. Pääsin heinäkuisena kesäyönä mukaan iltakierrokselle.

  • Cityluonto: Stadin rakkaimmat puut

    Helsinkiläiset rakastavat puita ja erityisesti puuvanhuksia.

    Helsinkiläiset rakastavat vanhoja puita. Niitä hoidetaan ja suojellaan vaikka ne sattuisivat kasvamaan ajokaistalla. Arboristin eli puunhoitajan tehtävänä on pitää puuvanhukset ja vetreät taimet hyvässä kunnossa. Merikadun ja Ehrensvärdinkadun kulmassa eteläisessä Helsingissä on lippusiimalla rajattu alue.

  • Cityluonto: Ovela kuin citykettu

    Kaupunkilaisketut asuvat jopa keskellä kaupunkia

    Joko bongasit cityketun? Repolaisen voi nähdä kesällä hämärän tullen jopa keskellä kaupunkia. Pesäkolonsa se pyrkii piilottamaan uteliailta, mutta joskus haju kavaltaa asuinpaikan. Helsingin Olympiastadionin kupeessa on vielä hiljaista kesäaamuna kello kuusi. Liikkeellä on harvakseltaan työmatkakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

  • Cityluonto: Roskalintuja – onko niitä?

    Ovatko lokit, varikset ja pulut roskalintuja?

    Lokit, varikset ja pulut eivät ole suosituimpia kaupunkilintuja. Roskalinnuiksi haukuttua kolmikkoa yhdistää se, että ne viihtyvät ihmisen läheisyydessä. Ihmisten mielestä ne penkovat roskiksia, likaavat ympäristöä ulosteillaan ja meluavatkin vielä.

  • Cityluonto: Linnanmäen vesitornin villi metsä

    Linnanmäen vesitornissa kasvaa tiheä metsä.

    Tiesitkö, että Linnanmäen huvipuistossa on metsä, jossa kasvaa muun muassa mansikkaa? Pyöreä punatiilinen vesitorni on yksi Linnanmäen maamerkeistä. Sen huipulla on tiheä metsikkö, jossa linnut pesivät mielellään. Vesitornin vihreä katto hämäsi sota-aikana myös vihollista.

  • Cityluonto: Kaupunkilaisrotta viihtyy viemärissä

    Kaupunkilaisrotalle maistuu viemäreihin heitetty ruoka.

    Kaupunkilaisrotta on selviytyjä. Ravinnon perässä se on valmis kaivamaan, kiipeilemään ja uimaan. Puistojen lisäksi rotilla on maanalainen elämänsä vanhoissa viemäristöissä. Niinpä putkiasentaja voi toisinaan joutua nenäkkäin uteliaan rotan kanssa. Pääkaupunkiseudun rottakanta on suuri. Arviot rottien lukumäärästä vaihtelevat, mutta sadoissa tuhansissa liikutaan.

  • Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet

    Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.

    Valkoposkihanhi, tuo uljas arktisten alueiden lintu, ulostaa joka toinen minuutti. Lintuparvet käyskentelevät suurilla nurmialueilla ja jättävät ruohikkoon terveisensä. Miten hanhet saataisiin pysymään poissa ihmisten suosimilta virkistysalueilta? Aurinkoisella säällä Helsingin Arabianranta vilisee väkeä.

  • Cityluonto: Pieni ja pelottava punkki

    Punkki eli puutiainen on pieni ja pelottava eläin.

    Puutiainen eli punkki on monen mielestä Suomen pelottavin eläin. Suomessa elää 1 500 punkkilajia, joista kuitenkin vain pieni osa on kiinnostunut ihmisestä. Tutkijat kartoittavat parhaillaan, voiko punkkien esiintymistä ennustaa vuoden tai sääennusteiden mukaan. Vielä joku aika sitten lapsia peloteltiin, että rantalepikossa väijyy punkkeja.

  • Cityluonto: Petikaverina lutikka

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen.

    Lutikka on kutittava petikaveri ja ikävä matkatuliainen. Lutikkalöydöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. Ihmisen verta ravinnokseen käyttävä tuholainen viihtyy erityisesti sängyssä, johon se jättää pieniä pilkkumaisia ulostejälkiä.

  • Cityluonto: Pistikö salakavala viemärihyttynen?

    Luonto tulee joskus liian lähelle kuten viemärihyttyset.

    Luonto tulee joskus liian lähelle eikä hyttysiltä välty pääkaupungin keskustassakaan. Salakavala viemärihyttynen on sitäpaitsi äänetön ja hyvä piiloutumaan.

  • Cityluonto: Kaupunkilainen, varo säätä!

    Kaupungeissa on varauduttava äkillisiin sääilmiöihin.

    Olitko paikalla, kun tulva peitti Kauppatorin? Muistatko ennätysison ketjukolarin Lahdentien lumimyräkässä? Näitkö uutiskuvat tuulen kaatamasta lentokoneesta Malmilla? Pääkaupungin on osattava varautua monenlaisiin äkillisiin sääilmiöihin.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.

  • Tässäkö Suomen paras susiäänite?

    Luontomiehet tallensivat susilauman ulvonnan hyvin läheltä.

    Onni potkaisi Juha Laaksosta ja Riku Lumiaroa eräänä syyskuisena iltayönä Kuhmossa. Luontomiehet olivat äänistyspuuhissa, kun susilauma alkoi yhtäkkiä ulvoa aivan lähietäisyydellä. He saivat äänitettyä ulvonnan.