Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Metsien kätkemä pääkuva

Mytologia: Kahdeksan kainuulaista tarinaretkipaikkaa

Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus.
Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus. Kuva: Sari Hiltunen kainuu,luonto

Kainuu tunnetaan nälkämaana, erämaana ja petojen kotina. Monikaan ei ole siellä käynyt. Syrjäisille rajaseuduille ei johda moottoritietä, ja junat kulkevat harvoin. Tiet ovat mutkaisia ja monin paikoin huonokuntoisia. Kainuussa törmää autioituneisiin kyliin, vain pari savua siellä täällä.

Jos saavut ventovieraana Kainuuseen, on kaikki tuntematonta. Kun voitat matkanteon rasitukset ja alkuhämmästyksen ja ryhdyt sananvaihtoon eläväisen kansanihmisen kanssa, voit kuulla ihmeellisiä asioita. Outo seutu alkaa kiehtoa. Kainuu ei ole tarkoitettu arkajaloille, vaan rohkeille eränkävijöille, jotka eivät pikkuvaivojaan valittele. Etäisyydet ovat pitkiä ja luonto monin paikoin koskematonta korvikkoa.

Kainuun villeillä vaelluspoluilla voi astella rauhassa. Pitkospuut, autiotuvat, kodat, tummanpuhuvat metsät, pulppuavat lähteet ja soljuvat kosket, ovat sinun. Voitettavanasi on vain oma pelkosi, yllättävä hiljaisuus ja rauha, jossa joudut kohtaamaan itsesi. Muutaman tunnin samoilun jälkeen olet jo saavuttanut vapauden tilan. Jotakuinkin niin sen koin, kun minusta tuli intohimoinen eränkävijä Kainuuseen.

Kainuun maisemat vaihtelevat vehmaista vaaroista ja rehevistä korvista jylhän karuihin ja aution kolkkoihin korpiin ja hyytäviin soihin. Paljon on vielä komean korkeaa mäntymetsää ja kirkasvetisiä järviä, vaikka suuri huoleni liittyykin vanhan metsän kaatamiseen kiihtyvällä tahdilla ja kaivosyhtiö Talvivaaran vesistöjä turmelevaan toimintaan. Onneksi hyviäkin asioita tapahtuu. Suomussalmen Hossaan perustetaan 2017 Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kansallispuisto.

Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus.
Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus. Kuva: Sari Hiltunen metsien kätkemä,luonto

Olen aina ollut herkkä tunnelmille ja taipuvainen kuvitteluun. Minua on huvittanut mennä autiotaloihin tai metsän siimekseen, missä kerrotaan kummitelleen. Riemuitsen, kun historia muuttuu eläväksi, eriskummalliset tapahtumat juoksevat kuvina silmissä ja jännityksen värinä kulkee läpi ruumiin. Ne hetket ovat kenties olleet elämäni jännittävimpiä. Tarinoista löytää yhtymäkohtia koko Suomen historiaan ja maailmanhistoriaan. Palaset loksahtelevat paikoilleen. Näinkö se menikin, näinkö asiat liittyvät toisiinsa?

Innostukseni maagisiin tarinapaikkoihin syttyi 13 vuotta sitten, kun jututin Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla Eetu-Armas Kemppaista ihan arkisista asioista. Kesken puheenparren hän alkoikin kertoilla tyhjösistä, jotka viskelivät uunin pankolta tavaroita. Kiinnostuin, mitä nämä äksyt kodinhaltiat ja levottomat vainajat oikein ovat, ja olisiko uskomustarinoita vieläkin kerättävissä. Ja onhan niitä ollut. Olen haastatellut vuosien varrella 300 kainuulaista ihmistä eri puolilla maakuntaa.

Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus.
Kainuun myyttisten tarinoiden inspiroima kuvitus. Kuva: Sari Hiltunen tarinakartta

Kerron teille nyt muutamia keräämiäni autenttisia tarinoita, jotka sijoittuvat todellisille tapahtumapaikoilleen. Tarinat kattavat koko Kainuun. Nämä tarinat elävät vielä tänäkin päivänä, ja oudoille tapahtumille on edelleen olemassa kertojia, jopa silminnäkijöitä.

Ristijärven Hiisijärven vedenlasku on vapauttanut upeat hiekkadyynit. Hiisijärveläiset kertoivat dyynien syntyneen merkillisellä tavalla helluntaina 1761. Lähistöllä asui nimittäin suurtietäjä Eskolan ukko, joka kuivatti Hiisijärven nostamalla siihen vesihiiden.

Ukko meni yöllä järvelle ja lapioi korkean särkän läpi ojan ja nakkeli tuohikäppyröitä sille suunnalle, josta halusi veden virtaavan. Vesi alkoi pyöriä järvessä kuin kiehuvassa kattilassa, ja hiiden voimalla järvi lähes tyhjentyi kolmella aallolla. Vesi juoksi sellaisella vauhdilla, että kalatkin jäivät korvallisistaan puunoksiin riippumaan. Kuivunut järvenseutu sai nimekseen Hiisikylä, ja sinne syntyi aava hiekkamaa. Veden ryöstäytyessä rannalla asujat vapisivat pelosta, ja hiisi hihkui.

Hiisijärvi 64°21.241'N 28°37.855'E

Hyrynsalmen Komulankönkään hierinmyllyn kupeessa, Väisälän Syväjoella, vesi tyrskyää kohtisuoraan lähes kymmenmetrisen kallionjyrkänteen päälle ja syöksyy putouksena alas. Könkäällä on ollut mylly jo 1600-luvulla. Ensimmäisen myllyn vei tulva. Nykyinen, järjestyksessään kolmas, on rakennettu 1900-luvun alussa.

Myllyssä asuu kuuluisa myllytonttu, jonka kaikki kylän asukkaat tuntevat. Tonttu on ollut tarpeellinen jauhatuksen valvoja. Se on varoittanut, jos mylly uhkaa jauhaa tyhjää. Kytömäkeläinen äijä jauhatti myllyllä viljaa, kun kiukaan takaa alkoi kuulua ääniä. Äijä nakkasi nurkkaan lusikallisen talkkunaa ja tokaisi: ”Tuossa on sullekin.” Enää ei kuulunut inahdustakaan.

Toisella kertaa ukko meni syksyllä myllyyn. Pikkuisen oli kuuraa maassa. Oli jo pimeää ja ukko päätti jäädä myllyyn yöksi. Rupesi kuulumaan hevosen kulkusten ääniä. Hevonen sidottiin myllyn nurkkaan ja heinät heitettiin eteen. Ukko istui myllyn pimennossa ja odotteli hevosmiestä sisään astuvaksi. Mutta ketään ei tullut, eikä ulkona näkynyt jälkeäkään.

Komulankongäs 64°44.656'N 28°11.567'E

Suomussalmen Korvuanjärvellä on tapahtunut outo tapaus reilut sata vuotta sitten, jota vieläkin muistellaan. Anni-tyttö putosi syksyllä järven heikkoihin jäihin. Keväällä tyttö löydettiin vedestä, mutta kaikkien ihmeeksi hän virkosi henkiin. Ilmakupla oli jäänyt hänen suunsa eteen, ja hän oli kuullut kaiken, mitä jään päällä talven aikana tapahtui.

Kun Anni kuvaili olotilojaan järven pohjassa, niin kaikista ilkeimmältä oli tuntunut, kun hevoset kulkivat talvitietä hänen päältään, ja se, kun särjet nyppivät ihoa. Anni oli tapauksen jälkeen muuten ihan ennallaan, mutta häneltä unohtui leivän syönti, ja siksi häntä alettiin kutsua Leivättömäksi Anniksi.

Korvuanjärvi 65°22.852'N 28°39.4'E

Puolangan Kinkelijärven rannalla on ollut metsäkämppä, yksinkertainen kalasauna, jossa oli sisäänlämpiävä kiuas.

Rantalan Tauriais-Heikki on nähnyt kämpällä Jerusalemin suutarin. Sillä oli kainalossaan keskentekoinen kenkä. Tuskien tiellä suutari ei ollut joutanut auttamaan Jeesusta ristin kannossa. Niin Jeesus oli sanonut, että saat ikäsi kiertää maailmaa puolikas kenkä kainalossa hänen toiseen tulemiseensa saakka. Ja niin suutari kävi Kinkelin kämpälläkin.

Toisenkin kerran on Tauriais-Heikki kokenut outoja. Hän oli nukkumassa, kun naishahmo tuli saranapuolelta kämppään hypistelemään makeispaperia.

Kinkeli 64°58.673'N 28°7.992'E

Paltamon Melalahti on lumoavan kaunis kylä Oulujärven rannalla. Kansanetymologia kertoo, että kun ensimmäiset asukkaat väsyneinä saapuivat Paltamoon, he jättivät melan ja veneen vapaaksi – siitä nimi.

Melalahdessa on asunut tyhjösiä, levottomia vainajia, jotka eivät ole saaneet rauhaa. Yksi merkillinen tyhjä liikkuja on ruvennut pitämään kortteeria Kötölän torpassa. Tyhjä ilmestyi useimmiten yöllä, joskus isännän, joskus jonkun eläimen hahmossa. Ryskäen, paukkaen ja kaikkia esineitä syytäen kulki vieras talossa, ja hääti torppaan muuttaneet asukkaat tiehensä. Talo oli niin tyhjösten vallassa, ettei sinne enää kukaan uskaltanut muuttaa.

Melalahti 64°24.336'N 27°40.058'E


Kajaanin Paltaniemen Kirkkoniemessä
on sijainnut kaksi kirkkoa hautausmaineen. Ensimmäinen kirkko rakennettiin 1599, mutta maanjäristys tuhosi sen 1626. Toinen kirkko rakennettiin 1664, mutta venäläiset tuhosivat sen isonvihan aikaan 1716.

Paltaniemen hautausmaa vyöryy Oulujärveen ja ihmisluiden kappaleita löytää vielä silloin tällöin matalasta rantavedestä. Yhdelle kyläläiselle sanottiin unessa: ”Viekää veneenne pois minun sääriluuni päältä.” Toinen oli juonut vettä pääkalloilla ja saanut ikuisen taudin.

Yksi koutaniemeläinen mies rantautui Kirkkoniemelle lähteäkseen kutsumaan vieraita pitoihinsa. Rantaveteen vieri pääkallo. Mies potkaisi sitä ja sanoi: ”Tulehan sinäkin pitoihin.” Juhliin saapuikin mustapukuinen herra liperit kaulassa. Se oli papin pää, jota mies oli potkaissut. Mutta papin naama oli niin maan näköinen, että muut kutsuvieraat ryntäsivät karkuun.

Paltaniemen Kirkkoniemi 64°17.492'N 27° 37.849'E

Sotkamon Vuokatinvaaralla asui eränautinnan aikaan, ennen uudisasutusta, Hiisi, jota Kainuun alkuperäiset asukkaat, lappalaiset ja eränkävijät palvoivat. Vuokatti oli seudun korkeimpana kohtana oiva tähystyspaikka, ja vanha hiisi suvaitsi mielellään metsämiehiä, jotka hänelle uhrasivat. Hiisi eli kauan valtakunnassaan, kunnes kristinusko valtasi seudut. Hiiden elämää kirkonkellojen kumahtelu häiritsi, ja hiisi pakeni.

Vaivalloisen vaelluksensa päätteeksi hiisi päätyi synkän metsän sisässä sijaitsevalle solanmuotoiselle kallioaukolle, jonka läpi vesi juoksee. Hiidenportin rotkovajoamasta tuli hiiden koti. Paikalle annettiin nimi Hiidenportti, ja uhrilahjojen uhraaminen ja palvominen jatkuivat. Hiidenportin kansallispuisto perustettiin vuonna 1982.
Taru kertoo, että hiiden kuullaan liikkuvan rotkossa edelleen.

Vuokatti: 64°7.546'N 28°16.286'E
Hiidenportin kansallispuisto: 63° 53.054' 29° 1.702'

Kuhmon Jonkerissa on Hiidenportti, kalliorotko, jonka läpi louhijoki virtaa. Matovaaran Mikko Piirainen (s. 1842), joka aikoinaan asui Sepposessa, meni metson soitimelle Hiidenportin kukkulalle helatorstain vastaisena yönä. Kun hän katsoi kallion reunalta rotkon pohjaan, silmäili häntä kallion kolosta käärmeen kaltainen olento. Se vihelsi niin että kallion aukko humisi. Pää ja silmät olivat jättimäiset.

Hiidenportissa on aarre, joka on näytetty unessa. Haltija sanoi uneksijalle, että hänen pitää mennä rotkolle auringonnousun aikaan ja huutaa, niin tulisi opas, joka kertoisi miten aarre nousee. Pelätä ei saanut, vaikka mitä näkisi.

Unennäkijä meni rotkolle ja huusi siellä auringonnousun aikaan. Silloin hän näki, miten kallionkoloista alkoi nousta hiidenväkeä, joilla oli päät kuin käärmeillä ja suomuinen iho. Uneksija kauhistui ja pakeni, ja niin aarre jäi löytymättä.
Jonkerinsalon Hiidenportti 63°49.401'N 29°44.906'E

Tarinat pohjautuvat Satumaarit Myllyniemen kenttätyöhaastatteluihin Kainuussa vuosina 2004–2015.

Satumaarit Myllyniemi
Kuvitus: Sari Hiltunen

  • Inarin ja Sodankylän kohteet

    Inarin kohteet Metsien kätkemän jaksosta

    Lapin luonnossa kohtaavat äärimmäisyydet. Herkkyys ja suuret voimat, mennyt ja nykyisyys, kiihkeä kesä ja hyytävä talvi. Ehkä juuri siksi se hullaannuttaa niin monet palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.

  • Matkapäiväkirja: Lemmenjoki ja mahtiseidat

    Inari on mahtavien seitojen ja tarinoiden koti.

    Lapin luonto jättää ihmiseen pysyvän jäljen, sellaisen, josta ei edes halua päästää irti. Varsinkin Lapin kohteita valittaessa kärsimme runsaudenpulasta – eri vuodenaikoina on niin paljon nähtävää laajalla alueella, että on vaikea ensin kohdentaa kolmipäiväinen retki johonkin tietylle alueelle. Valitsemme kohteeksemme Inarin-seudun, ja siltikin liikumme satojen kilometrien laajuisella alueella, niin kuin paimentolaiset ikään.

  • Lapin poropizza

    Metsien kätkemän eväät Lapissa

    Jokaisella kulttuurilla on omat lättynsä. Beduiineilla nuotioleipä, italialaisilla pizza, intialaisilla naan ja Lapissa rieska. Me keksittiin tehdä hieman modernimpi puolivalmis Lapin-pizza, joka on helppo taikoa kokoon vaikka vaelluksella.

Luonto