Hyppää pääsisältöön

Kuusi syytä, miksi Obamat ovat coolein presidenttipari koskaan

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kahdeksanvuotinen kausi päättyy pian. Presidentti ja hänen vaimonsa ovat todella jättäneet lähtemättömän vaikutuksen.

Barack ja Michelle Obama ovat yksi historian suosituimmista presidenttipareista. // Kuva: EPA / Olivier Douliery / POOL

Kun Barack Obama valittiin presidentiksi vuoden 2008 vaaleissa, odotukset olivat aika massiiviset. Sen lisäksi, että hän oli virkaan astuessaan Amerikan ensimmäinen tummaihoinen presidentti, Obaman odotettiin korjaavan kaikki maan edellisen presidentin George W. Bushin tekemät virheet.

Kritiikistä huolimatta Obama on saanut aikaan todella siistejä juttuja. Mainittakoon niistä esimerkiksi Nobelin rauhanpalkinto, terveydenhuoltouudistus ja samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistaminen.

Mutta Obama ei olisi saavuttanut mitään ilman vaimoaan Michelle Obamaa. Ja siksi on aika listata 6 syytä, miksi Barack ja Michelle Obama ovat coolein presidenttipari ikinä.

1. Michelle Obama ja Carpool Karaoke

Koko some oli lähteä liitoksistaan, kun The Late Late Show with James Corden  julkaisi videon, jossa USA:n ykkösmuija, eli The First Lady, lauloi autokaraokessa Beyoncéa ja Missy Elliotia. Jopaautossa mukana ollut räpin kuningatar Missy Elliot oli Michellen menosta aivan fiiliksissä. Missy päivitti Facebookiinsa tekstin, jossa hän hehkuttaa sitä, kuinka biisin sanat osannut Michelle Obama on niin cool. Go Michelle!

Missy Elliot ja Michelle Obama Car Pool Karaokessa. // Kuva: Kuvakaappaus Missy Elliotin Facebook-sivulta.

2. Barack Obama ja mean tweets

- Miten saa Obaman silmät loistamaan?

- Valaisee taskulampulla hänen korviaan.

Presidentin huumorintajusta kertoo jotakin se, että hän voi suorassa Jimmy Kimmel Live -ohjelman lähetyksessä lukea itsestään kirjoitettuja ilkeitä tviittejä – ja antaa propsit parhaimmille.

3. Michelle Obaman asenne

First lady on tullut monille tunnetuksi kannustavista puheistaan ja työstään, jota hän tekee erityisesti naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi. Mainio esimerkki Michellen asenteesta on lausahdus, jossa hän toteaa, että "jos välittäisin siitä, kuka minusta tykkää tai kenen mielestä olen söpö, en olisi Amerikan presidentin vaimo".

Katso kuva tästä
http://giphy.com/gifs/michelle-obama-NfJkuQ4p9hW0M via GIPHY Katso kuva tästä

4. Barack Obama ja terveydenhuoltouudistus

Korkein oikeus hyväksyi Obaman kohutun terveydenhuoltouudistuksen vuonna 2012. Nykyään erityisesti vähävaraisia hyödyttävä uudistus takaa sairausvakuutuksen yli 30 miljoonalle yhdysvaltalaiselle. Ennen uudistuksen läpimenoa Obama mainosti hankettaan mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Näistä ehkä hauskin on keskustelu Zach Galifianakisin kanssa ohjelmassa Between Two Ferns.

5. Michelle Obaman potku – ja ne käsivarret!

Aktiivinen Michelle Obama on useissa palkintogaaloissa saanut kiitosta timmeistä käsivarsistaan, eikä suotta. First Lady on taistellut USA:n ylipaino-ongelmaa vastaan ja kannustanut erityisesti lapsia ja nuoria liikkumaan Let's Move -kampanjan avulla. Ja kuten asennemuijan kuuluu, Michelle näyttää nuorille mallia itse.

Katso kuva tästä
http://giphy.com/gifs/first-lady-michelle-obama-gimmefive-OBMmZcL9uLHdC via GIPHY Katso kuva tästä

6. Barack Obaman tanssimoovit

Ennen presidenttikauttaan Obama vieraili Ellen Degenersin ohjelmassa ja näytti katsojille, kuinka öljylanteet liikkuvat.

Katso tanssi tästä
http://giphy.com/gifs/obama-dance-dancing-xf3dQvwNcQHbG via GIPHY Katso tanssi tästä