Hyppää pääsisältöön

Michelle Obama piti uskomattoman puheen – sanoi suorat sanat Trumpille mainitsematta tätä kertaakaan nimeltä

Michelle Obama puhui demokraattien puoluekokouksessa Hillary Clintonin puolesta ja kiusaajia vastaan. Yleisö hurrasi ja hehkutusviestit levisivät somessa.

Michelle Obama puhui demokraattien puoluekokouksessa heinäkuussa 2016. // Kuva: EPA / Andrew Gombert

Yhdysvaltain presidentinvaalit lähestyvät, ja republikaanipuolueen ehdokas Donald Trump on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Viimeisimpänä Trumpia on tylyttänyt maan ykkösmuija Michelle Obama.

Obama piti maanantai-iltana demokraattien puoluekokouksessa puheen, jossa hän ylisti demokraattien presidenttiehdokkaaksi nimettävän Hillary Clintonin pätevyyttä.

- Kun Hillarya ei nimitetty kahdeksan vuotta sitten, hän ei pakannut tavaroitaan ja lähtenyt kotiin. Sillä Hillary tietää, että tästä maasta huolehtiminen on paljon tärkeämpää kuin hänen omat halunsa tai pettymyksensä.

Puhe sai yleisön aplodien lisäksi paljon hehkutusta myös somessa – erityisesti äideiltä ja tyttäriltä.

Samalla kun Obama hehkutti puheessaan Clintonia hän viittasi useasti Trumpin epäpätevyyteen, kuitenkaan mainitsematta Trumpia kertaakaan nimeltä. Sen sijaan Obama nimitti kuulemaansa kielenkäyttöä vastenmieliseksi.

- Vihapuhe, jota kuulemme televisiossa puhuvilta julkisuudenhenkilöiltä, ei edusta tämän maan henkeä. Kun joku on julma tai käyttäytyy kiusaajan tavoin, me emme alennu heidän tasolleen, Obama sanoi.

Michelle Obaman mukaan tulevissa vaaleissa Clinton on ainoa mahdollinen ehdokas, jolla on todellista pätevyyttä presidentin tehtävään.

Obama myös kiitteli Clintonia muun muassa siitä, että hänen ansiostaan Obaman tyttäret ja muut lapset ottavat itsestäänselvyytenä, että myös nainen voi olla Yhdysvaltain presidentti.

Lue myös:

Kuusi syytä, miksi Obamat ovat coolein presidenttipari koskaan

Räppärit eivät Donald Trumpista perusta – YG, Macklemore ja G-Eazy kritisoivat presidenttiehdokasta uudella biisillään