Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Metsien kätkemä pääkuva

Kainuun ja Koillismaan kohteet

Kalmosärkkä
Kalmosärkkä Kuva: EPA/ Antti Huttunen metsien kätkemä

Kainuun nimi piirtää mieleen järvien ja vaarojen kirjoman havumetsämaiseman. Siinä on edelleen jotain mystistä, siinä missä muut maakunnat ovat paljon arkisempia. Maakunnassa olisi itsessään seikkailtavaa vaikka koko kirjan tarpeiksi.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Hossa

Hossan retkeilyalue on läpi vuosikymmenten ollut keskeinen osa maamme retkeilykulttuuria. Alueella liikkui ihmisiä jo 10 000 vuotta sitten. Hossan muinaisten ihmisten jälkiä näkyy edelleen Värikallion ja Julma-Ölkyn rotkojärven kalliomaalauksilla. Alueen kirkkaat vedet kuhisevat kalaa ja riistaeläimet viihtyvät Kainuun havumetsissä. Nyt perinteikäs alue on saanut ansaitsemansa arvon kun sinne päätettiin perustaa Suomen 40. kansallispuisto.

Vienanreitti

Vienan reitti on samalla yksi maamme kauneimmista ja historialtaan kiinnostavimmista reiteistä. Samalla se on aarre, josta vain aniharva tietää. Polku kulkee ikiaikaista uraa pitkin. Muun muassa Elias Lönnrot asteli tätä reittiä, kun hän kulki keräämään tarinoita Kalevalaa varten. Paikalle kannattaa tulla jalkapelissä ja ajan kanssa. Syrjäinen paikka ei ole kiireiselle suorittajalle, vaan aukeaa parhaiten historiasta kiinnostuneelle retkeilijälle.

Kalmosärkkä

Jo Kalmosärkän nimi kalskahtaa aavemaiselta. Nimi juontaa siitä, jääkauden jälkeistä dyynimuodostelmaa on käytetty väliaikaisena hautapaikkana. Särkän routimattomaan hiekkamaahan ruumiit oli helppo haudata myös talvella ja siirtää sieltä kirkkomaalle kevään koitettua. Kalmosärkältä löydetty jälkiä ihmisasutuksesta yli 6000 vuoden takaa.

  • Inarin ja Sodankylän kohteet

    Inarin kohteet Metsien kätkemän jaksosta

    Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

  • Matkapäiväkirja: Lemmenjoki ja mahtiseidat

    Inari on mahtavien seitojen ja tarinoiden koti.

    Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

  • Lapin poropizza

    Metsien kätkemän eväät Lapissa

    Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

Luonto