Hyppää pääsisältöön

Lapualaisooppera 2016 letittää yhteen uutta ja vanhaa – sekä ottaa pää pystyssä kantaa

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Iso kokemukseni on tämä: Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 on kiihkeä ryöpsähdys aatteita, ajatuksia, aikoja, sanoja ja säveliä. Katsomossa tuntui välillä vähän samalta kuin kaleidoskooppia tiiratessa. Pienet elementit sinkoilevat sirpaleina, kunnes yhtäkkiä kuva on taas kirkas ja tarkka.

Ensin istuin katsomossa odottavana, kulmat hiukan kurtussa. Alkujaksossa historian ja nykyajan vuorottelu tuntui jotenkin asetelmalliselta, tai yllätyksettömältä. Mutta kun esitys pääsee liikkeelle, se toimii, liikuttaa, naurattaa, pistää vihaksi.

Kansa oli käynyt kansalaissodan
Afganistan, Irak, Syyria…
Kolmekymmentätuhatta oli kuollut taistelussa, teloitettu
Hukkunut, hukkunut, hukkunut.

Sirpa Riuttalan ohjaama ja yhdessä työryhmän kanssa sovittama teos poimii ja yhdistää taitavasti eri elementtejä menneestä ja nykyisestä. Kaikki vuonna 1966 Ylioppilasteatterin lavalla kuullut laulut ovat mukana. Valtaosa henkilöistäkin on mukana. Mutta silti teos on kokonaan uusi, uudestaan kirjoitettu.

Haastattelin ennen ensi-iltaa ohjaaja Riuttalaa. Hän sanoi, että lukiessa näytelmää sen mustavalkoisuus tuntui luotaantyöntävältä – ja toisaalta kutsuvalta. Työryhmä on yhdessä etsinyt nykypäivästä vastineita alkutekstin ihmisille ja ilmiöille. Tarkka lukeminen välittyy esityksestä. Sovitus on hyvin ajateltu: samalla kun vanhat tekstit muistuttavat historiasta, ne myös kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.

Musiikki on sekin yhdistelmä uutta ja vanhaa. Sampo Korrensalon ja Timo Metsäpeuran urakkana on ollut sovittaa Kaj Chydeniuksen melodiat kuulostamaan tältä päivältä. Bändi soi vahvasti. Ylioppilasteatteri tekee Mustikkamaalla kunnianhimoista ja osaavaa musiikkiteatteria.

Samalla kun tekstit muistuttavat historiasta, ne kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen. Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Perusasetelma tehdään selväksi. 1930-luvun Lapuan liikkeen oikeistoradikaalien tilalla riehuvat nyt repaleisissa farkuissaan, pamput käsissään, uuden ajan kovanaamaiset äärioikeistolaiset. Haudasta manatun ”Viki Kosolan” johtaman joukkion mielestä Suomi kuuluu vain valkoisille suomalaisille. Muilu muiluttaa rajalle niin turvapaikanhakijoita kuin suvakkejakin.

Lapualaisooppera 2016 on suvaitsevaisuuden ja rauhan puolella, väkivaltaa vastaan. Mutta ankaran mustavalkoinen se ei enää ole. Näkökulmien runsaus täyttää alkutekstin rivit ja rivien välitkin. Osansa naurusta saavat niin oikeistoöykkärit kuin lavalle hipsuttavat hipsteritkin, jotka hehkuttavat jesiditurvapaikanhakijan ravintolapäivänä myymää puuroa ja napsivat selfieitä.

Välillä kuvat virtaavat niin kiivaasti, että en pysty seuraamaan eri aikatasojen risteilyitä. Olisi hienoa jos tuntisi historiaa niin hyvin, että tietäisi, ketä roolihenkilöiden tosielämän esikuvat olivat: kuka Salo, kuka Vuorimaa, kuka Herttua. Mutta katsomiskokemusta se ei heikennä. Aatteen ja vihan liikkeet ymmärtää kyllä.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa. On kylmäävää kuulla, kun nuoret ylioppilasteatterilaiset laulavat – ja miten intohimoisesti he laulavatkaan:

Missä on kieli
täynnä kovia sanoja,
siellä on suu joka odottaa aukeamistaan.
Missä on suu
täynnä kovia sanoja,
siellä on ase joka odottaa laukeamistaan.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis
Jokaisella on oma kupla mukanaan? Kuvassa keskellä Miro Apostolakis. Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,Ylioppilasteatteri (Helsinki),lapualaisooppera 2016

Tekee mieli listata muutamia hienoja hetkiä.

Kun Kosola (Axel Laurén) tulee metsästä, ottaa ja valaisee tilan poikamaisella karismallaan ja kajauttaa: Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa! Tämä Kosola ei tosin ole kovinkaan uskottava aatteellinen johtaja. Pikemminkin Viki on omahyväinen rokkibändin keulakuva, joka nauttii väkivaltaisista sanoista ja uhosta, mutta on lähinnä kiinnostunut rajusta menosta, bailauksesta ja minimekkoisista ihailijoistaan. Tuima Hurja-Hilja (Wenla Reimaluoto) on paljon tiukemmin asian takana. Reimaluoto tulkitsee hienosti myös Hiljan ristiriitaisen suhteen väkivaltaan: julistus sujuu, mutta käsiään hän ei tahtoisi tahrata.

Kun mellakkapoliisi (Vili Orava) flirttaa yleisölle, väläyttää hymynsä, purskahtaa yleisö onnelliseen nauruun. Toimii joka kerta.

Kun kovanaamainen rokkimuija Muilu (Reetta Koskinen) ajaa autonrämällään näyttämölle ja päästää kiekaisevan loppunaurunsa. Kun Kosolan bändäri (Judith Regwan) laulaa ja kiemurtelee raivokkaasti mikrofoninsa kanssa. Kun Lyyti (Inkeri Hyvönen) julistaa niin että silmät hehkuvat iloa ja toivoa.

Ensi-iltakatsomossa ajatukset kiepsahtelevat, vaeltelevat moniaalle. Edellispäivänä sattuneisiin Dallasin poliisisurmiin, uutisiin muukalaisvihan noususta Brexitin jälkeen, Euroopan turvapaikanhakijoiden tarinoihin, niin kauniisiin kuin ja kammottaviinkin, Odinin sotureihin. Televisiosta nähdyt otteet alkuperäisestä Lapualaisoopperasta nousevat mieleen, nuoren Kaisa Korhosen vakavat kasvot.

Nyt, tätä kirjoittaessa, mielessä on tietysti Nizzan hirmuteko. Kovin epätoivoiselta, kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Sillä lopussa lauletaan, rivissä, täynnä virtaa, kasvot avoimina kohti yleisöä:

Väkivaltaa emme tahdo.
Väkivaltaa emme tee.
Vain heikko vaatii väkivaltaa.
Vain heikko tottelee.
Mitä emme tahdo emme tee!

Kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela Kuva: © Mitro Härkönen lapualaisooppera 2016,Lapualaisooppera

Ohjaaja Sirpa Riuttala kertoo Kultakuumeen haastattelussa Lapualaisoopperan tekemisestä:

Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera 2016.
Ohjaus Sirpa Riuttala. Alkuperäisteksti Arvo Salo. Sävellys Kaj Chydenius. Käsikirjoitus Milla Kuikka, Liila Jokelin, Jussi Lankoski, Pauli Patinen, Sirpa Riuttala. Lavastus Helena Okkonen, Aino Simola. Pukusuunnittelu Elisa Avikainen. Valosuunnittelu Valtteri Halonen.
Näyttämöllä Johanna Ahonen, Miro Apostolakis, Amy Burgess, Noora Hietanen, Ville Hilska, Inkeri Hyvönen, Veikka Kalavainen, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Juho Kuusamo, Inna Lampinen, Axel Laurén, Minea Lång, Tuukka Leijavuori, Perttu Lähdesmäki, Ida Martela, Tommi Moilanen, Saku Nurmiranta, Vili Orava, Otto Pilli, Judith Regwan, Wenla Reimaluoto, Aliisa Rinne, Otto Rokka, Hilkka Saarela, Sofia Smeds. Bändi: Rummut Ilmo Korhonen. Basso Sasu Koskinen. Koskettimet Joonas Vainiola. Viulu ja elektroniikka Sampo Korrensalo.
Ensi-ilta Mustikkamaan kesäteatterissa lauantaina 9.7.2016.


Päivitetty 20.1.2017: vanhentunut Areena-linkki poistettu.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Koko maailman taiteen historia BBC:n uudessa suursarjassa

    Luovuuden katkeamaton ketju ulottuu vuosituhansien taakse

    Kulttuurien juurilla on BBC:n uusi yhdeksänosainen suursarja koko maailman kuvataiteen historiasta varhaisimmista luolamaalauksista nykypäivään – ja tulevaisuuteenkin. Teema tiistaisin 21.8. – 19.10.

  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Professori emerita Kaisa Häkkinen toivoo, että tutkimustietoa arvostettaisiin ja hyödynnettäisiin nykyistä enemmän

    Professori Kaisa Häkkinen on nähnyt tutkijan työn muutoksen.

    Kaisa Häkkinen tunnetaan etenkin suomen ja sen sukukielten tutkijana. Kympin tytöstä kasvoi määrätietoinen tutkija, joka uransa varrella on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Häkkinen on uransa aikana nähnyt tutkijan työn muutoksen, jota nykyisin leimaa kiire ja jatkuva arviointi. Eläkkeellä saa onneksi tehdä mitä huvittaa.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kohta robotit eivät kaipaa ihmistä – 10 tarinaa robottien elämästä

    Robotti on enemmän kuin kone, se on kohta perheenjäsen.

    1950-luvulla haaveiltiin ajasta, jolloin robotit astuisivat ihmiskunnan palvelukseen. Robotit ovat olleet liukuhihnahommissa jo vuosikymmeniä, ja nyt ne haluavat olla perheenjäseniämme. Robotit ovat osa elämäämme - halusimme tai emme.

  • Esa-Pekka Salonen 60 vuotta Teemalla

    Juhlakonsertti suorana, arkisto-ohjelmia nuoresta maestrosta

    Kesällä 60 vuotta täyttänyttä maestro Esa-Pekka Salosta juhlitaan suorassa konserttilähetyksessä perjantaina 17.8. Lisäksi Teemalla nähdään arkisto-ohjelmia nuoremmasta Salosesta.

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen on oppinut kiitollisuuden taidon

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä.

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä. Hän on tehnyt kymmenien eri ammattien töitä aina merimiehestä ohjelmistosuunnittelijaksi ja päätoimittajaksi asti. Viimeiset 40 vuotta hän on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana. Torsti Lehtisen elämä on myös vaikuttava muutostarina, jonka päähenkilö ponnistaa Kallion slummeista ja päihteiden ja rötösten maailmasta yliopistoon filosofian laitoksen opiskelijaksi ja vapaaksi tutkijaksi. Lehtisen mittavan tuotannon keskiössä ovat eksistenssin kysymykset, joita myös Lehtisen tutkima tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard pohti.

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

  • Ingmar Bergmanin taiteen ja tuotteliaisuuden salaisuudet: jatkuva ripuli, elatusvelvollisuudet ja seksi

    Harva olisi selvinnyt Bergmanin vauhdissa

    Taiteilijadokumentit keskittyvät yleensä ylläpitämään romanttista neromyyttiä ja herkuttelemaan tragedioilla. Niitä tehdään ikään kuin kukaan ei jaksaisi kuulla neron teoksista mitään. Uusi Bergman-dokumentti Yksi vuosi, yksi elämä ei tee tästä poikkeusta. Saamme tietää että useamman naisen kanssa yhtä aikaa touhuavalla elokuvaohjaajalla oli ärtynyt suoli ja paha temperamentti. Mutta resepti toimii, sillä minäkin palasin kiinnostuneena hyllyssä pölyttyneen dvd-kokoelmani kimppuun ja innostuin lukemaan kolme ja puoli kirjaa Bergmanista.