Ensimmäiset elokuvat esitettiin maksavalle yleisölle joulukuussa 1895. Seuraavan vuoden kuluessa oli varmaa, että filmien esittäjillä oli käsissään uusi massailmiö. Bolognan elokuvafestivaali ja kaupungissa auennut näyttely todistavat 120 vuotta myöhemmin, että elokuva oli lähtöhetkistään asti taidetta ja bisnestä.
”Oli aika, jolloin elokuva tuli puiden takaa ja purskahti merestä; jolloin mies saapui taikakameransa kanssa kaupunkien aukioille, astui kahviloihin ja muutti valkokankaat ikkunoiksi ikuisuuteen. Se oli Louis Lumièren aika.”
Ranskalaisen elokuvien arkistoimisen uranuurtaja Henri Langlois pyrki runollisilla sanoillaan kuvaamaan ihmettä, jota on vaikea ymmärtää, kun on syntynyt liikkuvien kuvien maailmaan. Ihmetystä siitä, kuinka pysähtyneet kuvat heräsivät ensimmäisen kerran eloon, kun niiden läpi heijastettiin valoa.
Nuori mies, tällä keksinnöllä ei ole tulevaisuutta.
Alkuaikojen elokuvaan ja sen ihmeeseen yritettiin päästä käsiksi Bolognan Il Cinema Ritrovato -elokuvafestivaalilla järjestetyssä vuoden 1896 elokuvien esityssarjassa. Alle minuutin mittaisista elokuvista oli koostettu kymmenen sarjaa, jotka todistivat alkuaikojen elokuvien laajasta aihevalikoimasta, niiden tekijöiden taiteellisesta silmästä sekä uuden ilmiön leviämisestä saman tien maailman kauimmaisiinkin kolkkiin.
Festivaalin yhteydessä Bolognassa avautui myös elokuvan alkuaikoja esitellyt näyttely, jossa on nähtävillä kaikki Lumièren veljesten 1422 elokuvaa vuosilta 1895 - 1905. Ranskan Lumière-instituutin näyttely Lumière – L’invenzione del cinematografo on tammikuuhun asti esillä ensimmäistä kertaa Ranskan ulkopuolella.
- On hämmästyttävää, miten korkeatasoisia nämä elokuvat ovat. Elokuvan taide alkoi heti kehdossa, sanoo Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ohjelmistosuunnittelija Antti Alanen.
33 frangista isoksi bisnekseksi
Ensimmäinen maksullinen elokuvanäytös järjestettiin 28. joulukuuta 1895 Pariisissa. Salon Indien -niminen entinen biljardisali sijaitsi Grand Café -kahvilan kellarissa. Lumière-elokuvien näytös keräsi 33 asiakasta, jotka kukin maksoivat näytöksestä yhden frangin.
Heti ensimmäisestä näytöksestä asti elokuva oli bisnestä. Nuori taikuri Georges Méliès näki Lumièren kehittämän yhdistetyn kameran ja projektorin mahdollisen arvon esityksilleen. Hän yritti ostaa kojeen 10 000 frangilla.
- Nuori mies, tällä keksinnöllä ei ole tulevaisuutta, oli veljesten isän Antoine Lumièren vastaus illusionistille.
Vanhemman Lumièren vastausta on pidetty osoituksena siitä, ettei elokuvan merkitystä kyetty heti sen alkuaikoina tajuamaan. Kyseessä saattoi olla myös ovela silmänkääntötemppu. Vaatimattoman ensinäytöksen jälkeen sana alkoi levitä ja muutamassa viikossa Salon Indienin 20-minuuttisissa näytöksissä kävi 2 500 kävijää.
Ensimmäinen pysyvä elokuvateatteri aukesi Lyonissa tammikuussa ja muissa Ranskan isoissa kaupungeissa helmikuussa. Helmi-maaliskuussa teattereita oli jo eri puolilla Eurooppaa ja kesä-heinäkuussa muillakin mantereilla.
Notkeaa teknologiaa ja PR-ajattelua
Lumièren koje ei ollut ainoa laatuaan. Heidän menestykseensä vaikutti kuvan vakaus sekä se, että sama kone toimi pienillä muutoksilla sekä kamerana että projektorina. Riitti, että vaihtoi linssin, laittoi filmipidikkeen paikalleen ja kiinnitti kameran jalustaan, jossa oli kaarilamppu filmin heijastamista varten.
Samoihin aikoihin Lumièret kehittivät ensimmäisen elokuvien levityssysteemin. He myivät elokuvien esittäjille oikeuksia elokuviensa esittämiseen tietyssä kaupungissa tai maassa vastineeksi lipputulojen osuudesta.
Elokuvien levittäjiä tärkeämpi tekijä olivat Lumièren omat operaattorit, jotka kulkivat maailman eri kolkissa esittämässä elokuvia ja kuvaamassa uutta materiaalia. Operaattorit kävivät vuonna 1896 jo yli kolmessakymmenessä maassa, muun muassa Itävalta-Unkarissa, Meksikossa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.
Venäjän valtakuntaa kiertänyt Lumière-operaattori Marius Chapius kävi myös Helsingissä. Suomen ensimmäinen elokuvanäytös järjestettiin 28. kesäkuuta 1896.
Louis Lumièren ohjeet operaattoreille osoittavat hänen ymmärtäneen, miten uutta attraktiota saattoi markkinoida tehokkaasti nollabudjetilla.
- Kuvatkaa mielellään ulkona saadaksenne paremmin hyödynnettyä valon ja kuvatkaa paraateja, että kansa ja auktoriteetit näkevät teidät kuvaamassa, ohje kuului.
Koiria ja kruunupäitä
Otos vuoden 1896 elokuvista paljastaa, että kuvattavaksi kelpasivat niin arki kuin juhlakin. Näistä kahdesta arjen kuvaaminen on selviytynyt voittajana. Koiraa syöttävä pikkupoika vetoaa vieläkin enemmän kuin historiallisesti mielenkiintoiset kuvat Venäjän tsaarin kruunajaisista.
Lumièren lisäksi elokuvia kuvasivat muun muassa amerikkalaiset American Mutoscope -yhtiön kuvaajat sekä Georges Meliés.
Elokuvan ensimmäinen illusionisti Meliés aloitti tavallisilla tilannekuvilla. Hänen ensimmäinen elokuvansa kuvasi miehiä pelaamassa korttia ulkosalla.
Eräänä päivänä hänen kuvatessaan Place de l’Opéralla Pariisissa hänen kameransa lakkasi toimimasta. Meliés hoksasi vahingosta seuranneen elokuvahistorian ensimmäisen trikkikuvan, ja jalosti tekniikan myöhemmissä filmeissään huippuunsa katoavine ja räjähtävine henkilöineen ja taruhahmoineen.
Vangitun liikkeen taide
Ihminen on levoton olento, joka nauttii liikkeestä. Liikkeen näkeminen rauhoittaa meitä, oli kyseessä sitten liekit, aallot tai koneiden mekanismit. Ennen elokuvaa mikään taide ei ollut kyennyt vangitsemaan liikettä. Maalaukset ja veistokset olivat pysähtyneitä, teatteri kiinni esittämisen hetkessä.
Elokuva muutti jotakin niin perustavalla tasolla, että nykyään on vaikea kuvitella maailmaa, jossa liikkuvaa kuvaa ei ole olemassa.
KAVI:n ohjelmistosuunnittelija Antti Alanen iloitsi Bolognassa esitettyjen alkuaikojen elokuvissa niiden voimakkuudesta.
- Lumièret ja muut elokuvan pioneerit olivat taiteilijoita. Heidän elokuvansa ei ole mitään valvontakamerakuvaa, vaan niissä on näkyvissä valon ymmärrys, komposition ymmärrys ja liikkeen ymmärrys, Alanen sanoo.
Liikkuvan kuvan impressionisteja
Ensimmäisten elokuvien kuvaajat olivat usein kiinnostuneita myös valokuvauksesta. He ottivat kuitenkin myös liikkuvan kuvan ominaisuudet hvin nopeasti haltuun.
Esimerkiksi kamera-ajo keksittiin jo 120 vuotta sitten Kölnissä, kun Lumièren operaattori asetti kameran jokilaivan kannelle. Syntynyt elokuva veti katsojansa mukaan liikkeeseen vielä syvemmin kuin staattiset kuvat liikkuvista kohteista.
Antti Alasen mukaan vuoden 1896 elokuvat ovatkin sukua myös oman aikansa kuvataiteen ilmiöille.
- Korkeatasoisten valokuvien lisäksi nämä elokuvat ovat sukua impressionististen maalareiden töille. Niissä on hetken ymmärrystä. Valon välähdystä ja lehtien liikettä. Sellaisia pieniä, välähtäviä asioita, joita impressionistit ja pointillistit yrittivät tavoittaa. Elokuvassa se oli vielä luonnollisemmin läsnä, Alanen vertaa.
Tuhoa ja massojen suosiota
Toisin kuin Auguste Lumière joulukuussa 1895 ehkä ilkikurisestikin väitti, elokuvakameralla oli tulevaisuus. Uuden taiteenlajin viattomuuden aika jäi kuitenkin 120 vuoden päähän, kun alkeellisen elokuvateknologian vaarat kävivät selviksi.
Ensimmäinen lukuisista elokuvateatterien tulipaloista sattui vuoden 1897 toukokuussa Pariisissa. Kaarilampun kuumuudessa syttynyt filmi leimautti Bazar de la Chariten katsomon tuleen. Turmassa kuoli 121 ihmistä.
Tulipalo sai Louis Lumièren kehittämään projektoreihin jäähdytysmekanismin turvallisuuden takeeksi. Elokuvien esittämiseen käytetyn teknologian kehitys jatkuu vielä tänäkin päivänä.
Vuonna 1936 Louis Lumiére kehitti ensimmäisen 3D-elokuvan.
Lumièret luopuivat pian levityssysteemistään ja muut yritykset alkoivat vallata alaa. Mikään patentti ei kyennyt pidättelemään liikkuvan kuvan leviämistä ympäri maailmaa.
Tekijöitä oli vuosi vuodelta enemmän ja elokuvan kieli alkoi kehittyä eri puolilla maailmaa.
Lumièren veljekset jatkoivat kuitenkin keksintöjen saralla lopun ikänsä. Auguste oli kiinnostuneempi lääketieteestä, mutta Louis sen sijaan kehitti vielä muun muassa värivalokuvan ja panoraamavalokuvan. Vuonna 1936 hän kehitti ensimmäisen 3D-elokuvan, mutta hylkäsi sen alkuinnostuksen hiivuttua. Yleisö ei pitänyt uudesta tekniikasta, koska se ei halunnut käyttää laseja elokuvan katsomiseen.
Louis Lumièren kuollessa vuonna 1948 elokuva oli tullut pitkän matkan ja vakiinnuttanut paikkansa massojen kokoajana, maailmanlaajuisena bisneksenä ja yhtenä vuosisadan tärkeimmistä taidemuodoista.
Janne Sundqvist
Kirjoittaja on KulttuuriCocktailin avustava toimittaja
