Hyppää pääsisältöön

Kalle Anttila perusti tavarataloketjun, jollaista Suomessa ei ollut ennen nähty

Teollista muotoilua ja mainontaa käsittelevässä ohjelmassa vuodelta 1970 haastateltiin Anttila-tavarataloketjun perustajaa ja silloista johtajaa Kalle Anttilaa.

Suomen ensimmäisen postimyyntiyrityksen vuonna 1952 perustanut Kalle Anttila avasi ensimmäiset Anttilan myymälät Helsingin Sörnäisiin 1954 ja Joensuuhun 1957. Tavarat ostettiin aluksi tiskin kautta, kunnes vuonna 1960 avattiin ensimmäinen itsepalvelumyymälä Helsingin Tennispalatsiin.

Todennäköisesti Tennispalatsin Anttilassa kuvatussa (arkistotiedot epävarmoja) haastattelussa Kalle Anttila kertoo, että yrityksen tuloista käytetään mainontaan vain noin prosentti. Se oli hänen mukaansa vähemmän kuin normaalisti tavarataloilla. Kalle Anttila toimi itsekin yrityksensä mainoskasvona ja tuli tutuksi Anttilan televisiomainoksista 1970-luvulla.

Postimyynnistä tavarataloketjuksi

Kalle Anttila (1926-1993) opiskeli yritystaloutta Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa. Opiskeluaikanaan hän oli töissä tavaratalo- ja postimyyntiyrityksessä ja sai ajatuksen perustaa vastaavanlaisen Suomeen.

Postitusliike Solpa aloitti toimintansa vuonna 1952. Se oli ensimmäinen postimyyntiyritys Suomessa. Vuotta myöhemmin perustettiin Kalle Anttila Oy ja ensimmäinen tavaratalo avattiin Helsingin Sörnäisiin 1954. Liiketoiminta kasvoi ja useita uusia Anttiloita avattiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa.

Anttilan kilpailuvaltti oli alusta asti edullinen hinta, johon se pyrki ostamalla tuotteensa isoissa erissä suoraan tehtailta. Tuotteiden halpuus herätti alkuun myös ennakkoluuloja ja epäilyksiä laadusta.

Vuoden 1973 öljykriisi koetteli Anttilaa. Kohonneet kustannukset ajoivat yrityksen konkurssin partaalle. Lopulta Kalle Anttila myi ketjun Tukkukauppojen Oy:lle eli Tukolle vuonna 1976. Kalle Anttila erosi pian kaupan jälkeen Anttilan hallituksesta ja muutti Floridaan Yhdysvaltoihin.

Keskon omistukseen Anttila siirtyi 1996. Saksalainen 4K Invest osti Anttilat Keskolta vuonna 2014.

Anttiloita oli enimmäillään yli 30 kappaletta. Heinäkuussa 2016 yritys asetettiin yllättäen konkurssiin.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto