Hyppää pääsisältöön

Maisteri vierailee Kuolleessa talossa

Säveltäjä Leoš Janáček
Säveltäjä Leoš Janáček Leoš Janáček,Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Silloin, kun säveltäjä Leoš Janáček ei vaellellut metsissä ja puistoissa kirjoittamassa muistiin linnunlaulua, hän istuskeli kahviloissa ja toreilla nuotintamassa ihmisten puhetta.

Leoš Janáček varusti nuotinnoksensa erilaisilla luonnehdinnoilla, kuten "ällistynyt", "arka ja empivä" tai "ilmeisen kiihtynyt". Näistä muistiinmerkinnöistä karttui vähitellen suuri kirjasto, josta Janáček ammensi materiaalia sävellyksiinsä. Sävellyksistä viimeiseksi jäi ooppera Kuolleesta talosta.

Ooppera perustuu Fjodor Dostojevskin päiväkirjamerkintöihin, jotka hän kirjoitti neljän vuoden aikana vankileirillä Siperiassa. Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään. Siinä vangit kertovat yksitellen, kuinka tulivat tappaneeksi jonkun, ja Dostojevski pidättäytyy ottamasta tarinoihin moraalista kantaa. On vaikea kuvitella, mistä Janáček sai idean, että juuri tästä kirjasta tulisi hyvä ooppera, mutta niin vain Janáček tapansa mukaan muokkasi siitä itse oopperansa libreton.

Maisteri Lindgren vie kuulijansa Kuolleeseen taloon musiikkiesitelmässään keskiviikkona 27.7. klo 11. Kuolleesta talosta -ooppera lähetetään suorana Savonlinnan oopperajuhlilta Yle Teemalla torstaina 28.7. klo 19, ja on sen jälkeen katsottavissa Yle Areenassa. Esitelmän muut musiikkinäytteet ovat kuunneltavissa tässä.

Mozart kirjeessä isälleen: "Kun Osminin raivo kasvaa, tempomerkintä on uusi: allegro assai (juuri kun aaria näyttäisi loppuvan). Myös tahtilaji ja sävellaji vaihtuvat; sen pitäisi olla tehokasta. Sillä niin kuin ihminen tuollaisessa valtavassa raivotilassa ylittää kaikki järjestyksen, kohtuuden ja sopivaisuuden rajat, on myös musiikin heittäydyttävä hallitsemattomaksi."

"Janáčekin intohimo oli siis tšekin kieli. Se onkin melkoinen kieli valtavassa slaavilaisessa perheessä. Kuten rakasta kuuntelija muistaa kouluajoiltaan, tšekki on läheistä suku alasorbille ja kashubille, hieman kaukaisempaa slovakialle ja puolalle."

"Janáček toistaa pieniä sävelaiheita ja rytmejä, panee monta pientä asiaa tapahtumaan yhtä aikaa ja synnyttää orkesterissa musiikkia, joka tuo mieleen järven pinnan: se on harvoin tyyni, ja erilaisia tuulenvireitä ja virtauksia on niin paljon, että pinta elää monella tavalla yhtä aikaa."

"Tuo oli Janáčekin Sinfoniettasta vuodelta 1926. Teos sinfoniaorkesterille, jossa on 12 trumpettia, sijoittuu säveltäjän päässä tarkasti Brnon kaupungin eri kaduille ja aukioille, mutta meille muille se on absoluuttista musiikkia vailla ulkoisia merkityksiä. Sen päätä huimaava johdanto ottaa kaiken irti trumpettirivistöstä ja patarummuista eikä ole kaukana siitä, mitä jotkut yhdysvalloissa alkoivat 40 vuotta myöhemmin kutsua minimalismiksi."

"74-vuotias Janáček jätti koiransa, kanansa ja muistivihkonsa puutarhan pöydälle ja rynnisti muun kylänväen avuksi etsimään kadonnutta lasta. Juostessaan muiden mukana metsässä hän rasitti itseään liikaa. Illalla hän oli kovassa kuumeessa, ja hänet vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli rauhallisesti keuhkokuumeeseen. "

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.