Hyppää pääsisältöön

Lue tämä kolumni, ja olet lukenut kaikki Pokémon GO -kolumnit

Metsästimme kaikki Pokémon GO -journalismin keskeiset näkökulmat ja tiivistimme ne yhteen tekstiin.

Kuva: Annika Miettinen

Sinäkin olet jo saattanut kuulla siitä: niin, Pokémon GO -pelistä tietenkin. Tämä hassu kännykkäpeli on yhtäkkiä kaikkien huulilla. Kahvipöytäkeskusteluissa ja turuilla ja toreilla tuskin muusta puhutaankaan.

Mikä oikein on tämä hullutus, joka on meidät yhtäkkiä vallannut? Miksi yhtäkkiä ennätysmäärät ihmisiä sinkoilee suin päin ympäri kaupunkia jahtaamassa oudon näköisiä hirviöitä – jotka, huomauttaisin, tosiaan ovat olemassa ainoastaan kännykän näytöllä?

Pokémon GO julkaistiin Suomessa noin puolitoista viikkoa sitten, ja hyvällä syyllä voi sanoa, että kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö. Olen työajalla facebookatessani törmännyt esimerkiksi uutislinkkeihin, joiden englanninkielisten otsikoiden perusteella kännykkäpeli on jopa johtanut onnettomuuksiin ja loukkaantumisiin. Siis kännykkäpeli!

Kolumnistina voi kyllä jo nostaa esiin kysymyksen, että onko touhussa mitään järkeä. Havaintoni on, että jotkut ovat niin koukussa “taskuhirviöiden” metsästämiseen, että eivät ehkä enää pysty keskittymään ympäröivään maailmaan, kirjallisuuteen tai merkitykselliseen yhdessäoloon. Haluaisin myös tuoda keskusteluun näkökulman, että jokainen onnettomuus on liikaa.

Sitten tapahtui jotain. Latasin omaan puhelimeeni Pokémon GOn. Pakkohan sitä oli kokeilla, sillä taas kuulin siitä puhuttavan työpaikan kahvipöydässä ja Facebookissa.

On ymmärrettävää, että uusi ilmiö herättää kritiikkiä. Myönnetään: en itsekään tajunnut, miksi kukaan – etenkään aikuiset ihmiset – viitsisi pyydystellä kännykän näytöltä digiörkkejä, kun metsät ovat samaan aikaan täynnä marjoja ja sieniä.

Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että Pokémon GO on muutakin kuin vain kännykkään tuijottelua. Paljon muuta. Pohdinnan jälkeen olen käsittänyt, että parasta pelissä on se, että sitä voi pelata sosiaalisesti. Siis esimerkiksi niin, että tapaa ystäviä tai perheenjäseniä kaupungilla ja metsästää yhdessä pokemoneja samalla kuulumisia vaihtaen ja mukavia rupatellen.

Voiko se olla muka niin kauhean väärin? Kun puiston penkiltä katselin, miten kerjäläinen ja pörssiyhtiön hallituksen jäsen metsästivät yhdessä Bulbasauria ilta-auringon maalaillessa varjoja heidän nauravaisille kasvoilleen, tajusin, että peli on saattanut yhteen ihmisiä aivan uudella tavalla. Ventovieraitakin.

Lisäksi pokéstoppien ja pikachujen perässä seikkailu saa ihmiset kävelemään ulkona raittiissa ilmassa – siis vuonna 2016, jolloin ihmisten houkutteleminen sohvilta ylös ja ulos on työn ja tuskan takana. Uskallan väittää, että tämähän on mahtavaa!

Kolumnistina aistin ajan pulssia ja huomaan turuilla ja toreilla ja kahvipöytäkeskusteluissa, että Pokémon GO herättää kuitenkin myös paljon vastustusta ja vastarintaa. Pidän melko varmana, että tällaista merkittävää vastarintaa on ihan oikeasti olemassa, minkä takia onkin tärkeää, että kirjoitin tämän kolumnin.

Kirjoittaja on YleX:n toimittaja, joka on aika varma, ettei journalismirobotti voisi ikinä korvata häntä.

Lähteet: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Yle, YleX, Aamulehti, Salon Seudun Sanomat, Radionova.fi, Voice.fi, Nyt, Kymen Sanomat, Ilkka, Kouvolan Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Paikallislehti Somero, Turun Sanomat, Länsi-Uusimaa, Aamuposti, Etelä-Saimaa, Keskisuomalainen, Savon Sanomat

Lue myös:

Tiesitkö, että olet melko varmasti altistunut Suomen Pokémon-äänelle? 

Saako kaupassa tai hautausmaalla pelata? Poliisi antoi ohjeet Pokémon-jahtiin

Musta Barbaari on Pokémon-fanaatikko – takana 12 tunnin metsästysreissu: “Tää on ihan sairasta”

"Ihmisillä ei ole varaa olla käyttämättä sitä" – Pokémon GO:n esittelemä lisätty todellisuus on tulevaisuudessa elinehto