Hyppää pääsisältöön

Kondiittorista poppariksi – monilahjakas Nelli Matula tekee musiikkia ja rakastaa leipomista

Rähinä Recordsin uusin kiinnitys, 20-vuotias Nelli Matula, julkaisee ensimmäisen singlensä tänään keskiviikkona.

Tänään keskiviikkona sinkkunsa julkaiseva Nelli Matula vieraili YleX Kesäaamun Idan ja Janin vieraana.

Räp-musiikista tunnetun Rähinä Recordsin uudeksi artistiksi ei heti uskoisi naista, joka soittaa poikkihuilua ja opiskelee popjazzlaulua. Mutta Nelli Matula ei olekaan mikään tavallinen parikymppinen.

- Olen koko pienen ikäni tanssinut useampia eri tyylilajeja, ja niistä kaikista rakkaimmaksi muotoutuivat street-lajit ja hiphop. Ja sieltä jotenkin jäi se urbaanin musiikin fiilis, biitti ja syke, nuori artisti kertoo YleX Kesäaamun haastattelussa.

Espoosta kotoisin oleva musiikintekijä päätti vuosi sitten tehdä ystävänsä Johannes Naukkarisen kanssa kiusoittelevan biisin, joka osuu johonkin hermoon. Syntyi kappale Kato vaan, jonka Matula päätti lähettää räppiä ja rnb:tä tuottavaan Rähinä Recordsiin.

Levy-yhtiö innostui, ja Matulan lähettämästä demosta tehtiin hänen ensimmäinen singlensä, joka jukaistaan tänään keskiviikkona. Kappele on Matulan mukaan sekoitus rnb:tä ja poppia.

Musiikin ja tanssitaitojen lisäksi artistilla on myös salaisia kotitaloustaitoja. Hänellä on nimittäin myös kondiittorin tutkinto.

- Leipominen on mulle hyvin rakas harrastus.

Lue myös:

Nelli Matula: En ikinä ajatellu että mulla olis tämmönen mahollisuus