Hyppää pääsisältöön

Simpsonit asettuvat rankasti Donald Trumpia vastaan – piirroshahmot tukevat Hillary Clintonia

Uudessa Simpsonit-sarjan kohtauksessa Marge ja Homer pohtivat, ketä äänestää tulevissa presidentinvaaleissa.

Simpsonit ovat ennenkin ottaneet kantaa yhteiskunnallisiin puheenaiheisiin. // Kuva: FOX

Matt Groeningin luoma animaatiosarja Simpsonit tunnetaan yhteiskunnallisesta satiiristaan ja kannanotoistaan. Aiemmin sarjassa on pohdittu muun muassa homoliittoja, maahanmuuttoa ja asepolitiikkaa. Nyt Simpsonien tuottajat ottavat kantaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, kertoo Yle Uutiset.

Tuottaja-käsikirjoittaja Al Jeanin julkaisemassa uudessa parin minuutin kohtauksessa Homer ja Marge Simpson pohtivat, ketä äänestää seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi. Pariskunta avaa television, jossa pyörii mainos tulevista vaaleista. Mainos kysyy, kenen haluaisi vastaavan hätäpuheluun Valkoisessa talossa.

Videolla Trump on liian kiireinen vastamaan hätäpuheluun, sillä kirjoittaa ilkeää twiittiä. Trumpin sängyn jalkopäässä nähdään kirja, joka on kantensa perusteella kokoelma "A. Hitlerin" parhaita puheita. Lisäksi poliitikkoa esittävä piirroshahmo saa videon aikana suihkurusketuksen ja botox-ruiskeen. Selviääpä katsojalle myös Trumpin lennokkaan hiuskuontalon salaisuus, sillä videolla se paljastuu pieneksi koiraksi.

Hillary Clintonin osuudessa puhelimeen vastaa tämän sijaan hänen miehensä Bill Clinton. Hillary kuitenkin nappaa luurin mieheltään ja ilmoittaa, että tästä lähtien kaikki puhelut ovat hänelle.

Mainoksen jälkeen Marge Simpson on tehnyt päätöksensä. Myös Homer saa päätöksen tehtyä, sillä Marge antaa ymmärtää, ettei yhteiselo suju, jos mies äänestää Trumpia.

- Ja näin minusta tuli demokraatti, Homer Simpson sanoo.

Vuodesta 1989 pyörinyt Simpsonit-sarja nähdään Yhdysvalloissa tv-kanava Foxilla. Simpsonien presidentinvaalivideosta kirjoittavat muun muassa elokuvalehti Variety ja verkkolehti Mashable.

Lue myös:

Michelle Obama piti uskomattoman puheen – sanoi suorat sanat Trumpille mainitsematta tätä kertaakaan nimeltä

Viikonlopun urpoin testi on tässä: Selvitä, kuinka paljon Donald Trump pitäisi sinusta 

Simpsoneiden Prince-jakso ei koskaan päässyt televisioon – nyt sarjan tuottaja paljastaa pätkiä käsikirjoituksesta