Matti Rämö
Yle
Karavaanini palaa tien päälle heinäkuussa. Talvella tuttu värväsi Kaustiselle puhumaan aiheesta ”Pysähtyneisyyden aika on ohi”. Keskustelutilaisuus on Tour de Vaivaisukon oheistapahtuma 15.7. Aloin rakentaa kesän pyörävaellusreittiä Kaustisen kautta, ja nopean karttaan vilkaisun jälkeen oivalsin, että ”suorin” reitti takaisin Kaustiselta Helsinkiin kulkee Laatokan kautta. Viime kesänä suunnittelin jo polkaisua Laatokalle, isäni lapsuuden maisemiin, mutta isäni maallinen matka läheni päätöstään oletettua nopeammin, ja reissu jäi tekemättä. Nyt vuotta myöhemmin on oikea hetki tehdä pyhiinvaellus kunnaille, joista juontuvat juureni.
Matkavalmistelu on ollut poikkeuksellisen löyhää. Kahden vuoden takaisen Himalajan-reissun tarpeisto on ollut suurin piirtein valmiina odottamassa seuraavaa polkaisua, ja Himalajan-pyörän perushuoltokin tapahtui jo vuosi sitten. Niinpä olen huoletta antanut ajan kulua ja jättänyt valmistelut viime hetkeen. Venäjän viisumin sentään sain hankittua ajoissa. Rajan ylityksen lisämausteeksi ilmeni, ettei polkien tällä hetkellä pääse Suomesta Venäjälle ilman erityistä lupaa. Tilapäinen absurdi säädös juontuu Suomen ja Venäjän viime talven omituiseen kissanhännänvetoon, joka liittyi pakolaisten kulkuun idästä länteen.
Lupa polkea Suomesta Venäjällä vaikuttaa kuitenkin muodollisuudelta, ja Pohjois-Karjalassa sen saa sähköpostitse lyhyiden perustelujen kera rajavartioaseman vuoropäälliköltä. Lupa hoitui muutamassa tunnissa. Paluu takaisin Suomeen on sitten arvailujen varassa, onnistuuko se polkien vai pitääkö liftata pyörän kanssa jonkin ajoneuvon kyytiin vai poljenko Venäjältä pois Viron Narvan kautta. En ole matkasuunnitelmissani vielä niin pitkälle.
Reittikaavio on muutenkin kovin avonainen. Matka Kaustiselle kulkee todennäköisesti Kangasalan ja Ruoveden kautta, mutta reitti Kaustiselta Niiralan rajavartioasemalle ei ole hahmottunut, kulkeeko se Kuopion pohjois- vai eteläpuolelta ja pistäydynkö esimerkiksi Kolille ihastelemaan huikeaa kansallismaisemaa. Venäjän puolen Karjalassa ajatus on polkea Laatokan ympäri, mutta käynkö ensin Käkisalmen maisemissa, josta isäni oli kotoisin, vai vasta kierroksen lopulla, on ratkaisematta.
En ole aiemmin lähtenyt pitkälle pyörävaellukselle näin keveällä ennakkosuunnitelmalla. Aikaa on nelisen viikkoa, ja tien päällä arvioin sitten, mihin se riittää tai ei riitä. Matkasta tekee erilaisen sekin, että ennakkokaavailujen mukaan en ole aikeissa kirjoittaa kirjaa reissusta. Kahdeksan matkan ja matkakirjan jälkeen kaipaan lomaa kirjoittamisesta, vaikka luultavasti teenkin kevyet muistiinpanot reissusta. Matkakuulumisia soi seurata facebook-sivulta, https://www.facebook.com/polkupyorailyMattiRamo, jota tyttäreni päivittää tekstiviestien pohjalta, ja luultavasti saan reitiltä lähetettyä jonkun twiitinkin, @ttvmatti, vaikka matkavarustuksissani en ole vieläkään siirtynyt älypuhelimen aikakauteen. Tien päällä on terapeuttista olla liian infovirran ulottumattomissa.
Ps.
Juuri ennen kesävaellusta Himalaja-projekti on vihdoin kääntynyt kalkkiviivoille. Maaliskuussa ilmestyneen kirjan seuraksi on valmistunut Polkupyörällä Himalajalle –dokumenttielokuva. Tunnin hurja vaelluskavalkadi julkaistaan Yle Areenassa Rion olympialaisten jälkeen elokuun lopulla. Tarkka päivämäärä on vielä auki.
