Hyppää pääsisältöön

"Toivon vaan, et sun äijällä on snadi" – Roope Salminen & Koirat teki erilaisen erobiisin

Bändin uusin sinkku Snadi syntyi biisileirillä.

Roope Salminen ja Jon-Jon // Kuva: YleX

Roope Salminen & Koiraton jälleen ollut liekeissä biisileirillä. Muun muassa bändin aiemmat superhitit Madafakin darra ja Pilkun jälkeen syntyivät kirjoitussessioissa leirillä, ja uusin julkaisu Snadi jatkaa samaa linjaa.

Kappale kertoo yhtyeen keulakuvien Roope Salmisen ja Jon-Jon Geitelin mukaan poikkeavalla tavalla erosta.

- Musta tuntuu, että jengi tarvitsee tällaisenkin erobiisin. Usein eroa käsittelevistä biiseistä tulee vain surullisempi fiilis, Roope Salminen sanoo YleX Aamun haastattelussa.

Snadi kertoo siitä, kun eron hetkellä toivoisi, että exän nykyisen kumppanin varustus ei yltäisi samalle tasolle kuin itsellä. "Toivon vaan, et sun äijällä on snadi", biisissä lauletaan.

- Tän biisin idea lähtee siitä vähän kiukkuisesta ja pettyneestä ajatuksesta, että toivottavasti sillä uudella on pieni muna, Jon-Jon kuvailee.

Peniksestä päästään kuitenkin myös muihin tunnelmiin, kun biisin kertosäkeen koukku vaihtuukin lauseeseen: "tajusin, että sun sydän on snadi".

Tähdet kohdallaan biisileirillä

Roope Salminen & Koirat tekee usein uutta musiikkia biisileirillä. Työtapa sopii bändille, joka kirjoittaa itse omat kappaleensa biisinkirjoittajien avustuksella. Biisileireillä bändiläiset kiertävät huoneesta toiseen ja tekevät musiikkia vaihtuvissa porukoissa.

- Joskus siinä tulee aika skitsofreeninen olo. Kun vaihtaa sessiota, ja toisessa tehdään erobiisiä ja toisessa taas rakastumislaulua. Viimeksi tein säkeistöjä 14 biisiin, Roope kertoo.

Koirien leirillä biisejä syntyykin usein aikamoinen läjä, yli 10. Jon-Jonin mukaan on poikkeuksellista, että musiikkia saadaan aikaan niin paljon. Hyvä luomisprosessi saa alkunsa oikeanlaisesta tunnelmasta.

- Me teemme leirillä biisejä kritiikittömästi, ja vasta myöhemmin mietimme, mikä biisi on tarpeeksi hyvä levylle. Leirillä on lähtökohtaisesti innoissaan kaikesta, ja siksi uskon, että siellä syntyy niin hyvää materiaalia, Roope sanoo.

Snadi-biisiä ajatellen tähdet ovat todella näyttäneet olevan kohdallaan biisileirillä. Kappale on saanut hyvän vastaanoton myös livenä.

- Seinäjoen Tangomarkkinoilla yleisö vaati kuulla Snadin toisen kerran, Jon-Jon ja Roope kertovat.

Kaksikko kuitenkin myöntää, että heillä on kovia haastajia uusien kesäbiisien markkinoilla.

- On yks biisi, jota on vaikea päihittää. PH-arvojenFestarivehkeet on sellanen leka, että Arttu Lindeman voi varoa sitä Spotifyn ykkössijaa.

Lue myös:

YleX Ensinäytössä PH-arvot feat. Ellinoora: Tämä biisi kertoo, mitä täydelliseen festariviikonloppuun tarvitaan 

Ida Paul kiteyttää tämän ajan hengen musiikkialalla – näin hän nousi biisileireiltä hittilistoille

Kuusi uutta syytä rakastaa Roope Salmista

Roope Salminen Show muistuttaa hämmentävän paljon Between Two Ferns -talk show'ta – juontajan mukaan kyse ei ole kopiosta 

  • Kommentti: Suomalaisräppäri varasti biisinsä idean toiselta artistilta ja jäi heti kiinni – popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa

    Popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa

    Suomalaisräppäri varasti biisinsä idean toiselta artistilta ja jäi heti kiinni – popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa Edin uuden singlen kohdalla häviäjä ei ole kanadalainen indie-artisti, jolta jää saamatta käyttökorvaukset, vaan Edi itse, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.

  • YleX Aamu Liveshow Tavastialla siirtyy

    Uusi päivämäärä ilmoitetaan mahdollisimman pian.

    Vallitsevan koronatilanteen ja viranomaissuositusten vuoksi YleX Aamu Liveshow siirtyy. Tapahtumaa ei voida järjestää 4. syyskuuta siinä mittakaavassa kuin oli tarkoitus, sillä Tavastialle ei voitaisi ottaa sisään kuin osa lipun lunastaneista. Liput tulevat käymään sellaisinaan uudelle päivämäärälle, joka ilmoitetaan mahdollisimman pian. YleX on yhteydessä lipun hankkineisiin kun tarkempaa tietoa uudesta päivästä on saatavilla.

  • Rajoja rikkova realitysarja YleX Nosteessa alkaa! Tässä ovat kilpailijat

    Realityssa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä.

    YleX Nosteessa on musiikkireality, jossa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä. Uutta viihdeohjelmaa juontavat YleX:n musiikkitoimittaja Katri Norrlin ja Youtube-tähti Miska Haakana. Ohjelma alkaa YouTubessa, YleX Nosteessa -kanavalla ja Yle Areenassa 6.8.2020.