Hyppää pääsisältöön

Pokémon-tutkija: Oma pokémon on vähän kuin alakoulun käsityötunnin tekele – ei kovin kummoinen, mutta niin rakas

Rakastettujen hahmojen suosio piilee tarkassa tuotesuunnittelussa ja siinä, että jokaisella pelaajalla on vapaus muokata otuksista itsensä näköisiä, uskoo väitöskirjatutkija Johannes Koski.

Pokémon-peleissä koukuttaa se, että hahmoista voi kouluttaa omannäköisiään. // Kuva: EPA/Piroschka Van De Wouw

Viime viikolla julkaistu Pokémon Go -peli on saanut ihmiset maailmalla aivan sekaisin. Hurmioituneet pelaajat kaupungista toiseen rynnivät älypuhelimineen kaduilla, hotellien auloissa ja jopa poliisiasemilla - tavoitteenaan löytää ja napata pokémoneja eli ”taskuhirviöitä”.

Kyseessä on siis alkujaan 1990-luvun puolivälissä julkaistun käsikonsolipelin tuunattu mobiiliversio. Älypuhelimella toimiva peli sekoittaa muunneltua todellisuutta ympäröivään reaalimaailmaan.

Aikoinaan Pokémonista tuli iso ilmiö tv-sarjoineen, sarjakuvineen ja oheistuotteineen. Suosio on jatkunut jo 20 vuotta, eikä hypetykselle näy loppua.

Mikä ihme näissä otuksissa oikein viehättää?

- Pelin peruslogiikka on aina perustunut siihen, että jokainen voi olla pokémon-kouluttaja ja napata pokémon-hahmoja. Uusi Pokémon Go sekoittaa arkea ja leikkiä entistäkin enemmän. Peli siis tavallaan lunastaa jo 20 vuotta tuloillaan olleen lupauksen, sanoo pokémoneista väitöskirjaa tekevä Johannes Koski.

Mutta pelin suosio ei liity pelkästään siihen, että todellisuus ja leikki sekoittuvat. Kosken mukaan pokémonit ovat osa tarkoin suunniteltua mediaperhettä, joka toisintaa hyväksi havaittua perusideaa tuotteesta toiseen.

Jokainen peliä pelaava on siis samaan aikaan sekä pokémon-kouluttaja että pokémon-kuluttaja. Ensin pelataan ja innostutaan tietystä hahmosta, sitten kävellään kauppaan ja ostetaan sama otus pehmoleluna tai avaimenperänä.

Paluu lapsuuden pelikentille

Pelaamiseen ja taskuhirviöön liittyvien oheistuotteiden suosiota vahvistaa myös yhteenkuuluvuus muiden fanien kanssa. Ei siis ihme, että sosiaalisuus on Pokémon Go -pelin kantava voima.

Toisia kouluttajia voi bongata kadulla koska tahansa, ja heidän kanssaan voi vaihtaa mielipiteitä vaikkapa siitä, mikä hahmo on paras tai missä kohdassa etsitty otus piilottelee.

- Peli on herkullinen esimerkki sosiaalisesta toiminnasta. Siinä jaetaan koulutusvinkkejä ja luodaan yhteisöjä ilmiön ympärille. Toisaalta peliä voi pelata yksin vaikka kävelylenkillä.

Pokémonin kuten monen muunkin klassikon asemaan nousseen pelihahmon suosioon on varmasti vaikuttanut myös siihen liittyvä nostalgia.

- Uuden pelin avulla vanhemmat fanit pääsevät takaisin lapsuuden pokémon-kentille, Koski sanoo.

Hänen mukaansa peli on ilmestynyt otolliseen aikaan. Teknologia on sen verran kehittynyttä ja laajalle levinnyttä, että tuhannet ihmiset voivat nyt hyödyntää pelin nostalgiaa. Sillä harvoilta löytyy aiempien Pokémon-pelien pelaamiseen tarvittavia käsikonsoleita. Uudehko älypuhelin sen sijaan kulkee huomattavasti useammalla joka päivä mukana.

Nostalgian lisäksi pokémoneissa viehättää tietenkin myös roolileikki. Kun reaalimaailma ja muunneltu todellisuus sekoittuu, kenestä tahansa voi tulla kouluttaja, joka muokkaa suosikkihahmoistaan omannäköisiään.

- On jotenkin niin mukavaa, että on söpö otus, jonka on itse valinnut, napannut ja treenauttanut ja josta voi olla ylpeä. Se on tavallaan kuin ala-asteen käsityötunnin tekeleet. Eihän ne kovin kummoisia olleet, mutta silti niin rakkaita, koska ne olivat itse tehtyjä ja ne kertoivat jotain itsestä.

Kuulostaa kivalta, mutta käytännössä kaikki ei ole mennyt aivan putkeen.

Pelin aiheuttamia lieveilmiöitä on jo kauhisteltu uutisissa, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu kaikissa maissa. Osa pelaajista on ollut niin keskittyneitä pokémonien metsästämiseen, että heitä on ryöstetty kesken pelaamisen.

Myös hahmojen sijainti on aiheuttanut harmia esimerkiksi silloin, kun pokémon-kouluttajat ovat kerääntyneet ihmisten koteihin.

- Valitettavasti lieveimiöt ovat aina läsnä tällaisissa peleissä, joissa pelitila ei ole rajattu tiettyyn paikkaan. Mutta tällaisissa peleissä täytyy itse aktiivisesti tiedostaa, milloin leikkii ja milloin ei, Koski sanoo.

Vaikka joitakin hankaluuksia väistämättä syntyy, Koski uskoo, että suurin osa ihmisistä osaa käyttäytyä julkisissa tiloissa.

- Olemme sosiaalisina eläiminä sopeutuneet sen verran, että osaamme valita, milloin ja missä leikimme. Yleensä emme ryntää kadulle huutamaan tai ryhdy ilakoimaan hautajaisseurueen lähettyvillä.

Lue myös:

Pokémon GO -peli ei ole vielä Suomessa, mutta täällä on jo sadoittain Pokémon-kouluttajia

Pokémon GO on ihan pian täällä – näin valmistaudut pokettamiseen