Hyppää pääsisältöön

Etusivu kysyy: Onko ammattiliitoista hyötyä?

Yle Uutisten kyselyn mukaan nuoria ammattiliitot kiinnostavat selvästi vähemmän kuin iäkkäämpiä.

Metallityöväki lakkoili vuonna 1971. // Kuva: Yle / Erkki Suonio

Nuoria eivät ammattiliitot enää kiinnosta samaan tapaan kuin ennen. Yle Uutisten kyselyssä hieman yli puolet alle 25-vuotiaista ilmoitti, ettei kuulu liittoon.

Vanhemmissa ikäluokissa liittoon kuuluminen on yleisempää.

- Nuoret ovat itsensätyöllistäjiä, freelancereita tai sivutoimisia yrittäjiä. Tällaisille henkilöille perinteinen ammattiliitto ei ehkä tarjoa sellaista lisäarvoa, jota se tarjoaa vakituisessa työsuhteessa oleville, tulkitsee tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta Yle Uutisille.

Oletko sinä saanut ammattiliitosta palvelua tai etuja? Vai oletko aina kiertänyt liitot kaukaa? Arvostatko sitä, että liitto neuvottelee työehtosopimuksen? Tuntuuko siltä, että ammattiliitto palvelee ainoastaan keski-ikäisiä ja jo vakityön saaneita?

Onko ammattiliitoista hyötyä?

  • Kommentti: Suomalaisräppäri varasti biisinsä idean toiselta artistilta ja jäi heti kiinni – popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa

    Popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa

    Suomalaisräppäri varasti biisinsä idean toiselta artistilta ja jäi heti kiinni – popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa Edin uuden singlen kohdalla häviäjä ei ole kanadalainen indie-artisti, jolta jää saamatta käyttökorvaukset, vaan Edi itse, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.

  • YleX Aamu Liveshow Tavastialla siirtyy

    Uusi päivämäärä ilmoitetaan mahdollisimman pian.

    Vallitsevan koronatilanteen ja viranomaissuositusten vuoksi YleX Aamu Liveshow siirtyy. Tapahtumaa ei voida järjestää 4. syyskuuta siinä mittakaavassa kuin oli tarkoitus, sillä Tavastialle ei voitaisi ottaa sisään kuin osa lipun lunastaneista. Liput tulevat käymään sellaisinaan uudelle päivämäärälle, joka ilmoitetaan mahdollisimman pian. YleX on yhteydessä lipun hankkineisiin kun tarkempaa tietoa uudesta päivästä on saatavilla.

  • Rajoja rikkova realitysarja YleX Nosteessa alkaa! Tässä ovat kilpailijat

    Realityssa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä.

    YleX Nosteessa on musiikkireality, jossa haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä. Uutta viihdeohjelmaa juontavat YleX:n musiikkitoimittaja Katri Norrlin ja Youtube-tähti Miska Haakana. Ohjelma alkaa YouTubessa, YleX Nosteessa -kanavalla ja Yle Areenassa 6.8.2020.