Hyppää pääsisältöön

Karhujen kanssa nokakkain

Luontokuvaaja Kimmo Ohtoselle on piirtynyt karhusta kuva älykkäänä eläimenä, joka ei halua olla ihmisen kanssa nokakkain. Yhdellä ruokintapaikalla kaikki oli kuitenkin toisin.

Valkotupsuiset tupasvillat huojuvat tuulessa. Korppi raakkuu lähellä. Havumetsä ympärilläni loistaa vehreyttään kirkkaan keskikesän auringossa. Kuljen parikymmenpäisen turistiryhmän hännillä. Jonosta kuuluu eri kielten iloista ja odottavaista keskustelua italiaksi, ranskaksi ja englanniksi.

Eräopas johdattaa ryhmäämme kohti tarkkailukojuja, jotka odottavat meitä metsän uumenissa Venäjän rajan tuntumassa. Meitä yhdistää yksi asia: olemme tulleet katsomaan metsiemme kuningasta, karhua.

Saavumme suon reunustaa pitkin metsäaukiolle, jossa maa on repaleinen kuin hakkuuaukiolla. Kivet ja kannot törröttävät puhki tallotusta maasta. Aukiolla seisoo jykeviä mäntyjä muistuttamassa siitä, että olemme luonnon keskellä.

Eräopas yrittää ohjata kansainvälistä turistiryhmää sisään suureen puiseen karhujen katselumökkiin, joka seisoo metsäaukion laidalla. Hajanaisessa rivissä seisovat turistit eivät kuitenkaan kuuntele oppaan ohjeita, koska he ovat niin haltioissaan näkemästään.  

Ne ovat ehdollistuneet läsnäoloomme, kunhan vain pysymme sisällä tarkkailukojussa.

Edessämme on parikymmentä karhua; emo puolivuotisten pentujensa kanssa, kaksi naarasta molemmilla matkassaan kolme viime vuotista pentua sekä useita nuoria itsekseen liikkuvia yksilöitä. Olimme jo ehtineet kävellä korpimetsän uumenissa toista kilometriä, mutta nyt tuntuu kuin olisimme saapuneet eläintarhaan.

Tosin tällä metsäaukiolla ihmisen ja karhun välillä ei ole aitoja eikä seiniä. Joudun haastamaan käsitykseni ruskeakarhun ja ihmisen välisestä suhteesta. Olenhan pitänyt karhua eläimenä, joka pelkää ja välttelee ihmistä, katoaa paikalta hyvissä ajoin marjastajien tai sienestäjien tieltä.

Karhu nojaa puuhun.
Karhunpennut ja nuoret yksilöt kiipeävät ripeästi puuhun, jos aistivat vaaran, kuten uroskarhun, uhkaavan niitä. Karhu nojaa puuhun. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu

Mutta tässä me, minä ja karhut, seisomme nokakkain vain parikymmentä metriä välissämme ja tarkkailemme toisiamme. Karhut silmäilevät meitä varautuneesti.

Niiden olemus huokuu pelkoa mutta ne pysyvät paikoillaan ja odottavat. Kysymykset pyörivät mielessäni, ja ristiriitaiset tunteet jylläävät sisälläni. Miksi nämä pienten pentujensa kanssa liikkuvat karhuemot uskaltautuvat näin lähelle ihmistä?


Karhu istuu metsässä.




Karhu istuu metsässä.
Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen
karhu

Suhteemme karhuun muuttunut ajan myötä

Viime vuosien saatossa karhu- ja petomatkailusta on tullut Suomessa suosittua. Kymmenet eri yrittäjät pitkin itärajaa tarjoavat mahdollisuuden päästä katselemaan karhuja, susia ja ahmoja tarkkailukojun suojista. Vaikka suurin osa asiakkaista on ulkomaalaisia, petoturismi, varsinkin karhuturismi, kasvattaa suosiotaan myös suomalaisten parissa vuosi vuodelta.

Itsekin olen kiertänyt aktiivisesti eri yrittäjien tarkkailukojuja pitkin itärajaa seitsemän vuoden ajan ja viettänyt tarkkailukojuissa lukemattomia öitä. Olen monesti odottanut tuntikaupalla ennen kuin metsiemme kuningas on näyttäytynyt minulle. Jokainen kerta on tallentunut mieleeni ikimuistoisena.

Jokaisella ruokintapaikalla on tullut tunne, että karhut ovat läsnäolostamme tietoisia. Vaikka olemme piilossa kojun sisällä, karhun neulantarkka hajuaisti paikantaa meidät. Ne ovatkin ehdollistuneet läsnäoloomme, kunhan vain pysymme sisällä tarkkailukojussa. Jos astumme ulos, karhu pakenee hädissään. Normaalisti ne saapuvat paikalla ainoastaan, jos ihminen on piilossa kojun sisällä.

Mutta täällä syvällä Suomussalmen metsissä kaikki on toisin. Täällä karhut ovat jo valmiina odottamassa elämyksennälkäisiä matkailijoita. 

Jotkut kriitikot väittävät, että vuosikymmenten ruokinta on totuttanut karhun ihmiseen, vääristänyt niiden luontaista käyttäytymistä ja lopulta alistanut ne käyttäytymään kuin lemmikit. Näiden kriitikoiden mukaan tästä ruokintapaikasta on tullut enemmänkin eläintarha metsän keskellä kuin osa villiä luontoa. Silti jokainen parinkymmenen metrin päässä meitä tarkkaileva karhu elää luonnon armoilla, ja joutuu hankkimaan merkittävän osan vuotuisesta ravinnostaan luonnosta.

Karhuperhe valppaana.
Karhuemo huolehtii normaalisti pennuistaan kaksi kesää ja vieroittaa ne viimeistään pentujen kolmantena keväänä. Karhuperhe valppaana. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu

Karhu matkailutuotteena

Mikä vetää turisteja ympäri maailmaa juuri tälle ruokintapaikalle? Tällä kojuyrittäjällä on myyntivaltti, jota toisilla ei ole. Tämä on ainut paikka koko Euroopassa, missä voi nähdä karhuemon pienten ja suloisten pentujensa kanssa. Muilla kaupallisilla ruokintapaikoilla pentujensa kanssa liikkuvia emoja nähdään aniharvoin.

Muualla ruokintapaikkoja dominoivat suuret uroskarhut. Tämä kojuyrittäjä voi myös huoletta luvata jokaiselle maksavalle asiakkaalle, että hänen kojuillaan pääsee näkemään karhuja kasapäin.

Matkailu on yksi syy siihen, miksi karhulla on nykyään hyvä maine ja sitä arvostetaan.

Eikä asiakkaista ole pulaa. Luontomatkailua harrastavat turistit etsivät yhä jännittävämpiä ja läheisimpiä kohtaamisia luonnonvaraisten eläinten kanssa. Täällä se on taattua, täältä voi kuvata söpöjä karhuvideoita kännykkäkameroilla sosiaaliseen mediaan ja iltapäivälehtien nettisivuille. Tuhansien tykkääjien faniryhmä on taattu.

Matkailu on yksi syy siihen, miksi karhulla on nykyään hyvä maine ja sitä arvostetaan. Nykyään karhulla meneekin Suomessa melko hyvin.

Kun katselen puhki tampatulla maalla tepastelevia karhuja, voimaeläintäni, tunnen syvää ristiriitaa. Muistutan itseäni, että metsäaukiolla näkemäni karhu on villi ja elää luonnon armoilla. Niillä on vapaus tulla paikalle silloin kuin haluaa, ja kadota korpeen, vaikka syvälle Venäjän salomaille. Olen silti aina ajatellut, ettei meidän ja karhujen tulisi olla näin, ihmisen pitäisi olla piilossa tarkkailukojussa. Eniten tässä hetkessä minua kuitenkin kiinnostaa se, miten nämä karhut kokevat kohtaamisen ihmisen kanssa?

Nuoret karhut astelevat katselumökin edessä – rohkeimmat vain kymmenen metrin päässä meistä.Turistien pelon ja ihastuksen sekaiset huudahdukset kaikuvat metsässä. Pari brittituristia kaivaa pokkarinsa taskustaan ja alkaa kuvata edessämme komeilevia karhuja. Yrittäjä kieltää tämän heti. Niinpä oma kamerani pysyy repussa.

Yksikin virhe ja koko bisnes voisi loppua siihen.

Kojuyrittäjä seisoo koiranruokapussi olallaan turistilauman ja karhujen välillä. Hänen kasvoillaan on ärtynyt ja huolestunut ilme. Jos jokin menisi pieleen, jos vaikka yksi turisteista menisi liian lähelle karhuja ja loukkaisi itsesi, olisi kojuyrittäjä siitä vastuussa. Yksikin virhe ja koko bisnes voisi loppua siihen. Silti yhtäkään ikävää välikohtausta karhun ja ihmisen välillä ei ole tällä ruokintapaikalla tapahtunut, vaikka tämä yrittäjä on ruokkinut luonnonvaraisia karhuja jo reilun parinkymmenen vuoden ajan.

Lopulta eräopas saa patistettua viitisentoista turistia katselumökkiin samalla kun karhut seisovat odottavaisina heidän edessään. Opas lyö oven perässään kiinni. Loput ryhmästämme, kiinalainen pariskunta, saksalaisperhe sekä minä lähdemme kojuyrittäjän johdolla lampsimaan kohti lähistöllä olevia pienempiä tarkkailukojuja.


Karhukolmikko lepää mättäällä.




Karhukolmikko lepää mättäällä.
Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen
karhu

Erauspennut lähtevät peräämme

Toissa talvena syntyneitä pentuja puuhissaan. Jättäessämme taaksemme metsäaukion ja siellä pentujensa kanssa häärivät karhuemot, neljä puolitoista vuotiasta otsonalkua lähtevät seuraamaan meitä. Ne juoksentelevat säikyn oloisesti vain kymmenen metrin päässä meistä. Läsnäolomme selvästi pelottaa nelikkoa, mutta nälkä ohjaa niitä seuraamaan koiranruokapussia kantavaa kojuyrittäjää.

Niiden emo on tuonut ne samoille ruokintapaikoille jo ensimmäisestä keväästä lähtien. Helposti saatava ravinto on nyt näille itsenäistä elämää opetteleville kontioille kaikki kaikessa. Niiden tulee tankata koko kesä ja syksy, jotta ne ovat tarpeeksi vantteria nukkumaan talven yli.

Katselen nuoria otsoja, jotka kiertelevät ympärillämme. Niille tämä on totista totta, jatkuvaa eloonjäämiskamppailua luonnon armoilla.

Saavumme kuvauskojujen luokse. Täällä maa on kulunut vain vähän, ja koen jälleen olevani keskellä villiä korpimetsää, vieraana karhun valtakunnassa.

Astun viimeinkin sisään tarkkailukojuun. Ajatukseni pyörivät edelleen aiemmassa kohtaamisessa karhujen kanssa. Karhujen läheisyys oli samalla jännittävä ja ristiriitainen kokemus. Mikä on saanut nämä lukuisat luonnon armoilla elävät karhuemot pentuineen ja nuorukaiset hakeutumaan ihmisen läheisyyteen?

Astun viimeinkin sisään tarkkailukojuun. Ajatukseni pyörivät edelleen aiemmassa kohtaamisessa karhujen kanssa. Karhujen läheisyys oli samalla jännittävä ja ristiriitainen kokemus. Mikä on saanut nämä lukuisat luonnon armoilla elävät karhuemot pentuineen ja nuorukaiset hakeutumaan ihmisen läheisyyteen? 

Yksinkertainen vastaus on se, että karhut ovat alkaneet oleilla ruokintapaikalla helpon ravinnon perässä. Se ei kuitenkaani täysin selitä tätä poikkeuksellista tilannetta.

Ne pentujensa kanssa liikkuvat karhuemot, jotka hakeutuivat kiima-ajaksi lähemmäksi ihmisasutusta, onnistuivat pitämään pienokaisensa hengissä.

Voisiko selitys löytyä viimeaikaisesta pohjoismaalaisesta tutkimuksesta? Siinä seurattiin 26 karhunaaraan elämää seitsemän vuoden ajan. Tutkimuksissa selvisi, että ne pentujensa kanssa liikkuvat karhuemot, jotka hakeutuivat kiima-ajaksi lähemmäksi ihmisasutusta, onnistuivat pitämään pienokaisensa hengissä. Kiima-aikana kauempana ihmisasutuksesta liikkuneet emot vuorostaan usein menettivät pentunsa aggressiivisille uroksille. Kiima-aika on vaarallista aikaa emoille ja niiden pennuille. Uroskarhu, joka ei tunnista pentujaan omakseen, tappaa ne saadakseen naaraan uudelleen kiimaan.

Ihmisen käyttäminen kilpenä oli siis lukuisten karhuemojen strategia, jolla pitää pentunsa hengissä. Aikuiset uroskarhut pelkäävät ihmistä ja pysyttelevät mieluiten kiima-aikanakin pois asutusten läheltä. Ihmisen läheisyys on naaraillekin riski, mutta pienempi kuin vieraan uroksen kohtaaminen.

Karhunpennut leikkimässä.
Emon valvovan katseen alla puolivuotiaat pennut voivat leikkiä rauhassa. Karhunpennut leikkimässä. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu,Pentu

Ensimmäisen kahden tunnin aikana tarkkailukojujemme edessä käy vilinä. Nuorisonelikön lisäksi ruokailemaan tulevat emo kahden viimevuotisen pentunsa kanssa ja toinen emo, jolla on huolehdittavanaan kaksi puolivuotista pienokaista.

Kymmenen karhua ruokailevat sulassa sovussa. Emot kunnioittavat toisiaan, ja ne sallivat erauspentunelikon ruokailevan samalla paikalla.

Istun kojussa hiiren hiljaa. Sydämeni lyö kiivaasti, on uskomattoman hieno tunne päästä seuraamaan karhuperheiden elämää häiritsemättä niitä millään tavalla. Karhu on ollut osa tarinaani koko elämäni, ja sitä se tulee olemaan loppuun asti.

Käyttävätkö tällä ruokintapaikalla olevat karhuemot kojuyrittäjää ja satoja turisteja tosiaan ihmiskilpenä?

Joka vierailullani haluan oppia jotain lisää niiden salaperäisestä elämästä. Kun olen sisällä kuvauskojussa, koen olevani oikeassa paikassa karhujen maailmassa. Vaikka nykyään luonnonvaraisen karhun näkeminen on melko helppoa, en halua koskaan ottaa sen läsnäoloa itsestäänselvytenä. Kun tänä iltana seuraavana karhuemon ja sen kahden pienen pennun puuhia, koen olevani etuoikeutettu.

Välillä karhunaaraat heristelevät korviaan kuullessaan tarkkailukojusta kantautuvia ääniä: kolinaa, kilinää ja saksalaisperheen iloista jutustelua. Kameroiden sulkimien ääniin otsot eivät enää reagoi. Käyttävätkö tällä ruokintapaikalla olevat karhuemot kojuyrittäjää ja satoja turisteja tosiaan ihmiskilpenä?

Teoriani murtuu hetkessä, kun ruokintapaikalle ilmestyy suuri uroskarhu. Emot pakenevat pentujensa kanssa paikalta silmänräpäyksessä. Karhunuoret kiipeävät korkeisiin mäntyihin turvaan. Uroksen suupielistä valuu vaahtoa. Tällä jätillä ei ole nälkä, se etsii parittelukumppania.

Suuri uros-karhu.
Suuremmatkin urokset ovat suurimman osan vuodesta melko leppoisalla tuulella ja säästelevät energiavarastojaan talviunia varten. Kiima-aikana kaikki on kuitenkin toisin. Suuri uros-karhu. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu

On kesäkuun loppu, ja karhujen kiima-aika lähenee loppuaan. Tätä mahtavaa uroskarhua ohjaa sen elämän syvin tarkoitus: lisääntyä ja levittää geenejään mahdollisimman laajalle. Urokselta puuttuu oikeasta korvalehdestä puolet, muisto kiima-ajan taistoista muiden urosten kanssa. Uros ei viivy paikalla kuin hetken ennen kuin katoaa selkä kaarella kuusikkoon.

Pian paikalle saapuu toinenkin suuri uroskarhu. Sekin näyttää olevan edelleen kiimassa. Alan huolestua. Nämä molemmat urokset ovat liikkuneet useiden ruokintapaikalla oleilevien emojen ja niiden pentujen lähellä. Urokset eivät aikailisi tappaa pentuja, joita eivät tunnistaisi omikseen. Miksi pennuistaan huolehtivat emot oleilevat tällä metsäalueella samaan aikaan vaarallisten uroskarhujen kanssa?

Normaalistihan emo pentuineen pakenisi hyvissä ajoin saadessaan vainun uroksesta ja etsisi turvallisemman olinpaikan.

Karhu-uros on menettänyt puolet korvastaan kiima-ajan taisteluissa alueen muiden urosten kanssa. Karhun elämä on jatkuvaa riskien hallintaa.
Tämä uros on menettänyt puolet korvastaan kiima-ajan taisteluissa alueen muiden urosten kanssa. Karhun elämä on jatkuvaa riskien hallintaa. Karhu-uros on menettänyt puolet korvastaan kiima-ajan taisteluissa alueen muiden urosten kanssa. Karhun elämä on jatkuvaa riskien hallintaa. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu

Ilta alkaa jo hämärtää. Pyörittelen mielessäni kaikkea sitä tietoa, jota olen vuosien saatossa oppinut karhuista. Miksi täällä kaikki on toisin kuin muilla kuvauspaikoilla?

Mieleeni palaa lukuisat keskustelut tutkijoiden, karhuyrittäjien, eräoppaiden ja luontokuvaajien kanssa. Kaikkien näiden asiantuntijoiden tiedot ovat vuosien saatossa tarjonneet minulle kallisarvoista viisautta maamme kansalliseläimestä.

Muistan eräopas Jarno Kelan kertoneen minulle, että nuoremmat karhuemot eivät liiku tällä ruokintapaikalla Suomussalmella kuin vasta kiima-ajan loputtua. Ne piilottelevat pentujaan ja odottelevat urosten hormonien rauhoittumista. Jarnon mukaan vain vanhemmat ja kokeneemmat naaraat uskaltautuvat täällä ruokailemaan pentujensa kanssa, vaikka tietävät että alueella liikkuu useita kiimaisia uroksia. Ne tietävät, mitkä urokset ovat säyseämpiä, ja keitä tulee varoa. Karhuemon elämä on jatkuvaa riskien hallintaa. 

Yksinhuoltajan elämä on kuluttavaa, ja karhun pitää lihoa nopeasti talviunia varten.

Yksinhuoltajan elämä on kuluttavaa, ja karhun pitää lihoa nopeasti talviunia varten. Näiden ruokintapaikkojen äärellä imettävillä ja poikasistaan huolehtivilla karhuemoilla on säännöllinen ja energiapitoinen ravintolähde, jonka hankkimiseen ei kulu kallisarvoista energiaa. Lisäksi metsäympäristö tuo pennuille jatkuvaa turvaa: pennut pääsevät pakenemaan hetkessä puuhun, jos uros tai muu vaara uhkaa.

Kenties näillä ruokintapaikoilla liikuskelevat karhuemot saavat myös turvaa toisistaan. Täällä on useita naaraita pitämässä vahtia ja ilmoittamassa, jos vaara uhkaa. Karhu onkin monessa mielessä sosiaalinen eläin. Karhut ovat kaikki yksilöitä niiden käyttäytymisessä voi olla suuriakin eroja ympäristöstä ja yksilöstä riippuen.

Vuosien saatossa tällä ruokinta-alueella pentujensa kanssa liikkuvat emot ovat oppineet, ettei tarkkailukojujen läheisyydessä liikkuvasta ihmisestä ole vaaraa. Ihminen on ehdollistanut karhun luottamaan itseensä. 


Karhu lähikuvassa.




Karhu lähikuvassa.
Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen
karhu

Karhu peilaa modernia luontosuhdettamme

Karhujen haaskaruokintaa katselu- ja kuvausmielessä on tehty noin kolmisenkymmentä vuotta. Tänä aikana yhtäkään ikävää välikohtausta ihmisen ja kontion välillä ei ole tapahtunut kaupallisilla ruokintapaikoilla tai niiden läheisyydessä. Tämä kielii siitä, että yleisesti ottaen Suomessa kojubisnes on kestävällä ja eettisellä pohjalla.

Vuosien saatossa olen päässyt todistamaan omin silmin, että suurin osa kaupallisista karhuyrittäjistä harjoittaa bisnestään luontoa kunnioittaen, sen ehdoilla. Ihmisen ja karhun välinen rauhanomainen rinnakkaiselo lukuisilla ruokintapaikoilla on myös osoitus siitä, miten älykäs eläin karhu on. Se ei tahdo meille mitään pahaa. Se on oppinut toimimaan kanssamme diplomaattisin keinoin.  

Valitettavasti jotkut salametsästäjät väärinkäyttävät tätä ihmisen karhun välistä sanatonta sopimusta. Onneksi karhu on älykäs.

Maamme kaikki karhut, jotka vierailevat lukuisilla eri kaupallisilla ruokintapaikoilla, pärjäisivät ilman niitä. Ne osaavat hankkia itse ravintonsa. Silti kaikki eläimet ovat opportunistisia, ne säästävät energiaa mahdollisimman paljon. Tämän takia karhu sietää läsnäoloamme, minkä lisäksi se tietää kokemuksesta, että ruokintapaikoilla ihminen ei ole sille vaaraksi. Lopulta ihmisen ja karhun välinen ”yhteistyö” kaupallisilla ruokintapaikoilla perustuu molemminpuoliseen hyötyyn.

Valitettavasti jotkut salametsästäjät väärinkäyttävät tätä ihmisen karhun välistä sanatonta sopimusta. He ampuvat karhuja ja muita suurpetoja laittomien haaskojen äärellä – tai hyödyntävät haaskoja karhujen houkuttelemiseen otollisille metsästysmaille. 

Monet pentujensa kanssa liikkuvista emoista ja aikuiset urokset katoavatkin Venäjän puolelle hyvissä ajoin ennen metsästyskauden alkua.

Tunnelma näidenkin tarkkailukojujen ympärillä Suomussalmella muuttuu pian, kun karhunmetsästyskausi alkaa 20. elokuuta. Ruokinta lopetetaan 10 päivää aiemmin. Samalla ihmisen suhde karhuun muuttuu. Silloin tämän yrittäjän eräkeskus, joka pitkin kesää täyttyy karhua ihailemaan tulevista turisteista, majoittaa joukon metsästäjiä. Silloin karhuja tähystetään kiväärin piippujen, ei kameroiden läpi. 

Onneksi karhu on älykäs. Monet pentujensa kanssa liikkuvista emoista ja aikuiset urokset katoavatkin Venäjän puolelle hyvissä ajoin ennen metsästyskauden alkua.

Ne ovat oppineet hyödyntämään ruokintapaikan edut, ja sen välttämään vaarat. Osa etenkin nuorista kontioista jää kuitenkin metsästäjien saaliiksi. Karhu ei koe ristiriitaa ihmisen tekemistä ruokintapaikoista ja tarkkailukojuista.

Nykymaailmassa kaikki eläinlajit joutuvat muokkaamaan käyttäytymistään sen mukaan, miten ihminen on muokannut niiden luontaista elinympäristöä. Älykkäimmät ja mukautumiskykyiset selviävät ja jatkavat lajinsa tarinaa.

Karhun pitää pystyä luovimaan ihmisten aiheuttamien muutosten keskellä, tasapainoilemaan riskien välillä ja hyödyntämään tehokkaasti ympäristön sille tarjoamia rajallisia resursseja. Karhu yrittää loppujen lopuksi vain selviytyä Pohjolan luonnon ankarien olosuhteiden armoilla. Itse haluan antaa karhun elää omassa rauhassaan, ja ihailla sitä tarkkailukojusta. Välillämme ne seinät, joiden kuuluu erottaa toisistaan meidän ja niiden maailmat.

Karhu lähikuvassa.
Karhu on älykäs elain, joka on oppinut luovimaan ihmisen hallitsemassa maailmassa. Se pelkää meitä, ja pysyttelee mieluiten kaukana meistä metsän syvyyksissä. Karhu lähikuvassa. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen karhu

Teksti ja kuvat: Kimmo Ohtonen
Kuvat Kimmo Ohtosesta: Laura Hoo