Gotta catch 'em all – eiku?

Mainetta niittänyt Pokémon Go -peli julkaistiin eilen Suomessa – yli 20 muun maan ohella. Siitäkös riemu repesi – oikeastaan. Lukemattomat pelaajat Suomessa ja ympäri maailmaa valittivat pelin tökkivän.
Pian pelin twitter-tili ilmoitti, että palvelimet takkuilivat pahasti. Tämän lisäksi hakkeriryhmä väitti kohdistaneensa palvelimiin palvelunestohyökkäyksen.
Tänään pelin Twitter-tilillä kuitenkin ilmoitettiin, että ongelma on paikallistettu ja ongelmien pitäisi vähentyä – mutta palvelinongelmia saattaa silti esiintyä esimerkiksi suuren ryysiksen vuoksi.
Tässä muutamia todella "vakavamielisiä" ehdotuksia tilanteeseen, kun peli tökkii ja pää hajoaa.
1. Hengitä syvään, älä hermostu. Ehkä pelissä on taas ryysis, jonka vuoksi kannattaa odottaa tovi ja kokeilla uudelleen. Kahvitauko? Kummeli-tauko?
2. Useat ovat Twitterissä ja Facebookissa kertoneet löytäneensä ratkaisun tökkivään peliin siitä, että he sulkevat pelin ja käynnistävät sen uudestaan. Ehkä tätä voisi kokeilla?
3. Jos ei auta, ja on kerran luppoaikaa, niin ehkä olisi oikea hetki pohtia omaa Pokémon-identiteettiä – esimerkiksi tiimiä. Kun kaikki on mietitty valmiiksi, niin kesken pelin ei mene jahkailuun aikaa. Pelaaja voi siis valita tiiminsä, kun hän saavuttaa tason viisi. Tämä kannattaa valita tarkkaan, sillä tiimiä ei voi enää vaihtaa ikinä. Tiimejä on kolme: Mystic, Valor ja Instinct.
Mutta miten tehdä valinta? Jotkut ovat valinneet lempivärinsä mukaan, jotkut sen mukaan missä kaverit ovat ja jotkut muut ovat punnineet asiaa tiimien kuvailujen pohjalta. Esimerkiksi Heavy on tiivistänyt tiimien luonteet näin:
Mystic:
Tämä tiimi uskoo erityisesti logiikkaan ja viisauteen. Mystic-tiimi luottaa siihen, että pää pidetään kylmänä ja jokainen tilanne analysoidaan harkiten. Tiimin väri on sininen ja sen ”maskotti” on pokémon nimeltään Articuno.
Valor:
Tämä tiimi uskoo vahvuuteen ja tehokkuuteen. Sinnikkyys ja treenaaminen on tärkeää, joka näkyy esimerkiksi erittäin vahvana kilpailuviettinä. Valorin väri on punainen ja sen ”maskotti” pokémon nimeltään Moltres.
Instinct:
Luottamus ja intuitio ovat tämän tiimin avainsanoja. Pitää siis seurata vaistojaan ja luottaa pokémonien omiin luontaisiin kykyihin. Instinctin tiimiväri on keltainen ja sen "maskotti” on pokémon nimeltään Zapdos.
4. Jos tiimi on jo selvä, eikä peli edelleenkään rullaa, niin miten olisi ihan se alkuperäinen Pokémon-sarja? Aika saattaa kulua sutjakkaammin, ja sarjasta voi oppia katsoessaan Ash Ketchumin otteita.
5. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa ehkä kaivaa esiin ne vanhat Pokémon-kortit, jotka ovat pölyttyneet kaapin pohjalla vuosia. Nostalgiaa ja pokémoneja – jos kaveriltakin löytyisi ja saisi pelin pystyyn?
6. Jos olo käy sietämättömäksi, niin vanha kunnon vertaistuki auttaa. Esimerkiksi Facebook ja Twitter on tulvillaan Pokémon-hajoilua ja meemejä. Yhdessä pettymyksen setviminen ja Pokémon-huuman jakaminen lämmittää mieltä.
7. Kun ei enää ärsytä mutta aika käy pitkäksi, niin miten olisi iskurepliikkien päivittäminen Pokémon-aikakauteen? Peli tuo ihmisiä yhteen, ja maailmalla on jo huomattu ihmisten käyttävän Pokémonia flirttailuun.
8. Todella pahan epätoivon keskellä ehkä saattaisi tulla mieleen kirkonrotta, eli kirkkis. Eikös se ole vähän sama asia, kun etsii piileksiviä kavereitaan puskista ja kulmien takaa? Vanhan ajan pokémonia...
9. Jos olet vasta hyppäämässä Pokémon-huumaan, niin olethan jo tarkistanut poketus-elämän perusteet kuntoon? Vinkkejä saat tästä aiemmasta YleX:n jutusta.
Lue myös:
Bulbasaur, Pikachu, Rattata vai joku muu? Äänestä suosikkipokémoniasi!