Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Metsien kätkemä pääkuva

Lintuharrastus vie mukanaan – näin pääset alkuun

Lintuharrastaja.
Lintuharrastaja. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Mistä sitten aloittaa? Valitse kaunis päivä, vaikkapa rauhallinen sunnuntai. Kunhan olet utelias ja sinulla on aikaa, ei vuodenajalla ei ole väliä. Siivekkäät ovat lähes aina liikkeellä.

Ota reppusi ja pakkaa sinne eväät ja jokin pieni, kotimainen lintukirja. On turha raahata lähiseutujen linturetkillä mukana painavaa teosta, joka esittelee koko Euroopan linnut. Suomalainen, Suomen oloihin tehty pieni kirja on hyvä retkikaveri ja mainio apu lintujen tunnistukseen. Suomessa on pitkät lintuharrastuksen perinteet, minkä ansiosta kotimaiset lintukirjat ovat yleensä laadukkaita ja taiten tehtyjä. Niissä lintulajit esitetään aina sellaisissa höyhenpuvuissa, joissa niitä Suomessa näkee.

Pujota kiikarit kaulaasi ja sujauta taskuusi lehtiö ja kynä. Kelvolliset kiikarit, jotka suurentavat hyvin eivätkä sumenna värejä, tuovat lintujen tarkkailuun valtavasti lisää iloa. Kiikareiden avulla pystyt näkemään lintujen kauniit piirteet, höyhenpeitteen värit ja upeat yksityiskohdat. Lehtiöön voit halutessasi kirjata näkemäsi linnut tai tehdä vaikka havaintoja tai jopa luonnoksen linnusta, jota et tunnista. Siten voit jälkikäteen kysyä joltakulta tunnistusapua.

Katse kohti ruovikkoa, oksistoa ja vesirajaa

Astu luontoon ja rentoudu. Älä jännitä – lintuja ei voi harrastaa väärin! Lintujen tunnistaminen alusta asti oikein ei ole tärkeää. Tärkeää on oppia katsomaan ympärilleen, huomaamaan ja oivaltamaan. Tunnistaminen kyllä helpottuu ajan kanssa aivan itsestään.

Löydät lintuja kaikkialta. Metsästä, rannoilta, puistoista, vesistöistä. Ole avoin, utelias, ja tarkkaavainen. Katsele rauhallisesti ympärillesi ilman kiikareita ja kiinnitä huomiota liikkeisiin – liike paljastaa usein pienenkin linnun.

Älä pulise, vaan kuuntele – monesti linnun olinpaikka löytyy äänen perusteella. Naputtaako jossain tikka, mikähän tikka se on? Jutusteleeko metsässä pyrstötiaisten parvi? Tällaiset äänivihjeet jäävät herkästi huomaamatta, jos kulkija vain saapastelee menemään kiinnittämättä äänimaailmaan huomiota.

Vesirajaa kannattaa kiikaroida, siellä on usein liikettä. Matalassa vedessä viihtyvät pitkäjalkaiset ja -nokkaiset kahlaajat sekä monenlaiset sorsalinnut, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Tunnetko esimerkiksi elegantin jouhisorsan, suloisen pikku tavin tai hauskannäköisen lapasorsan?

Kiikareita ei kannata unohtaa nenälle, koska muuten jää paljon näkemättä. Taivaalla, puiden oksistoissa ja ruovikossa saattaa liikuskella pieniä ja isojakin siivekkäitä, jotka on helpointa huomata paljain silmin. Kun ne on huomattu, voi niitä kiikaroida niin kauan kuin ne sen sallivat.

Tunnistaminen helpottuu nopeasti

Linturetkistä on helppo nauttia, vaikka lajit eivät olisikaan aluksi tuttuja. Jo pelkkä luonnossa oleskelu, uuden kokeminen ja herkulliset eväät takaavat sen.

Luonnossa nähtyjen lintujen vertailu lintukirjan kuviin on hyvää harjaannusta. Hiljalleen opit kiinnittämään tarkasti huomiota lintujen muotoihin, väreihin sekä tapaan lentää ja liikkua. Millainen nokka linnulla on? Minkä kokoinen se on? Mitä merkittävää sen värityksessä näkyy? Jos aiemmin tunnistitkin vain pulun, sorsan ja variksen, alkaa lintujen maailma nyt avartua sinulle kaikessa kauneudessaan.

Tikka.
Tikka. Kuva: EPA/ Jussi Judin metsien kätkemä

Hiljalleen lajit, joita et ennen tiennyt olevan olemassakaan, ovat sinulle jo tuttua kauraa ja olet valmis oppimaan aina vain lisää.

Tunnistusapua tarjoavat myös havainnon ajankohta ja -paikka sekä tiedot lajin levinneisyydestä ja yleisyydestä. Niitä hieman pohdiskelemalla moni vaihtoehto sulkeutuu pois. Esimerkiksi talvinen pikkulintu lintulaudalla ei ole harmaasieppo, sillä siepot ovat hyönteissyöjiä ja muuttavat talveksi etelään. Entäpä se metsässä näkemäsi vihreäselkäinen tikka? Vihertikka on Suomessa suurharvinaisuus, joten jäljelle jää kotimainen vaihtoehto, kaunis harmaapäätikka, jolla myös on oliivinvihreä selkä.

Kun mahdollisuuksien joukosta on tähän tapaan karsittu mahdottomuudet, jää jäljelle pienempi joukko vaihtoehtoja oikeaksi lajimääritykseksi. Pian teet näitä karsintoja mielessäsi jo aivan huomaamattasi – tietojesi lisääntyessä kehityt.

Jutustelemalla voit saada hyviä vinkkejä

Lintuharrastus on monelle sydämen asia ja siitä kasvaa vuosien mittaan herkästi todellinen elämäntapa. Silloin halutaan usein panostaa kalliisiin ja hienoihin kiikareihin ja kaukoputkiin, ja harvinaistenkin lajien tunnistus sujuu.

Jos kohtaat retkilläsi itseäsi kovemman luokan lintuharrastajia, kannattaa rohkeasti ryhtyä juttusille. Voit pyytää tunnistusapua tai kysyä kaukoputken läpi tiirailevalta harrastajalta, mitä siellä näkyy. Varmasti saat itsekin kurkata!

Lintuharrastajat jakavat usein hyvin mielellään tietoja havainnoistaan ja osaavat antaa kullanarvoisia neuvoja seudun parhaista lintupaikoista. Ammenna heidän vinkeistään ja kuin huomaamattasi saatat pian jakaa omia havaintojasi jälleen eteenpäin.

Lintuharrastuksesta voi muokata oman mielen mukaisen. Kalliit kiikarit ja lajien tunnistaminen ei ole välttämätöntä, lintujen tarkkailu on hauskaa joka tapauksessa. Linnut touhuavat monenlaisia omia juttujaan, niiden puuhia voi alkaa ymmärtää vain tarkkailemalla.

Kaikkia lintuharrastajia yhdistää kuitenkin arvokas uteliaisuus ja halu suojella luontoa. Kun kipinä lintujen tarkkailemiseen syttyy, siitä ei ole paluuta. Linnut lakkaavat olemasta vain lintuja; niistä tulee lajeja, jopa yksilöitä, joiden parissa on jatkuvasti uutta nähtävää. Kerran lintuharrastaja on aina lintujen ystävä.

Jonna Saari

Kirjoittaja on Retkipaikka.fi-sivuston päätoimittaja.

Kommentit
  • Inarin ja Sodankylän kohteet

    Inarin kohteet Metsien kätkemän jaksosta

    Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

  • Matkapäiväkirja: Lemmenjoki ja mahtiseidat

    Inari on mahtavien seitojen ja tarinoiden koti.

    Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

  • Lapin poropizza

    Metsien kätkemän eväät Lapissa

    Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

Luonto

  • Osaatko arvioda tuulen nopeuden? Testaa!

    Tuulen voimakkuuttaa voi arvioida itse ympäristön avulla.

    Tuulen voimakkuutta voi arvioida esimerkiksi puita ja merenpintaa tarkkailemalla. Pystytkö päättelemään kuvista, kuinka voimakkaasti tuuli puhaltaa?

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.