Hyppää pääsisältöön

"Tule onkeen ottamaan" – tarinoita savolaisista kalataioista

Vanhan kansan oppien mukaan uutta ongenkoukkua tuli pitää muutaman päivän ajan vainajan suussa. Alkukesästä järveen oli hyvä vuolla hieman hopeaa onnea tuottamaan. Kalavarkaita ja lapamatoja rankaistiin niin ikään taikakeinoilla. Toimittaja Tapio Kautovaara muistelee vuoden 1956 radio-ohjelmassaan Savossa elänyttä Hermo-nimistä miestä. Hermo tunsi kalaonnen ja tiesi oikeat kalastusvälineet. Näitä hän höysti erilaisilla taikaloruilla ja -tavoilla.

Hermon mukaan kesän ensimmäinen saaliskala pitäisi aina keittää niin hellävaroen, ettei ruotokaan vahingoittunut. Säilynyt ruoto tuli palauttaa takaisin järveen. Tämä takasi kalamiehelle onnistuneen kalakesän. Hermo tehosti taikaa myös vuolemalla hopearahastaan kolme sirua järveen ja lausumalla loitsun: "Nosta ruotoinen rovio, kankota kalainen parvi, minun pyytöpaikoilleni, oltavillen ovillen." Se toi kalaonnea kesään.

Jos kala ei napannut heti ensimmäisellä yrityksellä, tulkittiin sekin hyväksi merkiksi. Saaliksi siunautuneista kaloista ei kuitenkaan saanut pitää lukua, koska turhamaisuus pilasi myöhemmän kalaonnen. Järveen ei myöskään sopinut palauttaa pienintäkään saalista.

Kuule ahven arholainen, sinihäntä sirholainen, tule onkeen ottamaan, väkärautoo viäntämmään. Nyt on hyvä ongen ottoaika, väkärauan viäntöaika.― Hermon kalataika

Järven rannalla tapahtunut kinastelu ja riitely saattoi viedä kalaonnen tyystin. Mutta mikäli kalastaja kohtasi matkallaan onkipaikalle hevosmiehen tai sananalaisen naisen, ennusti sekin hyvää kalaonnea. Muut vastaantulijat pilasivat sen.

Sananalaisella naisella tai miehellä tarkoitettiin yhteisön paheksunnan kohteeksi joutunutta henkilöä. Usein nämä ihmiset tunsivat taikakeinot. Heidän loitsuihinsa turvauduttiin usein, mutta samalla henkilöt herättivät taikauskoisessa väessä pelkoa.

Ongenkoukku kalmon kantapäähän

Lausuttujen loitsujen lisäksi taikuus oli läsnä myös Hermon rutiineissa ja kalastusvälineiden valmistuksessa. Paras ongenkoukku syntyi, jos kalastajan onnistui varastaa sananalaiselta naiselta neula ja vääntää siitä itselleen koukku.

Koukun vääntäminen tuli tehdä auringonpimennyksen aikana tai juuri sillä minuutilla, kun uusi kuu oli syntymässä. Muita hyviä hetkiä olivat kuukausien viimeiset perjantaipäivät tai laskiainen. Vääntäminen tuli suorittaa etelätuulen puhaltaessa kirkon kynnyksellä istuen.

Tuominen tuottaa, pihlajainen pitää, katajainen karkoittaa, leppäinen levittää, mutta koivuinen kokoo kaloja.― Vanhan kansan sanonta ongenvavan materiaalipuusta

Väännettyä koukkua saatettiin vielä purettaa käärmeellä. Koukku saatettiin myös asettaa kuolleen ihmisen suuhun tai ripustaa ruumiin kantapäähän kolmen vuorokauden ajaksi. Myös koukun piilottaminen muutamaksi viikoksi kirkon seinään oli oiva lisätaika.

Astetta helpompi keino oli yksinkertaisesti ostaa hyvä onki jostain muualta. Ostokset piti kuitenkin maksaa hautausmaalta löydetyllä rahalla.

Kalavarkaan vatsakipu vieköön

Kalamiehelle kalavarkaus oli pahimman laatuista rikollisuutta. Taikakeinoin oli myös mahdollista rangaista tällaisia väärintekijöitä.

Hermo oli kertonut kuullensa tarinan miehestä, jonka kaloja oli varastettu. Uhri päätti kostaa varkaalle. Hän laittoi kolme lankaa jokeen lausuen samalla loitsun: ”Että niin kuin vesi velloo näitä lankoja niin vellokoot kalat syöjän vatsaa.”

Harmi vain, että kalavaras ei ollut itse syönyt kalaa vaan myynyt sen eteenpäin. Tällöin kirous siirtyi tietenkin ostajaan, jota alettiin tämän johdosta kutsua kino-Antikaiseksi. Hänelle tuli kovia vatsavaivoja ja hänen suupieliinsä nousi kinoa eli vaahtoa.

Hermolla löytyi taikakeinoja jopa kalojen mukana leviäviä lapamatoja vastaan: kalat piti syödä ruotoineen päivineen tai sitten piti syödä markan edestä karttanuppeja.

Artikkelin kuvituksena on käytetty Pekka Kyytisen valokuvaa Museoviraston kuvakokoelmasta.

Lue lisää:

Pekka Rissanen toimittaa "kohtauksista mittaamista"

"Kun kerran kipunsa tiäsi, niin mitäs sitä lääkäriin mentiin"

Aikana jolloin lääkärit ja apteekit olivat vielä harvinaisuuksia monilla seuduilla, oli ihmisen itse yritettävä hahmottaa sairauksiensa syitä ja keksittävä hoitoja. Jos omat konstit eivät riittäneet turvauduttiin kansanparantajiin ja tietäjiin.

Lue lisää:

Matrona Kyyrönen Impilahden Kitilästä loitsee

"Että pahat paraneisi" – loitsujen jäljillä

Vielä vuosisata sitten uskottiin, että loitsujen sanoilla on voima parantaa ja tuhota, nostattaa henkiä ja karkottaa paholaisia. Jokaisessa suomalaisessa pitäjässä oli parantaja, joka taisi muun muassa ”verensulkusanat” verenvuodon pysäyttämiseksi.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto