Hyppää pääsisältöön

Lapualaisooppera 2016 letittää yhteen uutta ja vanhaa – sekä ottaa pää pystyssä kantaa

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Axel Laurén, Aliisa Rinne, Perttu Lähdesmäki Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Iso kokemukseni on tämä: Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 on kiihkeä ryöpsähdys aatteita, ajatuksia, aikoja, sanoja ja säveliä. Katsomossa tuntui välillä vähän samalta kuin kaleidoskooppia tiiratessa. Pienet elementit sinkoilevat sirpaleina, kunnes yhtäkkiä kuva on taas kirkas ja tarkka.

Ensin istuin katsomossa odottavana, kulmat hiukan kurtussa. Alkujaksossa historian ja nykyajan vuorottelu tuntui jotenkin asetelmalliselta, tai yllätyksettömältä. Mutta kun esitys pääsee liikkeelle, se toimii, liikuttaa, naurattaa, pistää vihaksi.

Kansa oli käynyt kansalaissodan
Afganistan, Irak, Syyria…
Kolmekymmentätuhatta oli kuollut taistelussa, teloitettu
Hukkunut, hukkunut, hukkunut.

Sirpa Riuttalan ohjaama ja yhdessä työryhmän kanssa sovittama teos poimii ja yhdistää taitavasti eri elementtejä menneestä ja nykyisestä. Kaikki vuonna 1966 Ylioppilasteatterin lavalla kuullut laulut ovat mukana. Valtaosa henkilöistäkin on mukana. Mutta silti teos on kokonaan uusi, uudestaan kirjoitettu.

Haastattelin ennen ensi-iltaa ohjaaja Riuttalaa. Hän sanoi, että lukiessa näytelmää sen mustavalkoisuus tuntui luotaantyöntävältä – ja toisaalta kutsuvalta. Työryhmä on yhdessä etsinyt nykypäivästä vastineita alkutekstin ihmisille ja ilmiöille. Tarkka lukeminen välittyy esityksestä. Sovitus on hyvin ajateltu: samalla kun vanhat tekstit muistuttavat historiasta, ne myös kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.

Musiikki on sekin yhdistelmä uutta ja vanhaa. Sampo Korrensalon ja Timo Metsäpeuran urakkana on ollut sovittaa Kaj Chydeniuksen melodiat kuulostamaan tältä päivältä. Bändi soi vahvasti. Ylioppilasteatteri tekee Mustikkamaalla kunnianhimoista ja osaavaa musiikkiteatteria.

Samalla kun tekstit muistuttavat historiasta, ne kuvaavat tätä nyky-Suomeamme.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen.
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Sofia Smeds, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Tuukka Leijavuori, Inna Lampinen, Wenla Reimaluoto, Hilkka Saarela, Otto Pilli, Juho Kuusamo, Vili Orava, Inkeri Hyvönen. Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,lapualaisooppera 2016,Ylioppilasteatteri (Helsinki)

Perusasetelma tehdään selväksi. 1930-luvun Lapuan liikkeen oikeistoradikaalien tilalla riehuvat nyt repaleisissa farkuissaan, pamput käsissään, uuden ajan kovanaamaiset äärioikeistolaiset. Haudasta manatun ”Viki Kosolan” johtaman joukkion mielestä Suomi kuuluu vain valkoisille suomalaisille. Muilu muiluttaa rajalle niin turvapaikanhakijoita kuin suvakkejakin.

Lapualaisooppera 2016 on suvaitsevaisuuden ja rauhan puolella, väkivaltaa vastaan. Mutta ankaran mustavalkoinen se ei enää ole. Näkökulmien runsaus täyttää alkutekstin rivit ja rivien välitkin. Osansa naurusta saavat niin oikeistoöykkärit kuin lavalle hipsuttavat hipsteritkin, jotka hehkuttavat jesiditurvapaikanhakijan ravintolapäivänä myymää puuroa ja napsivat selfieitä.

Välillä kuvat virtaavat niin kiivaasti, että en pysty seuraamaan eri aikatasojen risteilyitä. Olisi hienoa jos tuntisi historiaa niin hyvin, että tietäisi, ketä roolihenkilöiden tosielämän esikuvat olivat: kuka Salo, kuka Vuorimaa, kuka Herttua. Mutta katsomiskokemusta se ei heikennä. Aatteen ja vihan liikkeet ymmärtää kyllä.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa. On kylmäävää kuulla, kun nuoret ylioppilasteatterilaiset laulavat – ja miten intohimoisesti he laulavatkaan:

Missä on kieli
täynnä kovia sanoja,
siellä on suu joka odottaa aukeamistaan.
Missä on suu
täynnä kovia sanoja,
siellä on ase joka odottaa laukeamistaan.

Arvo Salon 50 vuotta sitten kirjoittamat sanat eivät ole menettäneet voimaansa
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis
Jokaisella on oma kupla mukanaan? Kuvassa keskellä Miro Apostolakis. Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa keskellä Miro Apostolakis Kuva: © Mitro Härkönen Lapualaisooppera,Ylioppilasteatteri (Helsinki),lapualaisooppera 2016

Tekee mieli listata muutamia hienoja hetkiä.

Kun Kosola (Axel Laurén) tulee metsästä, ottaa ja valaisee tilan poikamaisella karismallaan ja kajauttaa: Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa! Tämä Kosola ei tosin ole kovinkaan uskottava aatteellinen johtaja. Pikemminkin Viki on omahyväinen rokkibändin keulakuva, joka nauttii väkivaltaisista sanoista ja uhosta, mutta on lähinnä kiinnostunut rajusta menosta, bailauksesta ja minimekkoisista ihailijoistaan. Tuima Hurja-Hilja (Wenla Reimaluoto) on paljon tiukemmin asian takana. Reimaluoto tulkitsee hienosti myös Hiljan ristiriitaisen suhteen väkivaltaan: julistus sujuu, mutta käsiään hän ei tahtoisi tahrata.

Kun mellakkapoliisi (Vili Orava) flirttaa yleisölle, väläyttää hymynsä, purskahtaa yleisö onnelliseen nauruun. Toimii joka kerta.

Kun kovanaamainen rokkimuija Muilu (Reetta Koskinen) ajaa autonrämällään näyttämölle ja päästää kiekaisevan loppunaurunsa. Kun Kosolan bändäri (Judith Regwan) laulaa ja kiemurtelee raivokkaasti mikrofoninsa kanssa. Kun Lyyti (Inkeri Hyvönen) julistaa niin että silmät hehkuvat iloa ja toivoa.

Ensi-iltakatsomossa ajatukset kiepsahtelevat, vaeltelevat moniaalle. Edellispäivänä sattuneisiin Dallasin poliisisurmiin, uutisiin muukalaisvihan noususta Brexitin jälkeen, Euroopan turvapaikanhakijoiden tarinoihin, niin kauniisiin kuin ja kammottaviinkin, Odinin sotureihin. Televisiosta nähdyt otteet alkuperäisestä Lapualaisoopperasta nousevat mieleen, nuoren Kaisa Korhosen vakavat kasvot.

Nyt, tätä kirjoittaessa, mielessä on tietysti Nizzan hirmuteko. Kovin epätoivoiselta, kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Sillä lopussa lauletaan, rivissä, täynnä virtaa, kasvot avoimina kohti yleisöä:

Väkivaltaa emme tahdo.
Väkivaltaa emme tee.
Vain heikko vaatii väkivaltaa.
Vain heikko tottelee.
Mitä emme tahdo emme tee!

Kovin kaukaiselta tuntuu Lapualaisoopperan huuto: ei väkivaltaa!

Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela
Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016. Kuvassa: Saku Nurmiranta, Inna Lampinen, Miro Apostolakis, Reetta Koskinen, Hilkka Saarela Kuva: © Mitro Härkönen lapualaisooppera 2016,Lapualaisooppera

Ohjaaja Sirpa Riuttala kertoo Kultakuumeen haastattelussa Lapualaisoopperan tekemisestä:

Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera 2016.
Ohjaus Sirpa Riuttala. Alkuperäisteksti Arvo Salo. Sävellys Kaj Chydenius. Käsikirjoitus Milla Kuikka, Liila Jokelin, Jussi Lankoski, Pauli Patinen, Sirpa Riuttala. Lavastus Helena Okkonen, Aino Simola. Pukusuunnittelu Elisa Avikainen. Valosuunnittelu Valtteri Halonen.
Näyttämöllä Johanna Ahonen, Miro Apostolakis, Amy Burgess, Noora Hietanen, Ville Hilska, Inkeri Hyvönen, Veikka Kalavainen, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Juho Kuusamo, Inna Lampinen, Axel Laurén, Minea Lång, Tuukka Leijavuori, Perttu Lähdesmäki, Ida Martela, Tommi Moilanen, Saku Nurmiranta, Vili Orava, Otto Pilli, Judith Regwan, Wenla Reimaluoto, Aliisa Rinne, Otto Rokka, Hilkka Saarela, Sofia Smeds. Bändi: Rummut Ilmo Korhonen. Basso Sasu Koskinen. Koskettimet Joonas Vainiola. Viulu ja elektroniikka Sampo Korrensalo.
Ensi-ilta Mustikkamaan kesäteatterissa lauantaina 9.7.2016.


Päivitetty 20.1.2017: vanhentunut Areena-linkki poistettu.

Penkkitaiteilija

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Seitsemän nuorta kapinallista

    Seitsemän veljeksen uudet tulkinnat

    Mitä jos ei luettaisikaan Seitsemää veljestä suomalaisen 1800-luvun talonpoikaiselämän roisina kuvauksena, vaan tulkittaisiin veljeksiä yhteisöön sopeutumattomina kapinallisina tai peräti hylkiöinä, muukalaisina ja suvaitsevaisuuden opettajina. Saitko sinäkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin luettavaksesi äidinkielen tunnilla?

  • Purevan hauska Huovinen

    Veikko Huovisen huumori ei ole hampaatonta

    Veikko Huovinen oli vain 24-vuotias luodessaan korpifilosofi Konsta Pylkkäsen. Havukka-ahon ajattelija saattaisi olla rasittava kaveri oikeassa elämässä, mutta kirjallisena hahmona hän on täydellinen.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Yleisö on äänestänyt Vuosisadan kirjaksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Onnea, Sinuhe! Voittaja julkistettiin Vuosisadan kulttuurigaalassa 18.10.2017. Toiseksi eniten ääniä sai Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja kolmanneksi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla.

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Virolainen muusikko Raul Saaremets muistelee karua neuvostoaikaa: “Oikeus musiikkiin riistettiin minulta”

    Melodija-levy-yhtiö päätti mitä Virossa kuunneltiin.

    Neuvostoliitossa musiikkia tuotettiin vain valtiovallan tarkan kontrollin alla. Vuonna 1964 perustettiin kulttuuriministeriön alainen Melodija, joka oli maan ainoa levy-yhtiö lähes 30 vuotta. Sen alaisuudessa toimi käytännössä koko musiikkiteollisuus: levytysstudiot, levyjen valmistus ja jakelu, levykaupat sekä promootio.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 5: Ensimmäinen kosketus

    Jonni Roos tekee ensimmmäiset sahaukset ja höyläykset.

    Puutavaraa hankittuani, aihioita katseltuani ja luettuani kitaranrakennusta koskevia kirjoja koitti vihdoin sitten se odotettu päivä, jolloin astuin ensi kertaa Omnian Nikkariverstaan ovesta sisään.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 6: Parhaat mahdolliset neuvot

    Jonni Roos saa neuvoja kitaranrakentamiseen Kari Niemiseltä.

    Koska olen aloittelija, tarvitsen parhaat mahdolliset neuvot. Kitaranrakentaja Kari Nieminen tekee Versoul-tuotemerkillä kitaroita maailman huipulle. Mm. Rolling Stonesin Ronnie Woodilla ja ZZ Topin Billy Gibbonsilla on useita Niemisen rakentamia kitaroita. Kari koputtelee tuomaani ruusupuuotelaudan aihiota, ja kuuntelee. Helähdys on soiva ja se soi melko korkealta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 4: Puutavarakaupassa

    Jonni Roos menee ihan oikeaan puutavaramyymälään.

    Kerroin aikaisemmassa blogauksessani, että ostin kitaran rungon valmiiksi höylättynä ja liimattuna lankunpalana, ja sain vielä lisäksi kolme pitkälle tehtyä runkoaihiota kaupan päälle. Stratocaster- ja telecaster -tyyppiset kitarat tehdään usein lepästä, ja ostamani lankku on kotimaista tervaleppää. Kaulaan tarvitaan kuitenkin kovempaa ja jäykempää puuta, ja näissä kitaroissa tyypillinen kaulapuu on vaahtera.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 3: Työkaluja, neuvoja ja kirjallisuutta

    Jonni Roos kertoo, mistä löysi kitaranrakennustietoa.

    Olen jo muutamien vuosien ajan ostanut halvalla eteen tulevia puutyökaluja ilman sen kummempaa tarkoitusta. Päätettyäni rakentaa kitaran, uskoin niille tulevan käyttöä. Autotallin perukoilla minulla oli avaamaton käsisirkkeli pakkauksessaan, pienehkö yläjyrsin, pienoispora ja akkuporakone. Rakentamisen alkuvaiheessa näiden käyttökelpoisuus kitaranrakennukseen oli kuitenkin minulle epäselvää.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 2: Lentävä lähtö

    Jonni Roos ostaa runkoaihion ensimmäiseen kitaraansa.

    Kitaranrakennukseni sai lentävän lähdön. Muusikoiden.net -ilmoituspalastalla Esa ilmoitti myyvänsä kitaran rungoksi soveltuvan palan tervaleppää.