Hyppää pääsisältöön

Punahilkan koulukodista karkaava ongelmanuori on Kristiina Halkolan vaikuttavin elokuvarooli

Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka.
Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka. Kuva: YLE Kristiina Halkola,Punahilkka (elokuva),kino suomi

Koulukoteihin suljetut ongelmanuoret haluavat paeta väkivaltaisesta ympäristöstä, mutta eivät välttämättä tiedä mitä vapaudessa tekisivät. Aikuisten maailma tuntuu vieraalta ja monimutkaiselta myös Kristiina Halkolan esittämän Anjan mielestä. Elokuva nähdään HD-tasoisena esityskopiona.

Punahilkka (1968) on elokuva koulukodista karkaavasta Anjasta. Koulukodin ympäristössä tyttö on varma ja uhmakas, muiden ihailema kovanaama, joka kuitenkin karattuaan joutuu tilanteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan. Vapaa yhteiskunta ei sisällä helposti hahmotettavia muotoja ja sääntöjä, joista voi ottaa tukea ja joita voi kiertää, vaan Anja joutuu suhteuttamaan minuutensa "vapauden" hellään väkivaltaan. Hän yrittää solmia kontakteja nuoreen mekaanikkoon ja keski-ikäiseen lentäjään, mutta ei onnistu saamaan elämästään kunnolla kiinni.

Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka.
Kristiina Halkola on Anja. Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka. Kuva: YLE Punahilkka (elokuva),Timo Bergholm,Kristiina Halkola

Kristiina Halkola tekee Anjana suuren pääroolin, joka jäi uransa huipulla olleen filmitähden viimeiseksi elokuvarooliksi kahteenkymmeneen vuoteen. Miehiä Anjan elämässä esittävät poikaystävä Hannu Kahakorpi ja aikuinen lentäjä Lasse Pöysti. Komeasta kuvauksesta vastasi Kari Sohlberg, jolle kyseessä oli ensimmäinen värielokuva.

Hannu Kahakorpi ja Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka.
Anjan poikaystävää esittää Hannu Kahakorpi. Hannu Kahakorpi ja Kristiina Halkola elokuvassa Punahilkka. Kuva: YLE Punahilkka (elokuva),Kristiina Halkola,Timo Bergholm,Hannu Kahakorpi

Monista 1960-luvun elokuvista on jäänyt legendaarisia lauluja henkiin. Punahilkan laulu on Otto Donnerin säveltämä ja Aulikki Oksasen sanoittama Kuka kertoisi minulle, jonka esittää Pepe Willberg. Se julkaistiin vuonna 1968 Love Recordsin singlenä, jonka toisella puolella oli Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan elokuvasta Asfalttilampaat.

Elokuvan ohjasi Ylen Televisioteatterin tuore nuori johtaja Timo Bergholm, joka laati myös käsikirjoituksen silloisen vaimonsa Eija-Elina Bergholmin kanssa. Bergholmit haastattelivat koulukotinuoria ja lukivat alan uusinta tutkimusta käsikirjoituksensa pohjaksi. Timo Bergholm palkittiin työstä ohjaus-Jussilla.

  • Punahilkka (1968) Rooleissa Kristiina Halkola, Hannu Kahakorpi, Petra Frey, Lasse Pöysti, Irma Seikkula, Milja Ahola, Sirppa Sivori-Asp, Eila Pehkonen sekä Pirkko Karppi.Ohjaus Timo Bergholm. Tuotanto FJ-Filmi ja Jörn Donner Productions.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa