Ville Komppa
Yle
Laulaminen on ihmissuvun elinehto. Esi-isämme lauloivat, mahdollisesti jo ennen kuin puhuivat. Yhdessä laulaminen on toiminut heimon sisäisenä liimana, hyräily tyynnyttänyt lapset uneen, ja laulaminen on edelleenkin yksi tärkeimmistä—ellei jopa tärkein—väline tunteiden käsittelyyn ja viestimiseen. Laulaminen on myös yleisin musisoinnin muoto maailman musiikkikulttureissa länsimaista klassista musiikkia myöten.
Laulaminen vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hyräily rauhoittaa, kuorossa laulaminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, ja laulutunnilla käymisen sekä laulamisen on ylipäätään osoitettu lisäävän hyvänolon tunnetta, onnellisuutta ja vähentävän emotionaalisia jännitteitä. Yhtäältä kuorolaulu on harrastuksena musisointia ja ajanvietettä sekä tarjoaa voimakkaita yhteenkuuluvuuden ja yhdessä tekemisen tunteita. Toisaalta laulaminen virkistää jo fyysisenä suorituksena kehoa ja lopulta pidemmälle vietyä laulunopiskelua voi pitää jopa kehonhuoltona.
Laulaminen vaikuttaisi ylipäätään olevan olennainen osa ihmisyyttä. Nykytiedon valossa jo nykyihmisen esi-isät viestivät laulamalla. On perusteltua ajatella laulun olevan jopa puhetta vanhempi viestimisen ja itseilmaisun muoto. Tätä tukee paitsi tutkimus ihmissukuun kuuluvien lajien fysiologisista ja neurologisista ominaisuuksista, myös se mielenkiintoinen havainto, että aivot käsittelevät laulua ja puhetta eri tavoin. Siinä missä puheen käsittely keskittyy tiettyihin osiin vasenta aivopuoliskoa aivojen “laulamiskeskus” on oikealla puolella; mutta laulaminen ja musiikki aktivoi aivoja puhetta laajemmin.
On havaittu, että aivohalvauspotilaat, jotka ovat menettäneet puhekykynsä, kykenevät yhä laulamaan. Tätä voidaan käyttää hyväksi terapiassa: puhetta käsittelevään aivoalueeseen kohdistunut vaurio on kierrettävissä ja aivot voidaan terapiassa uudelleenpiuhoittaa tuottamaan puhetta laulamalla.
Voisi kai sanoa, että laulaminen on ihmisen lajiominaisuus kuten vaikkapa linnuilla. Huhuilu, hyräily, lauluttelu, jodlaus ja joikaaminen ovat sanoista riippumattomia viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Laulaminen on tehokas keino ohjata sosiaalista toimintaa ja se luo yhteisöllisyyttä; heimokäyttäytymiseen taipuvaiselle ihmissuvulle laulaminen lienee ollut jopa elinehto. Parhaana todistuksena tästä on se, kuinka tärkeä osa laulamisella ja musisoinnilla on pienten lasten kehityksessä ja uusien asioiden opettelussa. Pienet lapset reagoivat säveliin herkemmin kuin puheeseen!
Puhe ja laulaminen ovat kehittyneet ihmisen evoluutiossa rinta rinnan. Samalla tavoin laulaminen ja runous ovat alun perin olleet erottamaton osaa samaa lyyristä tai eeppistä ilmaisua ja kerrontaa. Homeroksen eeppinen runous on tarkoitettu resitoitavaksi lyyran kielten näppäilyn säestyksellä ja sama toistuu muidenkin kulttuurien eepoksissa ja kansanrunoudessa omaa kalevalaista runonlaulantaamme myöten.
Syynä tähän on paitsi se, että pitkiä tarinoita on helpompi muistaa, kun niihin liittyy sävelkuvioita, myös se, ettei runoutta ja musiikkia ole nähty erillisinä. Antiikin Kreikassa muusain taide sisälsi niin musiikin—laulun ja sen jäljittelyn soittimin—kuin tanssin ja runouden. Sana ja sävel kietoutuvatkin yhä erottamasti toisiinsa: laulamalla voi korostaa sanojen emotionaalisia merkityksiä; toisaalta sanat konkretisoivat musiikin viestiä. Musiikin rytmiikankin voi ajatella melko universaalisti pohjautuvan tekstin poljentoon, kehon rytmien, sydämen sykkeen ja tanssin ohella.
Laulaminen on ylipäätään yleisin musisoinnin muoto kulttuurista riippumatta. Länsimaisessa taidemusiikissakin soitinten roolin korostuminen on suhteellisen tuore ilmiö. Vasta 1800-luvulla soitinmusiikki nousi arvostuksessa lauletun musiikin rinnalle, ja silloinkin pääasiassa vain saksalaiselta kielialueelta nousseiden säveltäjien, erityisesti Ludwig van Beethovenin esimerkkiä seuraten. Muuten soitinmusiikki on pääasiassa ollut laulajien säestämistä ja jäljittelyä. Ja on muistettava, että 1800-luvun suurimpien kamarimusiikkisäveltäjien, kuten Franz Schubertin ja Johannes Brahmsin soitinmusiikissa melodiset motiivit ja teemat pohjautuvat usein heidän omiin lauluihinsa eli Lied-musiikkiin.
Laulut ja laulullisuus musiikissa sekä ylipäätään laulaminen erottavat ihmisen ehkä apinasta, mutta laulavana eläinlajina ihminen ei ole luomakunnassa yksin. Tervetuloa siis Iiron musiikkiluokalle tämän universaalin aiheen pariin! Tuttuun tapaan vieraina on tekijöitä eri puolilta kenttää: Iiron pulppuavan polveilevalla musaluokalla toimivat apuohjaajina laulaja ja musiikkiteatterin tekijä Veera Railio, iskelmäsankari Frederik ja oopperalaulaja, The Fabulous Bäckström Brothersistakin tuttu tenori Petri Bäckström.
Maanantai-iltana 11.7. kello 19 kannattaa jälleen virittää radiovastaanotin Yle Radio 1:n taajuudelle tai avata selaimesta Yle Klassisen Iiron musaluokka -sivut!
