Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Metsien kätkemä pääkuva

Lintuharrastus vie mukanaan – näin pääset alkuun

Lintuharrastaja.
Lintuharrastaja. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Mistä sitten aloittaa? Valitse kaunis päivä, vaikkapa rauhallinen sunnuntai. Kunhan olet utelias ja sinulla on aikaa, ei vuodenajalla ei ole väliä. Siivekkäät ovat lähes aina liikkeellä.

Ota reppusi ja pakkaa sinne eväät ja jokin pieni, kotimainen lintukirja. On turha raahata lähiseutujen linturetkillä mukana painavaa teosta, joka esittelee koko Euroopan linnut. Suomalainen, Suomen oloihin tehty pieni kirja on hyvä retkikaveri ja mainio apu lintujen tunnistukseen. Suomessa on pitkät lintuharrastuksen perinteet, minkä ansiosta kotimaiset lintukirjat ovat yleensä laadukkaita ja taiten tehtyjä. Niissä lintulajit esitetään aina sellaisissa höyhenpuvuissa, joissa niitä Suomessa näkee.

Pujota kiikarit kaulaasi ja sujauta taskuusi lehtiö ja kynä. Kelvolliset kiikarit, jotka suurentavat hyvin eivätkä sumenna värejä, tuovat lintujen tarkkailuun valtavasti lisää iloa. Kiikareiden avulla pystyt näkemään lintujen kauniit piirteet, höyhenpeitteen värit ja upeat yksityiskohdat. Lehtiöön voit halutessasi kirjata näkemäsi linnut tai tehdä vaikka havaintoja tai jopa luonnoksen linnusta, jota et tunnista. Siten voit jälkikäteen kysyä joltakulta tunnistusapua.

Katse kohti ruovikkoa, oksistoa ja vesirajaa

Astu luontoon ja rentoudu. Älä jännitä – lintuja ei voi harrastaa väärin! Lintujen tunnistaminen alusta asti oikein ei ole tärkeää. Tärkeää on oppia katsomaan ympärilleen, huomaamaan ja oivaltamaan. Tunnistaminen kyllä helpottuu ajan kanssa aivan itsestään.

Löydät lintuja kaikkialta. Metsästä, rannoilta, puistoista, vesistöistä. Ole avoin, utelias, ja tarkkaavainen. Katsele rauhallisesti ympärillesi ilman kiikareita ja kiinnitä huomiota liikkeisiin – liike paljastaa usein pienenkin linnun.

Älä pulise, vaan kuuntele – monesti linnun olinpaikka löytyy äänen perusteella. Naputtaako jossain tikka, mikähän tikka se on? Jutusteleeko metsässä pyrstötiaisten parvi? Tällaiset äänivihjeet jäävät herkästi huomaamatta, jos kulkija vain saapastelee menemään kiinnittämättä äänimaailmaan huomiota.

Vesirajaa kannattaa kiikaroida, siellä on usein liikettä. Matalassa vedessä viihtyvät pitkäjalkaiset ja -nokkaiset kahlaajat sekä monenlaiset sorsalinnut, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Tunnetko esimerkiksi elegantin jouhisorsan, suloisen pikku tavin tai hauskannäköisen lapasorsan?

Kiikareita ei kannata unohtaa nenälle, koska muuten jää paljon näkemättä. Taivaalla, puiden oksistoissa ja ruovikossa saattaa liikuskella pieniä ja isojakin siivekkäitä, jotka on helpointa huomata paljain silmin. Kun ne on huomattu, voi niitä kiikaroida niin kauan kuin ne sen sallivat.

Tunnistaminen helpottuu nopeasti

Linturetkistä on helppo nauttia, vaikka lajit eivät olisikaan aluksi tuttuja. Jo pelkkä luonnossa oleskelu, uuden kokeminen ja herkulliset eväät takaavat sen.

Luonnossa nähtyjen lintujen vertailu lintukirjan kuviin on hyvää harjaannusta. Hiljalleen opit kiinnittämään tarkasti huomiota lintujen muotoihin, väreihin sekä tapaan lentää ja liikkua. Millainen nokka linnulla on? Minkä kokoinen se on? Mitä merkittävää sen värityksessä näkyy? Jos aiemmin tunnistitkin vain pulun, sorsan ja variksen, alkaa lintujen maailma nyt avartua sinulle kaikessa kauneudessaan.

Tikka.
Tikka. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Hiljalleen lajit, joita et ennen tiennyt olevan olemassakaan, ovat sinulle jo tuttua kauraa ja olet valmis oppimaan aina vain lisää.

Tunnistusapua tarjoavat myös havainnon ajankohta ja -paikka sekä tiedot lajin levinneisyydestä ja yleisyydestä. Niitä hieman pohdiskelemalla moni vaihtoehto sulkeutuu pois. Esimerkiksi talvinen pikkulintu lintulaudalla ei ole harmaasieppo, sillä siepot ovat hyönteissyöjiä ja muuttavat talveksi etelään. Entäpä se metsässä näkemäsi vihreäselkäinen tikka? Vihertikka on Suomessa suurharvinaisuus, joten jäljelle jää kotimainen vaihtoehto, kaunis harmaapäätikka, jolla myös on oliivinvihreä selkä.

Kun mahdollisuuksien joukosta on tähän tapaan karsittu mahdottomuudet, jää jäljelle pienempi joukko vaihtoehtoja oikeaksi lajimääritykseksi. Pian teet näitä karsintoja mielessäsi jo aivan huomaamattasi – tietojesi lisääntyessä kehityt.

Jutustelemalla voit saada hyviä vinkkejä

Lintuharrastus on monelle sydämen asia ja siitä kasvaa vuosien mittaan herkästi todellinen elämäntapa. Silloin halutaan usein panostaa kalliisiin ja hienoihin kiikareihin ja kaukoputkiin, ja harvinaistenkin lajien tunnistus sujuu.

Jos kohtaat retkilläsi itseäsi kovemman luokan lintuharrastajia, kannattaa rohkeasti ryhtyä juttusille. Voit pyytää tunnistusapua tai kysyä kaukoputken läpi tiirailevalta harrastajalta, mitä siellä näkyy. Varmasti saat itsekin kurkata!

Lintuharrastajat jakavat usein hyvin mielellään tietoja havainnoistaan ja osaavat antaa kullanarvoisia neuvoja seudun parhaista lintupaikoista. Ammenna heidän vinkeistään ja kuin huomaamattasi saatat pian jakaa omia havaintojasi jälleen eteenpäin.

Lintuharrastuksesta voi muokata oman mielen mukaisen. Kalliit kiikarit ja lajien tunnistaminen ei ole välttämätöntä, lintujen tarkkailu on hauskaa joka tapauksessa. Linnut touhuavat monenlaisia omia juttujaan, niiden puuhia voi alkaa ymmärtää vain tarkkailemalla.

Kaikkia lintuharrastajia yhdistää kuitenkin arvokas uteliaisuus ja halu suojella luontoa. Kun kipinä lintujen tarkkailemiseen syttyy, siitä ei ole paluuta. Linnut lakkaavat olemasta vain lintuja; niistä tulee lajeja, jopa yksilöitä, joiden parissa on jatkuvasti uutta nähtävää. Kerran lintuharrastaja on aina lintujen ystävä.

Jonna Saari

Kirjoittaja on Retkipaikka.fi-sivuston päätoimittaja.

Kommentit
  • Inarin ja Sodankylän kohteet

    Inarin kohteet Metsien kätkemän jaksosta

    Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

  • Matkapäiväkirja: Lemmenjoki ja mahtiseidat

    Inari on mahtavien seitojen ja tarinoiden koti.

    Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

  • Lapin poropizza

    Metsien kätkemän eväät Lapissa

    Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.