Hyppää pääsisältöön

Hampaat irvessä karjuva maalintekijä vai naurava voittaja?

antoine grietman
antoine grietman Kuva: EPA/SERGEY DOLZHENKO kulttuuricocktail,Antoine Griezmann

”Leikkisyys on täydellisen terveyden kukka ja tuoksu. Suuri ihminen ei alennu ottamaan mitään vakavasti.” Näin kirjoittaa Ralph Waldo Emerson.

Huippu-urheilijoissa yksi suuruuden merkki on leikillinen suhtautuminen omaan lajiin ja omaan suoritukseen. Raivoisa tai synkkä ilme, kova äänensävy ja tärkeily ovat vastaväitteitä taituria itseään vastaan. Ne laimentavat hänen saavutuksiaan.

Ymmärrettävästi maailmanennätykset tehdään usein kuitenkin hampaat irvessä. Suuren saavutuksen jälkeen ollaan yltä päältä hiessä, kaikkensa antaneina.

Ikään kuin haluaisimme sanoa mestarille: Ähäkutti, et saanut ilmaiseksi.

Eräässä mielessä urheilijan uupumus lohduttaa urheilua seuraavia katsojia. He voivat ajatella, että urheilija teki ennätyksen, loistosuorituksen, mutta joutui kuitenkin maksamaan vaivan, joutui treenaamaan, joutui uhraamaan suuren osan elämäänsä.

Ikään kuin yleisö haluaisi kostaa voittajalle. Ikään kuin haluaisimme sanoa mestarille: Ähäkutti, et saanut ilmaiseksi.

Kuvitelkaa hilpeä veikkonen, joka jalkapallossa tekee virtuoosimaisen maalin. Sitten tämä poikkeuksellinen olento tallustelee hiljaksiin omalle puolustusalueelle ja viheltelee muina miehinä - ikään kuin täysosuma olisi hänelle jokapäiväistä! Se vasta olisi näky.

Nykymestareillamme tuntuu olevan raivo päällä maalin jälkeen. Katsokaa kuvia jalkopallon EM-kisoissa maaleja tehneistä pelaajista, vaikkapa Ronaldosta. Kaulajänteet pullistelevat, kun hän karjuu voimansa tunnossa. Miksi maalin jälkeen täytyy olla vihaisen näköinen? Siinähän on tapahtunut iloinen onnistuminen.

Neljännesvälieräottelussa Ranska-Irlanti nähtiin voittomaalin tehnyt Antoine Griezmann iloisena. Hän katsoi yleisöön onnellisena ja jäi maalin eteen pyörittelemään käsiään pilailutyyliin. Sellainenkin on mahdollista.

Joskus tuntuu, että jopa jääkiekossa nähdään enemmän onnellisia kasvoja kuin jalkapallossa. Siellä jossakin jääkiekkoilijan varusteiden seassa, kypärän alla, kasvosuojan takana näkyy maalin jälkeen - hymy.

Lentopallon kohdalla, puolestaan, olen ihmetellyt tuuletusten määrää. Jokaisen pelatun pallon välissä onnitellaan kanssapelaajia. Joskus taputellaan omia pelaajia jopa silloin, kun pallo on hävitty. Ikään kuin tuuletukset olisivat pääasia, ja itse lentopallopeli lisäke. Onnellisten laji?

Tuulettaminen ilmaisee yleisempiä arvojamme: vaatimattomuus kaunistaa, ei saa olla leuhka eikä ylpeä.

Vai riippuuko tuulettamistyyli kulttuurista tai mantereesta? Moni muistaa 1990 MM-kisoista Kamerunin Roger Millan lantiotanssit kulmalipulla. Eurooppalaiset painavat niska limassa, mutta muilla mantereilla on hilpeästi tuulettavia luonnonlapsia? En kuitenkaan lähtisi tähän jaotteluun. Kyllä täältä Euroopastakin löytyy nauravia tuulettajia.

Suomalaisten tuulettamistapa on kuitenkin oma lukunsa. Tuulettaminen ilmaisee yleisempiä arvojamme: vaatimattomuus kaunistaa, ei saa olla leuhka eikä ylpeä.

Kansanrunoudentutkija Matti Kuusi oli 1960-luvulla katsomassa varkautelaisen pesäpallojoukkueen ottelua. Eräs pelaaja iloitsi onnistuneesta tappoheitosta avoimesti ja pani pikku tanssiksi. Näin reagoivat paikalla olevat ihmiset:

”Tuossa tuokiossa katsomo synkistyi, kuului pilkallisia välihuutoja, ja eräs takanani istuva erikoisnyrpeä jatkoi huuteluaan ottelun loppuun asti: hän väijyi kuin haukka tuota liian hilpeää kissanpoikaa, ja jokainen tämän epäonnistuminen aiheutti vahingoniloisen rääkäisyn.”

Älä luule, että olet jotain.

Sitten Kuusi kertoo, kuinka pesäpallo-ottelun jälkeen ansioituneelle pelaajalle myönnettiin yleisön ja kanssapelaajien edessä palkintopytty. Siinäkään tilanteessa juhlistettu pelaaja ei ilmaissut iloaan:

”Hän tallusti eteen mahdollisimman vihaisen ja happamen näköisenä ja pytyn saatuaan lausahti tovereilleen: ’Mistähän hyvästä?’ Asiantuntijat vakuuttivat minulle, että pytty merkitsi tuolle pelaajalle erityisen paljon, mutta hän pelkäsi kuollakseen sitä, että toiset luulisivat hänen pitävän itseään muita parempana.”

Matti Kuusi kuvasi Janten lakia, vaikka ei tapausta sillä nimityksellä luonnehtinutkaan. Lain ensimmäinen sääntö kuuluu: Älä luule, että olet jotain.

Tuuleta nyt siinä sitten.