Hyppää pääsisältöön

Lapualaisooppera 2016 letittää yhteen uutta ja vanhaa – sekä ottaa pää pystyssä kantaa

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Iso kokemukseni on tämä: Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 on kiihkeä ryöpsähdys aatteita, ajatuksia, aikoja, sanoja ja säveliä. Katsomossa tuntui välillä vähän samalta kuin kaleidoskooppia tiiratessa. Pienet elementit sinkoilevat sirpaleina, kunnes yhtäkkiä kuva on taas kirkas ja tarkka.

Ensin istuin katsomossa odottavana, kulmat hiukan kurtussa. Alkujaksossa historian ja nykyajan vuorottelu tuntui jotenkin asetelmalliselta, tai yllätyksettömältä. Mutta kun esitys pääsee liikkeelle, se toimii, liikuttaa, naurattaa, pistää vihaksi.

Kansa oli käynyt kansalaissodan
Afganistan, Irak, Syyria…
Kolmekymmentätuhatta oli kuollut taistelussa, teloitettu
Hukkunut, hukkunut, hukkunut.

Sirpa Riuttalan ohjaama ja yhdessä työryhmän kanssa sovittama teos poimii ja yhdistää taitavasti eri elementtejä menneestä ja nykyisestä. Kaikki vuonna 1966 Ylioppilasteatterin lavalla kuullut laulut ovat mukana. Valtaosa henkilöistäkin on mukana. Mutta silti teos on kokonaan uusi, uudestaan kirjoitettu.

Haastattelin ennen ensi-iltaa ohjaaja Riuttalaa. Hän sanoi, että lukiessa näytelmää sen mustavalkoisuus tuntui luotaantyöntävältä – ja toisaalta kutsuvalta. Työryhmä on yhdessä etsinyt nykypäivästä vastineita alkutekstin ihmisille ja ilmiöille. Tarkka lukeminen välittyy esityksestä. Sovitus on hyvin ajateltu: samalla kun vanhat tekstit muistuttavat historiasta, ne myös kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.

Musiikki on sekin yhdistelmä uutta ja vanhaa. Sampo Korrensalon ja Timo Metsäpeuran urakkana on ollut sovittaa Kaj Chydeniuksen melodiat kuulostamaan tältä päivältä. Bändi soi vahvasti. Ylioppilasteatteri tekee Mustikkamaalla kunnianhimoista ja osaavaa musiikkiteatteria.

Samalla kun tekstit muistuttavat historiasta, ne kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen. Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Perusasetelma tehdään selväksi. 1930-luvun Lapuan liikkeen oikeistoradikaalien tilalla riehuvat nyt repaleisissa farkuissaan, pamput käsissään, uuden ajan kovanaamaiset äärioikeistolaiset. Haudasta manatun ”Viki Kosolan” johtaman joukkion mielestä Suomi kuuluu vain valkoisille suomalaisille. Muilu muiluttaa rajalle niin turvapaikanhakijoita kuin suvakkejakin.

Lapualaisooppera 2016 on suvaitsevaisuuden ja rauhan puolella, väkivaltaa vastaan. Mutta ankaran mustavalkoinen se ei enää ole. Näkökulmien runsaus täyttää alkutekstin rivit ja rivien välitkin. Osansa naurusta saavat niin oikeistoöykkärit kuin lavalle hipsuttavat hipsteritkin, jotka hehkuttavat jesiditurvapaikanhakijan ravintolapäivänä myymää puuroa ja napsivat selfieitä.

Välillä kuvat virtaavat niin kiivaasti, että en pysty seuraamaan eri aikatasojen risteilyitä. Olisi hienoa jos tuntisi historiaa niin hyvin, että tietäisi, ketä roolihenkilöiden tosielämän esikuvat olivat: kuka Salo, kuka Vuorimaa, kuka Herttua. Mutta katsomiskokemusta se ei heikennä. Aatteen ja vihan liikkeet ymmärtää kyllä.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa. On kylmäävää kuulla, kun nuoret ylioppilasteatterilaiset laulavat – ja miten intohimoisesti he laulavatkaan:

Missä on kieli
täynnä kovia sanoja,
siellä on suu joka odottaa aukeamistaan.
Missä on suu
täynnä kovia sanoja,
siellä on ase joka odottaa laukeamistaan.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis
Jokaisella on oma kupla mukanaan? Kuvassa keskellä Miro Apostolakis. Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,Ylioppilasteatteri (Helsinki),lapualaisooppera 2016

Tekee mieli listata muutamia hienoja hetkiä.

Kun Kosola (Axel Laurén) tulee metsästä, ottaa ja valaisee tilan poikamaisella karismallaan ja kajauttaa: Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa! Tämä Kosola ei tosin ole kovinkaan uskottava aatteellinen johtaja. Pikemminkin Viki on omahyväinen rokkibändin keulakuva, joka nauttii väkivaltaisista sanoista ja uhosta, mutta on lähinnä kiinnostunut rajusta menosta, bailauksesta ja minimekkoisista ihailijoistaan. Tuima Hurja-Hilja (Wenla Reimaluoto) on paljon tiukemmin asian takana. Reimaluoto tulkitsee hienosti myös Hiljan ristiriitaisen suhteen väkivaltaan: julistus sujuu, mutta käsiään hän ei tahtoisi tahrata.

Kun mellakkapoliisi (Vili Orava) flirttaa yleisölle, väläyttää hymynsä, purskahtaa yleisö onnelliseen nauruun. Toimii joka kerta.

Kun kovanaamainen rokkimuija Muilu (Reetta Koskinen) ajaa autonrämällään näyttämölle ja päästää kiekaisevan loppunaurunsa. Kun Kosolan bändäri (Judith Regwan) laulaa ja kiemurtelee raivokkaasti mikrofoninsa kanssa. Kun Lyyti (Inkeri Hyvönen) julistaa niin että silmät hehkuvat iloa ja toivoa.

Ensi-iltakatsomossa ajatukset kiepsahtelevat, vaeltelevat moniaalle. Edellispäivänä sattuneisiin Dallasin poliisisurmiin, uutisiin muukalaisvihan noususta Brexitin jälkeen, Euroopan turvapaikanhakijoiden tarinoihin, niin kauniisiin kuin ja kammottaviinkin, Odinin sotureihin. Televisiosta nähdyt otteet alkuperäisestä Lapualaisoopperasta nousevat mieleen, nuoren Kaisa Korhosen vakavat kasvot.

Nyt, tätä kirjoittaessa, mielessä on tietysti Nizzan hirmuteko. Kovin epätoivoiselta, kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Sillä lopussa lauletaan, rivissä, täynnä virtaa, kasvot avoimina kohti yleisöä:

Väkivaltaa emme tahdo.
Väkivaltaa emme tee.
Vain heikko vaatii väkivaltaa.
Vain heikko tottelee.
Mitä emme tahdo emme tee!

Kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela Kuva: © Mitro Härkönen lapualaisooppera 2016,Lapualaisooppera

Ohjaaja Sirpa Riuttala kertoo Kultakuumeen haastattelussa Lapualaisoopperan tekemisestä:

Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera 2016.
Ohjaus Sirpa Riuttala. Alkuperäisteksti Arvo Salo. Sävellys Kaj Chydenius. Käsikirjoitus Milla Kuikka, Liila Jokelin, Jussi Lankoski, Pauli Patinen, Sirpa Riuttala. Lavastus Helena Okkonen, Aino Simola. Pukusuunnittelu Elisa Avikainen. Valosuunnittelu Valtteri Halonen.
Näyttämöllä Johanna Ahonen, Miro Apostolakis, Amy Burgess, Noora Hietanen, Ville Hilska, Inkeri Hyvönen, Veikka Kalavainen, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Juho Kuusamo, Inna Lampinen, Axel Laurén, Minea Lång, Tuukka Leijavuori, Perttu Lähdesmäki, Ida Martela, Tommi Moilanen, Saku Nurmiranta, Vili Orava, Otto Pilli, Judith Regwan, Wenla Reimaluoto, Aliisa Rinne, Otto Rokka, Hilkka Saarela, Sofia Smeds. Bändi: Rummut Ilmo Korhonen. Basso Sasu Koskinen. Koskettimet Joonas Vainiola. Viulu ja elektroniikka Sampo Korrensalo.
Ensi-ilta Mustikkamaan kesäteatterissa lauantaina 9.7.2016.


Päivitetty 20.1.2017: vanhentunut Areena-linkki poistettu.

Penkkitaiteilija

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.