Entinen supersuorittaja Mari Rasimus oppi lapsena varomaan lihomismörköä. Lempeän joogan ja meditaation avulla hän pääsi kasvamaan ulos painontarkkailun maailmasta. Tunnesyöjästä tuli mindfulness-ohjaaja, joka nykyisin treenaa silloin kun oikeasti jaksaa.
En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta silti opin jo teini-iässä tarkkailemaan vartaloani herkeämättä ja taistelemaan painonnousua vastaan.
Sain lapsena kuulla toistuvasti, miten olin perinyt äitini vartalotyypin ja sen takia minulla oli vakava uhka lihoa. Äitini piti isona saavutuksena sitä, että hän oli saanut ”pidettyä minut normaalipainoisena”.
Äitini tarkoitti hyvää – hän oli itse kärsinyt ylipainosta eikä halunnut minulle samaa kohtaloa. Mutta samalla kasvoin uskomuksen kera, että jos en tarkkaile syömisiäni ja treenaa ahkerasti, lihomismörkö tulee, pilaa elämäni enkä olisi enää ikinä hyväksytty enkä rakastettu. Viimeiset kaksi asiaa olin toki kehitellyt päässäni itse.
Opin jo lapsena varomaan lihomismörköä.
Niinpä kasvoin painontarkkailun maailmaan. Harrastin aktiivisesti nuorempana urheilua, joten painonhallinta ei ollut vaikeaa. Ajattelin, että kunhan treenaan viisi-kuusi kertaa viikossa, niin ei hätää.
Kun lopetin 25-vuotiaana pesäpalloharrastuksen, tilanne muuttui ja paino alkoi nousta. Ajattelin, että jotain pitää keksiä ja aloin juosta. Ensin tavoittelin puolimaratoneita, sitten maratoneita. Piiskasin itseni lenkille viisi kertaa viikossa erittäin suorituskeskeisesti enkä välittänyt, vaikka kehoni tuntui väsyneeltä tai tukkoiselta. Aloin myös joogata, mutta joogan piti olla rankinta hot joogaa: olin riemuissani, kun tunnin jälkeen olin niin loppu, että minua huimasi.
Olin riemuissani, kun joogan jälkeen huimasi.
Paino laski ensin, mutta alkoi sitten taas nousta. Mitä enemmän juoksin, sitä väsyneempi olin ja sitä enemmän minun teki mieli syödä. Söin – välillä jopa ahmin – myös yksinäisyyden tunteisiin iltaisin. Pidin kehoani rumana ja erityisesti inhosin vatsani aluetta, joka tuntui keräävän ylimääräistä pelkästä herkkujen katsomisesta.
Jossain vaiheessa ajattelin ruokavalion olevan avain painonhallintaan ja hurahdin raakaravintoon. Sekaruokavaliosta raakakasviksiin siirtyminen laski painoa hetkellisesti, mutta ennen kaikkea se poisti ylimääräistä sairastelua ja iho- ja vatsaongelmia. Mutta tämäkään ei pitänyt painoa pysyvästi kurissa, vaan retkahdin taas herkkuihin, vaikka ruokavalioni kokonaisuudessa parantui huomattavasti.
Painoin noin seitsemän kiloa ihannepainoani enemmän enkä voinut henkisesti enkä fyysisesti kovin hyvin, kun löysin lempeän joogaharjoituksen ja meditaation. Ihanan opettajani Kaisa Kärkkäisen johdolla aloin ensimmäistä kertaa kohdata itseäni hyväksyvästi – tai ylipäätään kohdata itseäni. Sain ensimmäisen kosketuksen lempeyteen ja sisäiseen rauhaan ja se tuntui vuosien supersuorittamisen jälkeen mullistavalta.
Lempeys tuntui supersuorittamisen jälkeen mullistavalta.
Voisinko olla hyväksytty vähän vähemmälläkin tai jopa tekemättä yhtään mitään? Voisinko olla hieman armollisempi itseäni kohtaan?
Säännöllinen meditaatio- ja joogaharjoitus johti minut itseni äärelle toden teolla. Aloin purkaa kehossani olleita tunnelukkoja ja oivaltaa syitä käytökseni takana. Ryhdyin harjoittamaan lempeyttä ja itsemyötätuntoa sekä kiitollisuutta kehoani kohtaan: miten terve keho minulla olikaan ja miten upeasti se piti minut joka päivä hengissä mahdollistaen aktiivisen elämän!
Ikuiselle inhokilleni vatsalle kehitin oman harjoituksen, jossa rasvasin vatsaa säännöllisesti hyvätuoksuisella vartalovoiteella, sivellen sitä lempeästi ja lähettäen sille samalla hyväksyviä ajatuksia. Ensimmäistä kertaa uskalsin katsoa kunnolla vatsaani, ilman itseinhoa.
Uskalsin katsoa vatsaani inhoamatta.
En enää ajattelut pakkomielteisesti treenaamista enkä ruokavaliota, vaan yritin kuulostella, minkälaista ruokaa ja liikuntaa kehoni haluaa. Aloin hyväksyä herkkuhetket osana itseni hellimistä – kohtuudella – sekä huomata kehoni viestit, jos herkuttelu meni överiksi. Mitä enemmän tein mindfulness- ja meditaatioharjoitteita, sitä paremmin herkistyin kehoni viesteille ja sitä paremmin kokonaisvaltaisesti voin. Hyväksyin vähitellen myös sen, että tarvitsen paljon unta ja lepoa, enkä yrittänyt sinnitellä enää väsyneenä lisää ja lisää suorituksia.
En enää ajatellut laihduttamista ja yhtäkkiä huomasin alkaneeni laihtua kohti ihannepainoani.
Tällä hetkellä harrastan liikuntaa vähemmän kuin koskaan elämässäni. Lähden lenkille silloin kun kehossa tuntuu, että se tarvisi liikettä (pari kertaa viikossa) ja joogaan, kun haluan liikemeditaatioharjoituksen (1-2 kertaa viikossa).
Painonhallintani avaimet ovat lempeys ja myötätunto itseäni kohtaan, kohtuullinen syöminen ja liikkuminen, päivittäinen meditaatioharjoitus, jossa kuuntelen kehoni viisautta sekä se, etten pakene negatiivisia tunnetiloja esimerkiksi tunnesyömisen avulla. Kun riittämättömyyden tai rakkaudettomuuden tunne iskee, kohtaan ne ja annan itselleni rakkautta jollain muulla keinolla kuin syömällä. Vaikka tekemällä itselleni jalkahoidon tai ottamalla yhteyttä ystäviini tai läheisiini.
Annan itselleni rakkautta monella tavalla.
Olen nykyisin kehoni puolella enkä sitä vastaan ja ihailen sen ihmeellisyyttä joka päivä. Ja kehoni kiittää pitämällä minut terveenä ja sopivankokoisena.
Mari Rasimus on mindfulness-ohjaaja ja media-alan ammattilainen, entinen supersuorittaja & tunnesyöjä ja nykyinen tietoisen ja myötätuntoisen elämän sanansaattaja
