Hyppää pääsisältöön

Jos synnyit 1970-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

Jos olet syntynyt 1970-luvulla, katselit kenties pienenä Hyrrää ja Noppaa sekä ihastuit ihan uuteen lastenohjelmaan Pikku Kakkoseen. Presidentin synonyymi oli Kekkonen, koulussa katsottiin Koulu-tv:tä ja koulun jälkeen Kasmasiinia. Nuoruutesi identiteetin rakentuessa maa kynti lamassa, radiokanava oli Radiomafia ja vitsit Kummelista. Kotikatua ehdit katsoa ainakin jonkin jakson 17 vuoden ajalta. Suomi hyppi sohvilla, kun Leijonat voitti jääkiekon MM-kultaa 1995, Lordi Euroviisut 2006, ja kun poika palasi kotiin saunomaan 2011.

1970-lukulaisen silmin Yle ja elämä Suomessa saattaa näyttää tältä:

Lastenohjelmat valistivat ja opettivat sinuakin 1970-luvun alussa mm. seksuaalisuudesta ja lisääntymisestä.

Noppa-ohjelman esimerkein opit myös asioimaan kaupassa, valmistamaan hapankaalia ja tekemään joulusiivot koko perheen voimin.

Vuonna 1977 ruutuun ilmestyi yksi Ylen klassikoista, Pikku Kakkonen, jossa näkyi moni sinunkin suosikkiohjelmistasi.

Nokkahuiluun puhalsit kenties kerhossa tai päiväkodissa, ja jos ehdit jo 1970-luvulla kouluun, niin takuuvarmasti pulpetin ääressä. Viuluviikareiden seurassa innostuit myös jousisoittimista.

Kasarikoululaisen kovat koot: Kekkonen, Koulu-tv, Kasmasiini ja Kuusnepa (sekä isot deet Diana & Dingo)

1980-luvun alussa Kekkonen oli yhä presidentin synonyymi, kaskujen sankari ja aihe lauluun.

Vuosikymmen oli myös prinsessahäiden röyhelöjuhlaa. Diana Spencerin ja prinssi Charlesin häitä katsottiin suorana lähetyksenä, ja Dianan muhkeasta puvusta, laahuksesta ja hiustyylistä nähtiin vaikutteita myös kotimaan häähumussa. Muutama vuosi myöhemmin seurattiin televisiosta, kun prinssi Andrew talutti alttarille rakkaansa Sarah Fergusonin.

Pitsi- ja sifonkiunelmia nähtiin myös musiikkimaailmassa. Dingosta kasvoi ennennäkemätön ilmiö. Ehkä Autiotalo puristi sinunkin sydäntäsi ja sifonkihuivi rannettasi.

Porirockin suosiota kasvatti myös Yö, Manserockin riimejä rupisi Eppu Normaali. Maailman menestyksen ovia kolkutteli Hanoi Rocks.

Rockin ja popin kansainväliset kuninkaalliset näit Hittimittarissa.

Iltaisin katsoit televisiota usein samalla sohvalla muun perheen kanssa. Yhteisiä suosikkeja olivat mm. Fakta homma ja Reinikainen.

Kanavia ei tarvinnut hypätä enää napsuttelemaan ykköseltä kakkoselle tv-laitteesta, vaan käteen tuli kaukosäädin, jonka herruudesta kinattiin. 1:n ja 2:n lisäksi myös muille kaken numeroille oli käyttöä uuden tiedonvälityskanavan Teksti-TV:n selailussa. Televisioon tuli kolmoskanavakin 1980-luvulla ja radioaalloille paikallisradiot.

Suomi eli nousukautta. Joululahjapaketista saattoi kuoriutua vaikkapa Commodore 64, jonka c-kasettiasemassa pyöri Silikoni-radio-ohjelmasta nauhoitettuja tietokone-ohjelmia.

Sitten tekniikka ja tiedonvälitys pettivätkin. Tietoa Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutuksista tihkui itänaapurista vasta päivien viipeellä.

Koululaisten oma ohjelma Kasmasiini näytti Tšernobylin lasten elämää onnettomuuden jälkeen.


Ajankohtaisten asioiden käsittelyn lisäksi Kasmasiinissä myös hupailtiin ja visailtiin. Erkki-merkin rallatus soi monen kasarilapsen korvissa, samoin ohjelman tunnussävel ja huudahdus Kasmasiini!

Kasma-koira kuului kuitenkin vapaa-aikaan, koulussa katsottiin Koulu-tv:tä, hiihtokisoja ja joskus myös valtiomiesten hautajaisia. Rautaesirippu alkoi rakoilla idän suurten johtajien kuolinuutisten myötä.

Myös jo presidentin tehtävistä vetäytynyt Kekkonen kohtasi maallisen taipaleensa pään. Valtiollisia hautajaisia seurattiin televisiossa ja radiossa.

Miesten ja muurien murtuessa oli aika jollekin uudelle.

Ysärinuori kuunteli Radiomafiaa, hörötti Kummelille ja juhli lätkäkultaa

Jos aiemmat vuosikymmenet löysivät lapsuuden ja aikuisuuden välistä teini-iän, niin nyt oli paikallistettu myös nuori aikuisuus. 18 vuoden ikä ei tarkoittanut vain ajokorttia ja äänestyskoppia, vaan kuuluit siinäkin rajapyykillä laajempaan kohderyhmään, jolle tehtiin entistä enemmän omaa ohjelmaa.
Vuonna 1990 eetterin valtasi ensimmäinen nuorille suunnattu populaarimusiikin kanava Radiomafia. Kanavan äänistä tuli myös julkkiskasvoja.

Ysärimusiikki oli tyttö- ja poikabändejä, grungea ja särökitaraa, elektropoppia ja räppiä. Radiokanaville rantautuivat julkiset soittolistat, joiden arvosteltiin vievän toimittajilta levynvalinnan vapauden ja yleisöltä mahdollisuuden tehdä musiikkilöytöjä. Uutuusmusiikkia ja levymyyntiä seurattiin listaohjelmissa.

Uusista ja vanhoista hiteistä saatiin kuulla ennenkuulemattomia tulkintoja, kun karaokevillitys rantautui Suomeen. Kun Neuvostoliitto hajosi, päästiin uuden itsenäisen naapurimaan kanssa mittelemään karaokemestaruudesta.

Ja kuuleman mukaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä tykätty musiikki leimaa koko loppuiän musiikkimakua, joten siksipä ysärihuuma ja millenniumdiscoilu voi olla sinullekin yhä parasta just nyt.

Joillekin myös 90-luvun elokuvat ja sarjat ovat yhä niitä ainoita oikeita.

Lue lisää:

Neil Hardwickin Pakanamaan kartassa mikään ei ollut entisellään

Neil Hardwickin suurteos Pakanamaan kartta ei ainoastaan ollut mestarillinen. Aivan uudenlaisen rakenteensa vuoksi se teki myös suomalaista tv-historiaa. Hätkähdyttävä teos oli taiteellisesti niin kunnianhimoinen, että se jäi vuonna 1991 aikakirjoihin tv-ohjauksena, jolle ei ollut Suomessa edeltäjiä eikä myöskään seuraajia.

Lue lisää:

Video ei enää katsottavissa

Liian paksu perhoseksi -elokuva rikkoi katsojaennätyksiä

Ketosen Kaisu on topakka työihminen, mutta liian paksu perhoseksi. Sisko Istanmäen samannimiseen romaaniin pohjautuva tv-elokuva rikkoi ensiesityksellään katsojaennätyksiä.

Huumorin saralla Studio Julmahuvi oli kipeän osuvaa, Iltalypsyn Karjakon katse pistävä ja Kummeli parasta A-ryhmää.

Liisa Rimpiläinen Iltalypsyn karjakkona.
Liisa Rimpiläinen Iltalypsyn karjakkona. Kuva: Yle Kuvapalvelu karjakko

Useimmiten oikea vastaus oli Kanada. Jääkiekossa tuskallisen usein myös Ruotsi. Mutta toukokuussa 1995 tärähti: Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Vihdoinkin! Riemulla ei ollut rajoja ja karnevaalihumu tarttui moneen penkkiurheilunoviisiinkin.
Myös Listassa juhlittiin Leijonien MM-kultaa. Vuosisadan toivevideo oli Ruotsin kannatuskipaleen Den Glider Innin tahtiin. Jaksossa kuultiin myös myös Tom Jonesia, jonka biisi If I only knew soi kisoissa Leijonien kannustusbiisinä.

Seuraavan kerran torilla tavattiin, kun Lordi toi viimein viisuvoiton Suomeen.

Lue lisää:

Euroviisujen Suomen-karsinnoista tuli esiintyjien kisa 2000-luvulla

Alkukangertelun jälkeen 2000-luvusta tuli Suomelle kunnian vuosikymmen, kun Lordi toi voiton kotiin vuonna 2006.

Kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa toisen kerran vuonna 2011, olivat nuotit jo valmiina ja oltiin jälleen sankareita kaikki.

Yhteiskunta äänessä

1990-luvun alussa Suomessa alkoi pankkikriisi. Lamalla oli syvä vaikutus koko vuosikymmenen ajan Suomen talouteen, kulttuuriin, politiikkaan ja yleiseen ilmapiiriin. Lama kaatoi pankkeja ja ihmisiä, monia perheitä varjosti työttömyys. Epävarmuudesta saattoi kasvaa sinulle pysyvä olotila.

Niukkuus toi vapaa-aikaan halvat huvit. Kodeissa pulputtivat viinisangot, ehkäpä sinunkin opiskelijasolusi kylppärissä valmistui kotiviini Ylen Asianharrastajat-ohjelman opeilla. Ravintoloihin houkuteltiin katsomaan yläosattomia naisia tai housuttomia miehiä. Erotiikka kukki myös myöhäisillan viihdeohjelmissa.

Ravintolan ovien ohella täysi-ikäisyyden myötä avautui mahdollisuus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen äänestämällä. Vuosi 1994 oli vuosikymmenen suuria vaalivuosia, jolloin keväällä valittiin uutta presidenttiä ja syksyllä äänestettiin EU-jäsenyydestä. Ahtisaarten leppoisan esiintymisen Tuttu juttu -parintuntemisohjelmassa arveltiin osaltaan vaikuttaneen Martti Ahtisaaren presidentinvaalivoittoon. Elisabeth Rehn jäi hyväksi kakkoseksi tv-visailussa ja vaaleissa. Joidenkin näkemysten mukaan mediapeli ratkaisi koko vaalituloksen.

EU-kampanjointia puolesta ja vastaan käytiin toreilla ja tiedotusvälineissä. Suomi liittyi Euroopan unioniin jarrutuksesta huolimatta.

Ensimmäiset suomalaismepit valitsi eduskunta. Kansa pääsi valitsemaan edustajansa europarlamenttiin vuonna 1996, jolloin äänestyspäätöksen tueksi julkaistiin myös ensimmäinen versio Ylen vaalikoneesta. Yle oli avannut vuonna 1995 nettisivunsa, ehkäpä sinäkin availit niitä puhelinmodeemin laulettua ensin yhteydenmuodostuksen riitasoinnut.
TV-uutisten jutussa jo maalailtiin tietoyhteiskunnan tulevaisuutta, jolloin kuka tahansa voisi katsoa uutislähetystä www-sivuilta mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Ylen etusivu vuonna 1996.
Ylen etusivu vuonna 1996. Kuva: Yle Yle,yle.fi etusivu,WWW-sivut,verkkosivusto,verkkosivu,1996

Tuolloin Ylen etusivun kautta pääsi mm. Radiomafian kotisivuille tai lukemaan uutisia.

Vuosituhannen vaihteessa Yle24 uutispalvelun sivuilla pystyi jo katsomaan uutis- ja ajankohtaisohjelmien videoita. Yle Elävä arkisto avattiin syksyllä 2006 ja Areena kesällä 2007.

Yle24 uutispalvelun videosali verkossa 2004.
Yle24 uutispalvelun videosali verkossa 2004. Kuva: Yle Yle,YLE24,verkkovideot,verkkosivu,WWW-sivut,2004

Nettivideoita katselit pöytäkoneen jyhkeältä näytöltä, televisiossa digitti, kännykkään piippasivat tekstiviestiuutiset ja moderneihin millenniummalleihin multimediaviestit.

Vuosituhannen vaihtumista 1970-luvulla syntyneet juhlivat Millennium-bileissä. Y2K huolettikin hiukan, mutta maailman tietoverkot pysyivät kasassa, vaikka 99:stä siirryttiin 00:aan.

Pääsit äänestämään Suomelle presidenttiä viimeistään vuonna 2000, jolloin seitsemästä ehdokkaasta neljä oli naisia – enemmän kuin koskaan aiemmin. Tarja Halosen valinta presidentiksi huomioitiin myös kansainvälisessä mediassa. Amerikkalaisen tv-tähden Conan O´Brienin vierailu tapaamassa naköispainostaan oli puolestaan mediatapaus Suomessa.

Uuden vuosituhannen uudella vuosikymmenellä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoksi tuli myös kansalaisaloite. Ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhattomasta Suomesta sai nihkeän vastaanoton ja tuli torpatuksi eduskunnassa. Tasa-arvoista avioliittolakia ajanut Tahdon 2013 -kampanja sai sen sijaan runsaasti mediahuomiota. Nyt haluttiin seurata, mikä on kansalaisaloitteen arvo. Avioliittolain käsittely mediassa sekä Ylen kanavien Pride-teemaviikot saivat osakseen kiitosta mutta myös kiukkua. Mitä sinä ajattelit?

Päämääränä matka

Itäblokin murtumisen ja EU-jäsenyyden myötä suomalaiseille avautui monta uutta ovea maailmalle

Samalla Suomessa totuteltiin aiempaa monikulttuurisempaan elämään.

Risteilyistä tuli suomalainen kansanhuvi, raiteet veivät Eurooppaan reilaamaan, lentokoneet kaupunkilomille, pakettimatkoille ja reppureissaamaan toisille mantereille.
Matkakuumetta taltuttamaan tai nostattamaan tehtiin entistä enemmän matkailuohjelmia.

Onnettomuudet ovat nostaneet keskustelua turvallisuudesta, uhista, tiedonvälityksen moraalista ja siitä, että maailmanmatkaajaakin koskettavat useimmiten juuri lähellä tapahtuvat asiat.
Estonian uppoamisen seurauksena kiinnitettiin huomiota autolauttojen rakenteiden turvallisuuteen, mutta myös median toimintaan kriisitilanteissa. Mikä on tarpeellista tiedonvälitystä, voiko sokissa olevaa henkilöä haastatella. Surullisten tapahtumien yhteydessä julkisuuden ja yksityisyyden rajoja on piirretty uudelleen. Kaakkois-Aasian tsunami vei satojatuhansia ihmisiä Thaimaassa, Indonesiassa ja Sri Lankassa. Sadoissa kodeissa surtiin myös Suomessa.

Surutyössä matkalta on voitu etsiä lohtua.

Maailman kuohujen jälkeen mystiikkaa ja mielenrauhaa on haettu kotimaan kohteista.

Mutta lopulta tärkeintä on kuitenkin kysyä, mitä Suomeen saapunut turisti meistä ajattelee.

Ohjelmassa oma elämä

Grungesukupolvikin kasvoi 28 ikävuoteen ja sitten nelikymppisiksi. Moni 1990-luvun ilmiö ja termi näyttää pyörähtävän uusintakierrokselle. Taantuma, pätkätyöt, X-sukupolvella sukset ristissä.

Kenties ehdit mukaan Facebookiin, kun siellä vielä heiteltiin lampaita ja liityttiin vampyyriarmeijoihin.

Kommunikoidakseen seuraavan sukupolven kanssa, on 70-lukulainen joutunut opettelemaan myös kakka-emojien tulkinnan.

Mitä omasta elämäntilanteesta julkaisisi muille? Ehkäpä hallittu henkilöbrändäys blogissa ja vloggaajana. Vaiko sittenkin viestittelyä pienessä piirissä. Onko jokaisella tarina kerrottavanaan? Voittaako rakkaus kaiken keski-iässäkin?

Sujuvasti asetelluista sanoista ja filtteröidyistä kuvista tuli sosiaalista pääomaa. Ihanasti menee kotona ja aurinko hellii lomalla, että imekää vaan makkaroitanne räntäsateessa.

Kun varvaskuvien jälkeen on palattu umpikenkäarkeen, kanavien ja ohjelmien sometilit houkuttavat seuraamaan uusia tuotantokausia, odotettuja ensi-iltoja ja kokonaisia sarjoja putkeen ahmittavaksi.
Avaa Instagram postaus

Jatkuuko Syke, entä Docventures? Voiko Sillan jaksoja nähdä vielä jossain? Tuleeko True Detectivestä kolmas tuotantokausi, ja voiko jatko koskaan yltää ensimmäisen tasolle? Keskustelua ohjelmista käydään toisissa ohjelmissa, somessa tuttujen tai #aiheen ympärille ryhmittyneiden kesken.

Jos et itse tunnustaudu sohvaperunaksi, ehkä tykkäät kuitenkin katsoa toisia sen kaltaisia katsomassa ja kommentoimassa tv-ohjelmia?

Samalla voi nähdä itse menneistä ohjelmista parhaat tärpit ja ikään kuin säästää aikaa. Sillä aika ajaa kiihtyen eteenpäin, kun vilkaisee taakse, se oli juuri äsken, ja tulevaisuus onkin jo.

Lue lisää:

Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

Kun synnyit, Urho Kekkonen oli presidenttinä, ihminen kävi kuussa, televisiokuva oli mustavalkoinen ja radio televisiota yleisempi suomalaiskodeissa. Mutta maailma muuttui ja televisio- sekä radiotoiminta sen mukana. Tulevien vuosikymmenten aikana Yleisradio tarjosi enemmän katsottavaa ja kuunneltavaa kuin lapsuudessasi – ja vieläpä silloin, kun itse halusit.

Lue lisää:

Jos synnyit 1980-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

Jos synnyit 1980-luvulla, synnyit nousukauden loppua elävään Suomeen. Lapsuutesi kavereita olivat Ransu ja Sirkuspelle Hermanni ja sinua ärsytti, kun jokin nimeltä Tšernobyl esti sinua leikkimästä vesilätäköissä. Kasvaessasi maailma muuttui hurjaa vauhtia. Neuvostoliitto katosi ja Saksat yhdistyivät. Myöhemmin musiikkiohjelmista tuli sinulle identiteetin lähde. Ja kun ajankohtaisohjelmista tuli sinulle tärkeitä, et ehkä kuluttanutkaan niitä televisiosta tai radiosta.