Hyppää pääsisältöön

Kieltään näyttävät vauvat eli kuinka klassikkokoe meni pieleen

psykologi Jukka Häkkinen
Psykologi Jukka Häkkinen psykologi Jukka Häkkinen Kuva: Yle/Jukka Lintinen prisma studio blogikesä

Psykologin koulutuksesta on paljon iloa lapsen kasvua seuratessa, koska tiedän minkälaisia asioita on odotettavissa eri ikäkausina. Olen päässyt muistelemaan vauvojen kehityspsykologiaa perheemme uuden vauvan kanssa, joka on nyt kymmenen kuukauden ikäinen. Joissain asioissa on menty oppikirjojen aikataulujen mukaan, joissain ollaan oltu hiukan myöhässä. Yllätyksiäkin on tullut: esimerkiksi tunnettu matkimisefekti ei tuntunut toimivan, kirjoittaa Jukka Häkkinen blogissaan.

Olen kokeillut vaavin kanssa erilaisia tuntemiani juttuja ja kiinnitin huomiota siihen, että tunnettu matkimisefekti ei tuntunut toimivan. Kokeilin erilaisia kasvonilmeitä vauvan edessä ja se tuntui matkivan niitä vain satunnaisesti. Useimmiten kävi niin, että vaikka kuinka näytin kieltä tai muutin ilmettäni vauvan kasvojen edessä, niin vauva ei ollut yhtään leikissä mukana, vaan katsoi minua uteliaan vakavana, joskus hiukan hymyili tai jatkoi omia puuhiaan.

En ole ollut tästä kovin huolissani, koska kukin vauva on yksilö, joka kehittyy omaa tahtiaan. Oppikirjojen aikatauluja ei kannata lukea liian pilkuntarkasti, koska ne ovat vain keskiarvoja, joista yksittäinen vauva voi normaalisti poiketa paljonkin. Satunnaiset kokeilut eivät myöskään ole vertailukelpoisia systemaattisesti toteutettuun koeasetelmaan, josta tulos selvitetään tilastollisella analyysillä. Muutama päivä sitten luin Current Biology -lehteä ja huomasin, että intuitiolleni on tieteellistä tukea: australialainen tutkimusryhmä on nimittäin osoittanut, että pienet vauvat eivät matki vanhempiaan niin nuorena kuin on oletettu.

Uusi tutkimustulos on ristiriidassa klassikkotuloksen kanssa. Kaikissa psykologian oppikirjoissa on kuvasarja, jossa vauva matkii miehen ilmeitä. Kun mies työntää kielensä ulos, myös vauva työntää kielen ulos ja kun mies avaa suunsa ammolleen, myös vauva tekee niin. Kuvat ovat Andrew Meltzoffin ja M. Keith Moren artikkelista, joka julkaistiin vuonna 1977 Science-lehdessä. Aikanaan tulokset olivat sensaatio, koska ne osoittivat, että jopa 12 päivän ikäiset vauvat matkivat aikuisten ilmeitä. Se oli vakavassa ristiriidassa kehityspsykologi Jean Piaget’n näkemysten kanssa. Piaget’n mukaan matkiminen kehittyi oppimisen seurauksena ja alkoi noin 8-12 kuukauden iässä. Uudet tulokset viittasivat kuitenkin siihen, että vauvoilla on synnynnäinen ja automaattinen järjestelmä, jonka avulla ilmeet ja sosiaalinen vuorovaikutus opitaan hyvin nuorella iällä.

kuvasarja miehestä ja vauvasta joilla samat ilmeet
Klassikkotutkimuksessa vauva näytti matkivan miehen ilmeitä. kuvasarja miehestä ja vauvasta joilla samat ilmeet Kuva: http://science.sciencemag.org/content/198/4312/75. Kopioitu AAAS:n luvalla. prisma studio blogikesä

Alkuperäisartikkelin tulos vaikuttaa järkevältä, koska sosiaalisen vuorovaikutuksen nopea oppiminen on vauvalle tärkeää. Olisi luontevaa ajatella, että sitä varten olisi kehittynyt erityinen järjestelmä, joka toimisi heti syntymästä alkaen. Niinpä Meltzoffin ja Moren artikkelista onkin tullut keskeinen osa kehityspsykologista kirjallisuutta. Koe on neljän vuosikymmenen aikana tehty uudestaan peräti 80 kertaa, mutta toistokokeiden tulokset ovat olleet vaihtelevia. Joskus ilmiö on löydetty ja joskus taas sitä ei ole näkynyt. Monien toistokokeiden ongelma on ollut otoksen pieni koko, mikä vaikeuttaa tuloksen tulkitsemista. Tämä johtuu siitä, että riittävän suurien vauvakokeiden tekeminen on todella työlästä ja kallista. Tieteellisen uran kannalta ei myöskään ole järkevää toistella muiden tekemisiä, vaan yrittää löytää uusia hienoja ilmiöitä. Niinpä kokeesta ei ole tehty kunnollista ja laajaa toistoa.

Tavallisesti psykologisessa kokeessa koehenkilö ei yleensä nukahda tai ala itkeä kesken kokeen, mutta vauvojen kanssa tätä tapahtuu koko ajan.

Nyt Janine Oostenbroek tutkijakollegoineen on tehnyt tutkimuksen, jossa osoitetaan, että 1-9 viikon ikäiset vauvat eivät matki näkemiään ilmeitä. Tutkimukseen osallistui peräti 106 vauvaa ja sen menetelmät olivat poikkeuksellisen huolellisesti mietittyjä. Menetelmien kanssa pitää olla tarkkana, koska vauvakoehenkilöt eivät välttämättä käyttäydy niin kuin tutkija haluaisi. Tavallisesti psykologisessa kokeessa koehenkilö ei yleensä nukahda tai ala itkeä kesken kokeen, mutta vauvojen kanssa tätä tapahtuu koko ajan.

Miten vauvojen ilmeilyä sitten tutkittiin? Tärkeää oli, että kokeet tehdään tutussa ympäristössä, joten yliopiston laboratorion sijasta kokeet tehtiin vauvan kotona vanhempien ollessa paikalla. Koeasetelmassa näyttelijä esitti vauvoille ilmeen tai toiminnan. Erilaisia ilmeitä oli neljä: kielen ulos laittaminen, suun avaaminen, iloinen ilme ja surullinen ilme. Joissain tilanteissa näyttelijä teki asioita: ojensi etusormeaan, tarttui johonkin, työnsi lusikan ulos putkesta tai avasi laatikon. Lisäksi näyttelijä saattoi tehdä suullaan kolme äännähdystä: mmm-äännähdyksen, eee-äännähdyksen tai kielen naksautuksen. Kaiken kaikkiaan tapahtumia oli yksitoista erilaista.

Näyttelijä teki yhtä ilmettä, elettä tai ääntä kolmen sekunnin ajan ja toisti sen viisi kertaa peräkkäin. Tämän jälkeen oli viidentoista sekunnin tauko, jonka jälkeen näyttelijä toisti saman ilmeen, eleen tai äänen viisi kertaa ja piti jälleen viidentoista sekunnin tauon. Kaiken kaikkiaan vauva katseli tapahtumaa minuutin ajan. Koska kokeessa oli 11 tapahtumaa, koko koe kesti siis yksitoista minuuttia. Tämä on jo vauvan keskittymiskyvyn äärirajoilla ja monissa tilanteissa koehenkilö nukahti kesken kokeen tai hermostui koko puuhasteluun.

Vauvan reaktiot kokeen aikana videoitiin, josta kaksi henkilöä pisteytti vauvan reaktiot eli merkitsivät muistiin, jos vauva tietyllä hetkellä teki tietyn ilmeen, eleen tai äännähdyksen. Toinen pisteyttävistä henkilöistä teki arvionsa tietämättä kokeen varsinaista tarkoitusta. Kahta henkilöä käytettiin, jotta pisteytyksessä ei liikaa korostuisi yhden henkilön näkökulma.

Kun pisteytyksiä tarkasteltiin, niistä näkyi selvästi, että vauvojen puuhat eivät liittyneet edessä olevan aikuisen puuhiin eli vauvat eivät matkineet aikaisen käyttäytymistä. Tätä ei tapahtunut sen enempää yhden viikon ikäisillä vauvoilla kuin yhdeksänkään viikon ikäisillä vauvoilla. Vauvoilla ei siis nähtävästi olekaan automaattista ja synnynnäistä matkimismekanismia.

Klassikkokoe meni metsään väittäessään, että kielen näyttäminen aiheuttaa kielen näyttämisen. Oikeasti vauva näyttää kieltään ollessaan kiihtynyt tai innostunut.

Miksi asiaa ei ole pystytty aikaisemmin selvittämään? Missä alkuperäinen klassikkokoe ja sen jatkotutkimukset menivät metsään? Eräs tärkeimmistä virhelähteistä on kielen näyttäminen. Monissa koeasetelmissa se on tuottanut parhaat tulokset. Niin kävi tässäkin kokeessa, eli jos näyttelijä näytti kieltään, myös vauva näytti usein kieltään. Tämä ei kuitenkaan ole tulosten koko kuva, sillä vauva näytti usein kieltään myös silloin, jos näyttelijä hymyili tai työnsi lusikan putken läpi. Itse asiassa vauvat näyttivät kieltään aika usein kaikissa tilanteissa. Monissa aikaisemmissa kokeissa tätä ei ole havaittu niin selvästi, koska kokeissa on vertailtu tilannetta, jossa näyttelijä näyttää kieltään ja tilannetta, jossa ei tapahdu mitään. Tämä vertailu ei toimi, koska vauva näyttää kieltään ollessaan kiihtynyt tai innostunut. Tuloksena on siis illusorinen korrelaatio: tulee vaikutelma siitä, että kielen näyttäminen aiheuttaa kielen näyttämisen vaikka mikä tahansa kiinnostava asia, kuten vaikka vilkkuvalo, saa saman asian aikaiseksi.

Toinen alkuperäisartikkelin heikkous oli kokeeseen osallistuneiden vauvojen pieni määrä. Artikkelissa raportoitiin kaksi koeasetelmaa, joista ensimmäiseen osallistui kuusi vauvaa ja toiseen kaksitoista vauvaa. Näin pienessä aineistossa tulokset saattavat osua sattumalta oikeaan.

Uusi tutkimustulos ei vähennä matkimisen merkitystä oppimisessa; vauvat seuraavat tarkasti ihmisten puuhia ja oppivat tämän avulla. Se kuitenkin viittaa siihen, että matkiminen ei ole syntymässä käynnistyvä automaattinen mekanismi, vaan se vaatii kehittymistä. Toivottavasti tulos myös vähentää vanhempien huolta, kun pieni vauva ei reagoi vanhemman ilmeilyyn. Se onkin ihan normaalia.

Kirjoittaja: psykologi Jukka Häkkinen.

Havaintopsykologi Jukka Häkkinen tietää, mikä on katseidemme ja silmänliikkeidemme salaisuus. Häkkinen tutkii kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta Helsingin yliopistossa. Jukka on toiminut myös skepsiksen puheenjohtajana, joten yliluonnolliset ilmiöt ja niiden psykologiset taustat ovat tuttuja juttuja. Häkkinen on perehtynyt myös ufosieppauksiin, enneuniin ja valemuistoihin.

Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Tiede