Hyppää pääsisältöön

Maailman kuuluisin DJ-kaksikko on keikalla törkeän kova – vaikka rokkipoliisit vihaavat Skrillexiä, ja Diplo on somessa hyypiö

Jack Ü on niin päällikkö DJ-duo, että se ansaitsee paikkansa myös rokkifestarin pääesiintyjänä.

Jack Ü päätti illan. // Kuva: Annika Miettinen

Niin siis mikä ihmeen Jack Ü? No, kahden maailman kuuluisimman DJ:n, Skrillexin ja Diplon, megaprojekti, joka esiintyi perjantaina 8. heinäkuuuta Ruisrockin Niittylavalla.

Se, että Jack Ü oli Ruisrock-perjantain pääesiintyjä, on omituista monella eri tasolla.

Mistä lähtien ja miksi rokkifestarin pääesiintyjä on DJ? Miten DJ-keikka voisi edes toimia festareilla: lavalla on Jack Ü:n tapauksessa kaksi miestä, jotka eivät soita mitään, kunhan miksailevat biisejä? Eikö olisi sama soittaa musiikkia pelkistä kaiuttimista?

Vanhat rokkipoliisit ovat jauhaneet samaa tuubaa DJ-keikoista jo pitkään, mutta maailma on muuttunut. Esimerkiksi Qstockin sekä tämän ja viime vuoden Ruisrockin pääesiintyjinä on elektronista musiikkia – ja se toimii hemmetin hyvin.

Keikka alkaa remixillä 50 Centin In The Club -biisistä. Sen jälkeen miksataan Star Warsin tunnaria.

Ehkä siksi, että DJ:t eivät huolehdi imagostaan, vaan tulevat keikoille pitämään hauskaa.

Jack Ü:n Ruisrock-keikka alkaa remixillä 50 Centin In The Club -biisistä. Sen jälkeen miksataan Star Warsin tunnaria. 

Hieman kuluneelta Lionel Messiltä näyttävä Skrillex seisoo dekkien päällä heiluttelemassa lippua, Diplo jamittelee ja miksaa kappaletta kyykkien dekkien päällä – koska kuka sanoo, että DJ:n pitäisi olla dekkien takana, niin että yleisö hädin tuskin näkee hänet?

Nämä jätkät eivät välitä siitä, miten DJ:t tavallisesti esiintyvät. Skrillex ja Diplo tekevät asiat omalla tavallaan – ja siksi he ovat kohdanneet menestyksen lisäksi vihaa ja negatiivista arvostelua.

Skrillex tuhosi dubstepin

Skrillex on merkillinen hahmo. Vielä muutama vuosi sitten hän oli yksi maailman vihatuimmista muusikoista: emo-tukkainen entinen post-hardoce-artisti, joka teki dubstepista mainstreamia. Kärjistetysti voi sanoa, että Skrillex on syy, miksi dubstep myy. Sekä syy sille, miksi dubstep ei enää ole coolia UG-musiikkia.

Tätä Skrillex harrasti Ruisrock-keikan aikana. // Kuva: Annika Miettinen

Netin keskustelupalstoilta löytyy satoja keskusteluja, jotka kritisoivat Skrillexiä muun muassa siitä, että hän tuhosi dubstepin tuomalla sen kaikkien saataville. Yhtäkkiä dubstep ei ollutkaan pienen piiriin puuhastelua, vaan lähes jokaisesta varteenotettavasta kappaleesta on olemassa myös dubstep-remix. Siitäkin väitellään, onko Skrillex edes dubstep-artisti vai tekeekö hän kevyempää electro-housea.

Kun Skrillex kiinnitettiin Flow Festivaliin vuonna 2014, monet pitivät kiinnitystä virheenä: mainstream-artisti hipsterihköllä kaupunkifestaivaalilla?

Parin viime vuoden aikana Skrillex-viha on kuitenkin laantunut. Vuoden 2014 lopulla musiikkijulkaisu Mixmag kirjoitti, että Skrillexin vihaaminen on nyt ohi. Julkaisu vaikuttaa olevan oikeassa – tosin siihen voi vaikuttaa myös se, että Skrillex ei ole parin viime vuoden aikana julkaissut juurikaan omaa musiikkia, vaan keskittynyt muun muassa Jack Ü -projektiin Diplon kanssa.

Diplon, eli sen saman huipputuottaja-DJ:n, joka vaikuttaa myös Major Lazerissa.

Eikä Diplokaan ole mikään helppo tapaus – eikä todellakaan mikään puhtoinen poika.

Diplon temparemantti toimii lavalla, mutta tuottaa vaikeuksia elämässä

Diplo on monille musadiggareille tuttu nimi – mutta nimen lisäksi suuri yleisö ei tiedä hänestä paljoa.

Diplo esiintyy Ruisrockissa myös lauantaina, kun Major Lazer vetää keikan Niittylavalla. // Kuva: Annika Miettinen

Major Lazerin lisäksi osa saattaa kuitenkin muistaa hänet todella merkillisestä Twitter-kränästä Taylor Swiftin ja Lorden kanssa.

Loppuvuodesta 2014 Diplo twiittasi, että jonkun pitäisi perustaa Kicksterter-kampanja, jotta Taylor Swiftille saataisiin takapuoli. Diplon twiitin jälkeen Swiftin ystävä, Royals-hitistään tunnettu Lorde ilmoitti twiitissään, että Diplon penis on pienikokoinen.

Autch.

Lisäksi Diplo on joutunut baaritappelun, varastelun ja graffittien maalaamisten vuoksi putkaan muutamia kertoja.

Skrillex “kuolee”, ja Diplo kannustaa yleisöä herättämään tämän henkiin bailaamalla täysillä.

Mutta Ruisrock-lavalla hän on aivan pitelemätön. Jos Antti Tuiskulla oli aiemmin perjantai-iltana loistava lavakarisma, Diplo pani vielä piirun verran paremmaksi.

Diplo on erittäin hyvä nostamaan fiiliksen aivan uudelle tasolle. Kun hän bailaa sormet pistooliasennossa lavan takakameran edessä, rokkipoliisikin ryhtyy pakosta kreisibailaamaan.

Keikan aikana Skrillex “kuolee”, ja Diplo kannustaa yleisöä herättämään tämän henkiin bailaamalla täysillä. Skrillex herää ja hyppää pian noin kolmen metrin korkeudella olevien dekkien päältä maahan kuin Jackie Chan Rush Hour -elokuvissa.

Diplo ja Skrillex viettävät Jack Ü:n keikan aikana yhtä paljon aikaa dekkiensä takana kuin dekkien päällä, lavan edessä ja kameroille kujeillessa.

Kun kaksikko vetää henkeä dekkien takana, lavasteiden valoshow tekee työn. Lavasteissa pyörii koko keikan ajan tanssivia Ü-kirjaimia, animaatioita, videoita avaruusraketeista ja yleisöstä – oikeastaan ihan kaikkea mahdollista.

Ruisrock jatkuu sunnuntaille saakka. // Kuva: Annika Miettinen

Vihattujen miesten megahitti

Jack Ü:n tunnetuin ja menestynein kappale on vuoden 2015 megahitti Where Are Ü Now. Kappaleen lyriikat laulaa Justin Bieber.

Where Are Ü Now voitti parhaan dance-kappaleen Grammyn vuonna 2015. Se on niin iso biisi, että se kuullaan Ruississa kaksi kertaa.

On hyvin järkeenkäypää, että biisissä on mukana juuri Justin Bieber, jonka kanssa Skrillex tekee edelleen yhteistyötä. Kuten etenkin Skrillex, myös Bieber on kohdannut uransa aikana silmitöntä vihaa.

Bieber on sanonut, että monet vihaavat hänen musiikkiaan, vaikka eivät ole edes kuunnelleet sitä. Laulajan mukaan he vihaavat ideaa hänestä: nuoresta, hyvännäköisestä muusikosta.

Jack Ü:n keikka oli erikoistehostejuhlaa. // Kuva: Annika Miettinen

Hyvännäköinen on myös Ruisrock-yleisö, joka bailaa biisin tahdissa. Setin viimeisenä vetona kuultu alkuperäinen Where Are Ü Now -tykitys paukkuu kilpaa show’hun kuuluvan ilotulituksen kanssa. Kuten Diplo ja Skrillex, ilotulituskaan ei ole pieni. Se näyttää sitlä, että siihen on käytetty enemmän rahaa kuin keskisuuren suomalaiskaupungin järjestämään uudenvuodenjuhlaan.

Puolentoista tunnin keikka on paria kevyttä fiilistelyhetkeä lukuun ottamatta yhtä nostatusta. Rauhallisien hetkien aikana Skrillex ja Diplo menevät lavan takakameroiden eteen ja virnuilevat yleisölle. Kun virne laantuu, uusi nostatus hypernopealla tempolla alkaa jälleen.

Vastaus alussa esitettyyn kysymykseen, miksi rokkifestarin pääesiintyjä on DJ, on selvä: koska Jack Ü:tä parempaa live-esiintyjää ei ehkä edes ole.

_YleX festaroi koko viikonlopun ajan! Sivuilla esitetään suorana Rantalavan keikkoja. Festaritunnelmaa voi hakea myös YleX:n somekanavista, Instagramista, Twitteristä ja Snapchatista nimimerkillä ylexofficial. Repparit, Ruisrockin kiinnostavimmat uutiset ja streamin aikataulun voit katsastaa festarin aikana ja sen jälkeen TÄÄLTÄ!

Lue myös:

Ruisrock alkoi näyttävästi – katso perjantain kuvakooste