Hyppää pääsisältöön

Miltä kuulostaa Kalifornian helteinen päivä? Avaruusromua 10.7.2016

suurkaupunki
suurkaupunki Kuva: Yle kaupunki, yhdysvallat

Piilaakso. Hollywood. Sierra Nevadan vuoristo. Golden gate -silta. Alcatrazin vankilasaari. Mojaven autiomaa. Kuolemanlaakso. Viinitarhoja. Appelsiineja. Sitruunoita. Aurinkoa. Surffareita. Los Angeles. San Francisco. 39 miljoonaa asukasta.

Kalifornia on Yhdysvaltain väkiluvultaan suurin osavaltio, ja pinta-alaltaankin kolmanneksi suurin.

Suuressa osassa Kaliforniaa vallitsee välimerellinen ilmasto. Kalifornian kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet hieman viileämpiä ja sateisempia. Kalifornia on aurinkoinen. Se tuottaa tätä nykyä viitisen prosenttia sähköstään aurinkoenergialla.

Kalifornia tunnetaan myös maanjäristyksistä, joita esiintyy niin kutsutun San Andreasin siirroksen alueella, mannerlaattojen rajalla. Kaliforniassa on usein myös vaarallisia maastopaloja.

Ennen kuin eurooppalaiset tulivat alueelle joskus 1500-luvun vaiheilla, Kalifornian seudulla asui yli 70 eri intiaaniheimoa. Espanjalaiset valloittajat kutsuivat aluetta nimellä The New Spain, Uusi Espanja. Tätä nykyä noin kolmasosa kalifornialaisista puhuu äidinkielenään espanjaa.

Kalifornian osavaltion nimi tulee espanjalaisen kirjailijan, Garci Rodríguez de Montalvon, eräästä 1500-luvun alussa julkaistusta teoksesta, jossa esiintyy California-niminen saariparatiisi.

Kalifornia tunnetaan lempinimellä The Golden State ja samanniminen on myös Ken Elkinsonin albumi, joka on omistettu hänen kotiseudulleen, Kalifornian osavaltiolle.

Kalifornian osavaltio on ollut myös itsenäinen valtio, tiesitkö sitä? Itsenäisyys ei kylläkään kestänyt kuin 26 päivää. Kalifornia julistettiin itsenäiseksi 14 kesäkuuta vuonna 1846 ja liitettiin osaksi Yhdysvaltoja yhdeksäs heinäkuuta samana vuonna.

En tiedä aivan tarkkaan miten kalifornialaiset suhtautuvat itseensä ja miten muualla Yhdysvalloissa suhtaudutaan kalifornialaisiin, mutta monet humoristiset sanonnat ehkä kuvaavat asiaa jotenkin.

Mistä tiedät, että olet kalifornialainen? Siitä että tiedät kuinka artisokkaa syödään. Siitä, että autossasi on luodinkestävät ikkunat. Siitä, että innostut tolkuttomasti aina kun sataa. Siitä että sinulla on rusketusraitoja talvellakin.

Kun matkakohteen valitseminen on virtuaalisesti suhteellisen helppoa, voisi seesteisen ja helteisen Kalifornian jälkeen olla hauska mennä toisenlaiseen ilmastoon, esimerkiksi Islantiin.

On ainakin yksi asia, joka yhdistää Kaliforniaa ja Islantia. Molemmat sijaitsevat mannerlaattojen sauman päällä.

Islantilainen elektronimuusikko ja tuottaja Ozy sanoo, että hänen musiikissaan on Islannin kylmää ilmaa, jäätä ja syviä vesiä. Tämä on islantilainen maisema nähtynä kaukoputken läpi:

Kalifornian ja Islannin jälkeen matkustukseen tulee pieni yllätys. Nimittäin australialainen Andrew Tuttle haluaa viedä meidät mielikuvitusympäristöön. Hän itse käyttää ilmaisua ”utopian fantasy environment”. Hän ei paljoa selittele asiaa, puhuu vain hämärästi musiikista, joka lupaa täydentää sinua jos sinä täydennät sitä.

Andrew Tuttle - Fantasy League (Someone Good, 2016)

Mielikuvitusympäristöstä paltaan todelliseen paikkaan, vaikkei seuraava paikka olekaan aivan tavanomainen. Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki. Sen vanha keskusta on eräs Unescon maailmanperintökohteista. Nyt me menemme tuon kaupungin alle, sen maanalaisiin tunneleihin ja kaivantoihin. Kaupungin alla on 1500-luvulta peräisin olevia portviinikellareita, joiden akustiikkaa kehutaan erikoiseksi. Muutamat matkaopaskirjat ja nettisivut myös suosittelevat noissa maanalaisissa holveissa ja tunneleissa vierailua. Eräs tosin kehottaa varomaan lepakkoja. Portugalilainen artisti Jonathan Uliel Saldanha meni maan alle ja äänitti siellä albuminsa Tunnel Vision.

Matka jatkuu, pysytään Euroopassa, mutta noustaan hieman pohjoisemmaksi. Nyt menemme Genevenjärven rannalle Sveitsiin, goottilaiseen kirkkoon, jossa tapaamme kaksi improvisoivaa sveitsiläistä muusikkoa. On yö. Toinen muusikoista soittaa kirkon urkuja ja toinen mukanaan tuomaa viulua. Urkuri Stefan Rusconi ja viulisti Tobias Preisig.

Seuraava musiikki on saanut alkunsa Bagdadin satumaisessa kaupungissa. Kaksi ranskalaista muusikkoa, kitaristi Jerome Alban ja kosketinsoittaja Eddie Ladoire lähtivät etsimään rauhaisaa ja inspiroivaa ympäristöään ajatuksilleen. Ajatukset ja ilmeisesti myös matka veivät kuuluisaan Viisauden taloon Bagdadissa. Viisauden talo eli Dar al-Hikma oli keskiajalla tärkeä kirjasto ja sivistyksen keskus. Siellä kehittyivät monet tieteen ja tutkimuksen alat, kuten matematiikka, tähtitiede, lääketiede, biologia, kemia ja alkemia. 900-luvun puolivälissä Dar al-Hikmassa oli tuon aikaisen maailman suurin ja laajin kirjasto. Ja samoihin aikoihin myös monia tärkeitä tekstejä käännettiin siellä arabiaksi: muun muassa Arkimedestä, Pythagorasta, Platonia ja Ptolemaiosta.

AVARUUSROMUA 10.7.2016 - OHJELMAN MUSIIKKI:
KEN ELKINSON: On Diablo Range (The Golden State)
KEN ELKINSON: Fog In The Valley (The Golden State)
KEN ELKINSON: After The Bay Moved (The Golden State)
OZY: Glace (Distant Present)
OZY: Atonement (Distant Present)
OZY: Gin and Bitonic (Distant Present)
ANDREW TUTTLE: Private League (Fantasy League)
JONATHAN ULIEL SALDANHA: Arca d’Aqua (Tunnel Vision)
STEFAN RUSCONI & TOBIAS PREISIG: Beatrice - osa - (Levitation)
BARON OUFO: Blessing and worship to the prophet of the lovely star - osa - (Dar al-Hikma)

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua