Hyppää pääsisältöön

Lapualaisooppera 2016 letittää yhteen uutta ja vanhaa – sekä ottaa pää pystyssä kantaa

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Iso kokemukseni on tämä: Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 on kiihkeä ryöpsähdys aatteita, ajatuksia, aikoja, sanoja ja säveliä. Katsomossa tuntui välillä vähän samalta kuin kaleidoskooppia tiiratessa. Pienet elementit sinkoilevat sirpaleina, kunnes yhtäkkiä kuva on taas kirkas ja tarkka.

Ensin istuin katsomossa odottavana, kulmat hiukan kurtussa. Alkujaksossa historian ja nykyajan vuorottelu tuntui jotenkin asetelmalliselta, tai yllätyksettömältä. Mutta kun esitys pääsee liikkeelle, se toimii, liikuttaa, naurattaa, pistää vihaksi.

Kansa oli käynyt kansalaissodan
Afganistan, Irak, Syyria…
Kolmekymmentätuhatta oli kuollut taistelussa, teloitettu
Hukkunut, hukkunut, hukkunut.

Sirpa Riuttalan ohjaama ja yhdessä työryhmän kanssa sovittama teos poimii ja yhdistää taitavasti eri elementtejä menneestä ja nykyisestä. Kaikki vuonna 1966 Ylioppilasteatterin lavalla kuullut laulut ovat mukana. Valtaosa henkilöistäkin on mukana. Mutta silti teos on kokonaan uusi, uudestaan kirjoitettu.

Haastattelin ennen ensi-iltaa ohjaaja Riuttalaa. Hän sanoi, että lukiessa näytelmää sen mustavalkoisuus tuntui luotaantyöntävältä – ja toisaalta kutsuvalta. Työryhmä on yhdessä etsinyt nykypäivästä vastineita alkutekstin ihmisille ja ilmiöille. Tarkka lukeminen välittyy esityksestä. Sovitus on hyvin ajateltu: samalla kun vanhat tekstit muistuttavat historiasta, ne myös kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.

Musiikki on sekin yhdistelmä uutta ja vanhaa. Sampo Korrensalon ja Timo Metsäpeuran urakkana on ollut sovittaa Kaj Chydeniuksen melodiat kuulostamaan tältä päivältä. Bändi soi vahvasti. Ylioppilasteatteri tekee Mustikkamaalla kunnianhimoista ja osaavaa musiikkiteatteria.

Samalla kun tekstit muistuttavat historiasta, ne kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen. Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Perusasetelma tehdään selväksi. 1930-luvun Lapuan liikkeen oikeistoradikaalien tilalla riehuvat nyt repaleisissa farkuissaan, pamput käsissään, uuden ajan kovanaamaiset äärioikeistolaiset. Haudasta manatun ”Viki Kosolan” johtaman joukkion mielestä Suomi kuuluu vain valkoisille suomalaisille. Muilu muiluttaa rajalle niin turvapaikanhakijoita kuin suvakkejakin.

Lapualaisooppera 2016 on suvaitsevaisuuden ja rauhan puolella, väkivaltaa vastaan. Mutta ankaran mustavalkoinen se ei enää ole. Näkökulmien runsaus täyttää alkutekstin rivit ja rivien välitkin. Osansa naurusta saavat niin oikeistoöykkärit kuin lavalle hipsuttavat hipsteritkin, jotka hehkuttavat jesiditurvapaikanhakijan ravintolapäivänä myymää puuroa ja napsivat selfieitä.

Välillä kuvat virtaavat niin kiivaasti, että en pysty seuraamaan eri aikatasojen risteilyitä. Olisi hienoa jos tuntisi historiaa niin hyvin, että tietäisi, ketä roolihenkilöiden tosielämän esikuvat olivat: kuka Salo, kuka Vuorimaa, kuka Herttua. Mutta katsomiskokemusta se ei heikennä. Aatteen ja vihan liikkeet ymmärtää kyllä.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa. On kylmäävää kuulla, kun nuoret ylioppilasteatterilaiset laulavat – ja miten intohimoisesti he laulavatkaan:

Missä on kieli
täynnä kovia sanoja,
siellä on suu joka odottaa aukeamistaan.
Missä on suu
täynnä kovia sanoja,
siellä on ase joka odottaa laukeamistaan.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis
Jokaisella on oma kupla mukanaan? Kuvassa keskellä Miro Apostolakis. Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,Ylioppilasteatteri (Helsinki),lapualaisooppera 2016

Tekee mieli listata muutamia hienoja hetkiä.

Kun Kosola (Axel Laurén) tulee metsästä, ottaa ja valaisee tilan poikamaisella karismallaan ja kajauttaa: Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa! Tämä Kosola ei tosin ole kovinkaan uskottava aatteellinen johtaja. Pikemminkin Viki on omahyväinen rokkibändin keulakuva, joka nauttii väkivaltaisista sanoista ja uhosta, mutta on lähinnä kiinnostunut rajusta menosta, bailauksesta ja minimekkoisista ihailijoistaan. Tuima Hurja-Hilja (Wenla Reimaluoto) on paljon tiukemmin asian takana. Reimaluoto tulkitsee hienosti myös Hiljan ristiriitaisen suhteen väkivaltaan: julistus sujuu, mutta käsiään hän ei tahtoisi tahrata.

Kun mellakkapoliisi (Vili Orava) flirttaa yleisölle, väläyttää hymynsä, purskahtaa yleisö onnelliseen nauruun. Toimii joka kerta.

Kun kovanaamainen rokkimuija Muilu (Reetta Koskinen) ajaa autonrämällään näyttämölle ja päästää kiekaisevan loppunaurunsa. Kun Kosolan bändäri (Judith Regwan) laulaa ja kiemurtelee raivokkaasti mikrofoninsa kanssa. Kun Lyyti (Inkeri Hyvönen) julistaa niin että silmät hehkuvat iloa ja toivoa.

Ensi-iltakatsomossa ajatukset kiepsahtelevat, vaeltelevat moniaalle. Edellispäivänä sattuneisiin Dallasin poliisisurmiin, uutisiin muukalaisvihan noususta Brexitin jälkeen, Euroopan turvapaikanhakijoiden tarinoihin, niin kauniisiin kuin ja kammottaviinkin, Odinin sotureihin. Televisiosta nähdyt otteet alkuperäisestä Lapualaisoopperasta nousevat mieleen, nuoren Kaisa Korhosen vakavat kasvot.

Nyt, tätä kirjoittaessa, mielessä on tietysti Nizzan hirmuteko. Kovin epätoivoiselta, kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Sillä lopussa lauletaan, rivissä, täynnä virtaa, kasvot avoimina kohti yleisöä:

Väkivaltaa emme tahdo.
Väkivaltaa emme tee.
Vain heikko vaatii väkivaltaa.
Vain heikko tottelee.
Mitä emme tahdo emme tee!

Kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela Kuva: © Mitro Härkönen lapualaisooppera 2016,Lapualaisooppera

Ohjaaja Sirpa Riuttala kertoo Kultakuumeen haastattelussa Lapualaisoopperan tekemisestä:

Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera 2016.
Ohjaus Sirpa Riuttala. Alkuperäisteksti Arvo Salo. Sävellys Kaj Chydenius. Käsikirjoitus Milla Kuikka, Liila Jokelin, Jussi Lankoski, Pauli Patinen, Sirpa Riuttala. Lavastus Helena Okkonen, Aino Simola. Pukusuunnittelu Elisa Avikainen. Valosuunnittelu Valtteri Halonen.
Näyttämöllä Johanna Ahonen, Miro Apostolakis, Amy Burgess, Noora Hietanen, Ville Hilska, Inkeri Hyvönen, Veikka Kalavainen, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Juho Kuusamo, Inna Lampinen, Axel Laurén, Minea Lång, Tuukka Leijavuori, Perttu Lähdesmäki, Ida Martela, Tommi Moilanen, Saku Nurmiranta, Vili Orava, Otto Pilli, Judith Regwan, Wenla Reimaluoto, Aliisa Rinne, Otto Rokka, Hilkka Saarela, Sofia Smeds. Bändi: Rummut Ilmo Korhonen. Basso Sasu Koskinen. Koskettimet Joonas Vainiola. Viulu ja elektroniikka Sampo Korrensalo.
Ensi-ilta Mustikkamaan kesäteatterissa lauantaina 9.7.2016.


Päivitetty 20.1.2017: vanhentunut Areena-linkki poistettu.

Penkkitaiteilija

  • Itsenäistyvän Viron ja Suomen ystävyys punnittiin villeinä vuosina

    Rodeo -elokuva avaa Viron itsenäistymisen ajan kulisseja

    Mitä tapahtui kulissien takana Viron itsenäistymisen aikana, romanttisella 90-luvulla, jolloin vapaus alkoi häämöttää ja sitten valkeni? Millainen oli henkilökemioiden merkitys Viron ja Suomen välisissä suhteissa? Mitä Suomessa ajateltiin Mart Laarin nuoren hallituksen hulluista ratkaisuista? Maanantaina 19.2. Yle TV1:llä palataan Viron villeihin vuosiin.

  • Samasta muotista

    Univormu yhdistää kantajat, ja erottaa heidät muista

    Univormu tarkoittaa yhdenmukaista. Sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen armeija ja sotilaat. Yhtenäistä pukeutumista esiintyy kuitenkin monissa ammateissa, laitoksissa ja viroissa. Armeijan, poliisin ja palokunnan asujen on ensisijaisesti tarkoitus lisätä käyttäjien turvallisuutta ja mukavuutta.

  • Onko kiroilu kielen köyhyyttä vai rikkautta?

    Kiroilun aiheita on kolme: uskonto, sukuelimet ja eritteet.

    Kiroileminen on ihanaa! Saa päästellä höyryä ja adrenaliini virtaa suonissa. Harmituskin helpottaa hiukan. Mutta sitten tulee häpeä. Kuuliko joku? Kiroilua käytetään paheksumiseen, pettymykseen, ihasteluun tai kovaan ponnistukseen.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Viro 100 vuotta Teemalla

    Juhlaohjelmia Viron itsenäisyyspäivän viikolla

    Lauantaina 24.2.2018 vietetään Viron tasavallan satavuotisjuhlaa. Viro 100 -ohjelmia nähdään Teemalla torstaista sunnuntaihin 22.–25.2.

  • Katriina Huttunen: Hautausmaa on kotini

    Itsemurhan tehneen äiti käy hautausmaalla päivittäin.

    Helsingin Hietaniemessä on Suomen tunnetuin hautausmaa, joka on täynnä taidetta ja kuolleita merkkihenkilöitä. Suomentaja Katriina Huttunen käy siellä päivittäin. Hänen on pakko. Hautausmaa on hänen itsemurhan tehneen tyttärensä viimeinen leposija. Tämä essee on uskonnottoman ihmisen yritys levittää hautausmaan ilosanomaa.

  • Tutkimusmatkoja idän maisemiin. Avaruusromua 18.2.2018

    Myös miniatyyrisävellyksiä ja dub-kokeilua

    Suomalainen tutkimusmatkailija ja kielitieteilijä Gustav John Ramstedt teki 1900-luvun alussa seitsemän tutkimusmatkaa Siperiaan, Keski-Aasiaan ja Mongoliaan. Elokuvantekijät Martti Kaartinen ja Niklas Kullström reissasivat G.J. Ramstedtin jalanjäljillä. Näin syntyi elokuva Eastern Memories, johon säveltäjä ja tuottaja Rasmus Hedlund teki musiikin. Avaruusromussa myös miniatyyrisävellyksiä, dub-henkistä kokeilua sekä abstraktia äänimaisemaa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Big Star: Nothing Can Hurt Me

    Dokumentti parhaasta bändistä joka ei koskaan menestynyt.

    Rakkaudella tehty pitkä dokumenttielokuva memphisiläisestä popyhtyeestä, josta piti tulla 1970-luvulla maailmankuulu mutta josta tulikin kulttibändien kulttibändi – muusikkojen, kriitikkojen ja asianharrastajien kiihkeän fanituksen kohde. Big Star oli "hienoin yhtye joka ei koskaan menestynyt".

  • Itsenäistyvän Viron ja Suomen ystävyys punnittiin villeinä vuosina

    Rodeo -elokuva avaa Viron itsenäistymisen ajan kulisseja

    Mitä tapahtui kulissien takana Viron itsenäistymisen aikana, romanttisella 90-luvulla, jolloin vapaus alkoi häämöttää ja sitten valkeni? Millainen oli henkilökemioiden merkitys Viron ja Suomen välisissä suhteissa? Mitä Suomessa ajateltiin Mart Laarin nuoren hallituksen hulluista ratkaisuista? Maanantaina 19.2. Yle TV1:llä palataan Viron villeihin vuosiin.

  • Samasta muotista

    Univormu yhdistää kantajat, ja erottaa heidät muista

    Univormu tarkoittaa yhdenmukaista. Sanasta tulee ensimmäiseksi mieleen armeija ja sotilaat. Yhtenäistä pukeutumista esiintyy kuitenkin monissa ammateissa, laitoksissa ja viroissa. Armeijan, poliisin ja palokunnan asujen on ensisijaisesti tarkoitus lisätä käyttäjien turvallisuutta ja mukavuutta.

  • Onko kiroilu kielen köyhyyttä vai rikkautta?

    Kiroilun aiheita on kolme: uskonto, sukuelimet ja eritteet.

    Kiroileminen on ihanaa! Saa päästellä höyryä ja adrenaliini virtaa suonissa. Harmituskin helpottaa hiukan. Mutta sitten tulee häpeä. Kuuliko joku? Kiroilua käytetään paheksumiseen, pettymykseen, ihasteluun tai kovaan ponnistukseen.