Hyppää pääsisältöön

Rosoisia nuoruuskuvauksia Kino Suomen syksyssä 2016

Kino Suomen syksy 2016 esittelee nuoria kapinallisia ja kasvukipuja.
Kino Suomen syksy 2016 esittelee nuoria kapinallisia ja kasvukipuja. Kino Suomen syksy 2016 esittelee nuoria kapinallisia ja kasvukipuja. Kuva: YLE/kuvankäsittely Harto Hänninen kino suomi,Yle Teema,nuoruus,kasvukivut,ohjelmisto,2016

Kino Suomen syksyyn on koottu elokuvia, joissa oman aikansa nuoriso tekee irtiottoa aiemmasta sukupolvesta yhä uudelleen ja uudelleen. Nuoret hakevat omaa paikkaansa, omaa tapaansa katsoa maailmaa, oma polkuaan, jota kukaan ei olisi tallannut jo valmiiksi. Useimmiten polun varrella odottaa ongelma poikineen.

Syyskauden torstai-illat täyttyvät nuorison angsista ja villistä vapaudenkaipuusta. Sarjan aloittaa kotimaisten ongelmanuorisoelokuvien klassikko, Åke Lindmanin ohjaama Jengi vuodelta 1963. Siinä nuorisorikollisuus rehottaa ja paheellinen Liana Kaarina laulaa sensuurin rajoja koetellen Ota minut nuorena.

Tästä elokuvasta, kuten monesta muustakin, nähdään uunituore HD-kopio.

1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun levotonta, poliittisesti kuohahtelevaa nuorisoa nähdään elokuvissa Kesäkapina, Pilvilinna, Kesyttömät veljekset, Lapualaismorsian ja Niilon oppivuodet. Kaikissa asetutaan vasemmistolaisuuden ja uuden yhteiskuntajärjestyksen kannalle enemmän tai vähemmän anarkistisesti, koska systeemi on mätä.

Niilon oppivuosien ja Pilvilinnan koulumaailma saa jatkoa Täältä tullaan elämän tarkkisluokasta ja Apinan vuodesta, jossa kurkistetaan abiturienttien villiin viettimaailmaan. Koulun ja armeijan jälkeen koittaa nuorten miesten Ajolähtö.

Rakastamisen vaikeudesta kerrotaan elokuvissa Käpy selän alla, Asfalttilampaat ja Musta lumikki. Kolmikon harvinaisin elokuva on Musta lumikki, joka kertoo suomalaisen tytön ja somalimiehen vaikeasta rakkaudesta 45 vuotta sitten: jo tuolloin rasismi ja ennakkoluulot iskivät kiilaa monikulttuuriseen rakkauteen.

Käpy selän alla nähdään elokuvan 50-vuotisjuhlan kunniaksi torstain Kino Suomen sijaan Teemalauantaissa 22. lokakuuta.

Koulukotien arkea eri vuosikymmeninä, samoin kuin eri aikakausien tapaa suhtautua koulukotinuoriin, voi tarkkailla elokuvissa Punahilkka ja Tomas. Elokuvilla on ikäeroa lähes 30 vuotta.

Täysin koulumaailman ulkopuolelle ollaan syrjäännytty huumebisneksissä pyörivien nuorten kuvauksessa Sairaan kaunis maailma. Viinanhuuruista nuoren iskelmälaulajan taivalta seurataan elokuvaharvinaisuudessa Narrien illat, jonka pääosassa on iskelmälaulaja Markku Suominen.

Suurimmasta osasta elokuvia nähdään uunituoreet HD-kopiot ensi kertaa televisiossa: oheisessa listassa uudet kopiot on merkittyinä elokuvien perään.

Syyskausi 2016 Kino Suomi

1.9. Åke Lindman: Jengi (1963) HD
8.9. Jaakko Pakkasvirta: Kesäkapina (1972) HD
15.9. Jaakko Pakkasvirta: Niilon oppivuodet (1971)
22.9. Sakari Rimminen: Pilvilinna (1970) HD
29.9.Erkko Kivikoski: Kesyttömät veljekset (1969) HD
6.10. Timo Bergholm: Punahilkka (1968) HD
13.10. Mikko Niskanen: Asfalttilampaat (1968) HD
20.10.Mikko Niskanen: Lapualaismorsian (1967)
27.10. Tapio Suominen: Narrien illat (1970)
3.11. Janne Kuusi: Apinan vuosi (1983)
10.11. Raimo O. Niemi: Tomas (1995)
17.11. Jarmo Lampela: Sairaan kaunis maailma (1997) HD
1.12. Tapio Suominen: Täältä tullaan, elämä (1980) HD
8.12. Mikko Niskanen: Ajolähtö (1982) HD
15.12. Matti Sokka: Musta Lumikki (1971)
22.12. Jaakko Pakkasvirta: Jouluksi kotiin (1975) HD
29.12. Jukka Sipilä: Rautatie (1973) HD

Kommentit
  • 70 vuotta suljettu ovi aukesi

    Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

    Mila Turajlić valottaa dokumentissaan Jugoslavian historiaa oman perheensä kautta.

  • Tere Perestroika! – eli voiko yksi punk-biisi horjuttaa maailman mahteja?

    Musiikki muurin murtajana

    Poliittisen kuohunnan aikoina musiikilla on väliä, se menee suoraan tunteisiin paremmin kuin pamfletit. Viron laulava vallakumous 80-luvun lopulla hyödynsi vanhoja kansallislauluja, mutta myös rockilla ja punkilla oli iso rooli. Euroopan poliittiset valtarakenteet alkoivat säröillä 1980-luvun puolivälissä.

  • Teeman elokuvafestivaalin 2019 juliste on täällä!

    Filmi, metsä ja Stalker festivaalijulisteen inspiraationa.

    Teeman elokuvafestivaalia vietetään taas 27.11.–1.12.2019. Festivaalin visuaalinen ilme sisältää kaikuja Andrei Tarkovskin Stalkerin salaperäiseltä vyöhykkeeltä: Kriittisellä vyöhykkeellä puhutaan elokuvasta. Lataa juliste itsellesi täältä ja paikanna itsesi ja mobiililaitteesi Kriittiselle vyöhykkeelle profiili- ja taustakuvilla!

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa