Hyppää pääsisältöön

YleX Ensinäytössä PH-arvot feat. Ellinoora: Tämä biisi kertoo, mitä täydelliseen festariviikonloppuun tarvitaan

Poikeluksen ja Hätösen superbändi PH-arvojen musiikkivideolla on mukana myös Onnenpyörästä tuttu Janne Porkka.

YleX:n iltapäivien ilot Jenni "Jenspa" Poikelus ja Alma Hätönen ovat ilahduttaneet kuluneen vuoden aikana upeilla biiseillään. Kaksikon bändi PH-arvot on nyt tehnyt musiikkivideonsa, jolla fiittaa myös poppari Ellinoora. Aiemmin yhtye on tehnyt biisejä ihailemilleen artisteille Petri Nygårdista Evelinaan.

Festarivehkeet-biisissä listataan kaikki tarpeellinen, mitä kesätapahtumissa voisi kaivata mukaansa.

- Biisi itsessään on sellaista katu-uskottavaa räppiä, Poikelus kuvailee.

Poikelus ja Hätönen kertovat inspiroituneensa Salt-N-Pepa-ysäriräppibändistä. Poikeluksen sanoittamassa kappaleessa onkin samankaltaista mimmienergiaa kuin klassikoyhtyeen biiseissä.

Ysäriesikuvastaan huolimatta musiikkivideo on kuitenkin ajan hermolla.

- Siinä näkyvät myös kesän trendisävyt, Poikelus sanoo.

"Janne Porkka vertasi meitä Pyhimykseen"

Festarivehkeet-musavideo on PH-arvojen uran suurin tuotanto.

- Meillä oli kuvauksissa oikeat kamerat ja kaikkea, Hätönen kertoo.

Kuvauksissa taiteiltiin muun muassa valtava PH-arvot-graffiti, heiteltiin maalia sekä sekoiltiin yhdessä Ellinooran ja klassikko-ohjelma Onnenpyörästä tutun juontajan Janne Porkan kanssa.

Kummankin kanssa yhteistyö sujui mainiosti, vaikka Ellinoora olikin Poikeluksen ja Hätösen mukaan poissa mukavuusalueeltaan.

- Ellinoora on ihanan herkkä ja eteerinen, mutta nyt hän oppi meiltä kunnon räppiasennetta.

Myös Janne Porkka oli fiiliksissä PH-arvojen ammattimaisesta meiningistä ja rap-taidoista.

- Hän vertasi meitä kuvauksissa Pyhimykseen, Hätönen sanoo.

Ruississa räjähtää

PH-arvot on toistaiseksi heittänyt vain yhden keikan, jota päästiin todistamaan kesäkuun alussa YleXPopin jatkobileissä Lahdessa. Kaksikon setti oli niin huikea menestys, että PH-arvot esiintyy livenä myös viikonlopun Ruisrockissa.

- Tämä on luonnollinen jatkumo menestyksekkäälle debyyttikeikallemme. Seuraavaksi valloitamme stadionin, Hätönen sanoi, kun Ruissi-keikat julkistettiin.

Kun PH-arvot nyt kerran valtaa kotimaisen festarikentän, entäs ne festarivehkeet?Biisissä niitä luetellaan aikamoinen läjä, mutta mitkä ovat tärkeimmät?

- Kesäkumit, Poikelus toteaa.

- Kaikki karvanajovälineet: trimmeri, sheiveri, epilaattori, Hätönen puolestaan sanoo.

PH-arvot tekee Ruisrockissa kaksi keikkaa. Bändi esiintyy YleX:n festarikontin läheisyydessä perjantaina noin kello 19:15 ja lauantaina noin kello 18:15.

Lue myös:

Poikeluksen ja Hätösen superyhtye PH-arvot esiintyy Ruisrockissa

Lahti on maailman onnekkain kaupunki – PH-arvojen harvinainen livekeikka YleXPopin jatkoilta nyt Areenassa

Kaksi Almaa kohtasi studiossa - Poikelus ja Hätönen tekivät hämyisen kappaleen artisti-Almalle