Hyppää pääsisältöön

Maisteri heittäytyy galantiksi

Benjamin Franklin
Benjamin Franklin Benjamin Franklin,Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Galantti tyyli kukoisti 1700-luvun puolivälissä, kun barokin mahtipontisuus ja ylenmääräinen koristelu olivat alkaneet tympiä, eikä Joseph Haydn ollut päässyt vielä alkua pidemmälle valtavassa tuotannossaan, josta sittemmin muodostui klassismin ajan musiikin kivijalka.

Galantti tyyli näkyi ja kuului sekä musiikissa että siinä, miten miesten oli soveliasta kohdella naisia. Jalous, ylväys, arvokkuus, hyvä maku, aistikkuus ja tyylitaju olivat korkeassa kurssissa. Pieni, sievä, yksinkertainen ja miellyttävä olivat puolestaan hyveitä, joita uuden ajan sävellyksissä suosittiin kaikenlaisten raskaiden fuugien ja kontrapunktien sijaan.

Oopperan puolella galantin tyylin suunnannäyttäjänä toimi Christoph Willibald Gluck, jonka Orfeus ja Eurydike -oopperassa itse draama nousi viimein tärkeämmäksi kuin laulajien virtuoositaitojen esittely. Mutta mitä tekemistä Yhdysvaltain yhdellä perustajaisällä Benjamin Franklinilla (kuvassa) oli tämän kaiken kanssa?

Se selviää kuuntelemalla Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä Yle Radio 1:ssä keskiviikkona 3.8. klo 11. Ohjelman musiikkinäytteet ovat tässä kuultavissa kokonaisuudessaan.

"16 kirjainta, mikä mainio hirsipuusana, matkalaukkuaaria. Se on laulajan salkustaan kaivama aivan toiseen yhteyteen kirjoitettu aaria, jonka hän laulaa mieluummin kuin sen, jonka joku paikallistunari on hänelle uuteen teokseen varta vasten säveltänyt."

"Francesco Algarottin kirjan ilmestymisestä laskemme alkavaksi oopperan uuden kauden. Kukaan ei enää kuvitellut, että olisi eletty barokin aikakaudella. Ehei, barokki oli jotain pystyyn puutunutta, mahtipontista, seremoniallista ja auttamatta siis niin eilistä, niin eilistä että camoon hei. Uutta aikakautta kutsuttiin galantiksi."

"Jos rakas kuuntelija on mies ja pohtii yhä yksinään, kuinka viihdyttää naisia, voin kertoa: se on vallan yksinkertaista. Tarvitaan vain huilu, viulu, sello, cembalo ja Giuseppe Antonio Paganellin nuotit."

"Autuaat sielut ne karkeloivat onnea tavoitellen Elysionin kentillä kaukana lännessä Christoph Willibald Gluckin oopperassa Orfeus ja Eurydike."

"Jospa rakas kuuntelija muistelee ensin hetken Mozartin Yön kuningattaren raivotilaa oopperassa Taikahuilu vuodelta 1791 – noin, siellä se on teidän mielessänne nyt, tuo raivotar – ja sitten antaudutte kuuntelemaan Gluckin Orfeuksesta Eurydiken aariaa vuodelta 1774."

"Ifigeneia Tauriissa on Gluckin viimeinen ooppera vuodelta 1779, ja se on totisesti täynnä dramaattisia tehoja. Esimerkiksi tällaisia."

"Otetaan tähän samaan syssyyn myös esimerkki Gluckin kohtauksista. Siis siitä, miten musiikki virtaa eteenpäin ilman muodon vaatimuksia draaman riepoteltavana. Edelleen Ifigeneia on Tauriissa, ja tähän kohtaukseen tuovat lisätehoa kuoro ja tanssijat, vaikka ette heitä näekään."

"Musiikki oli Benjamin Franklinille tärkeä asia, joten olen varma, että hän Lontoon vuosinaan kuuli loputtomien Händelin oopperoiden lisäksi Johann Christian Bachin galanttia musiikkia – ja ihastui siihen."

"Hän kehitti teorian vesien suolaisuudesta ja sitten, ennen kaikkea, hän keksi tämän laitteen, sillä hän oli galantti mies ja ymmärsi, että miehen on syytä miellyttää naisia. Hyvät naiset ja herrat, pyydän, nauttikaa Benjamin Franklinin keksimästä lasiharmonista."

"Vielä niinkin myöhään kuin 1835 Gaetano Donizetti käytti lasiharmonia oopperassaan Lucia di Lammermoor. Kun Lucian suuri mielipuolisuuskohtaus koittaa tyttöparan omissa häissä, tilanteen kammottavuutta korostaa säveltäjän valitsema lasiharmoni, joka ainoana kykenee kommunikoimaan psykoottisen sopraanon kanssa."

"Näin Orfeus suree saatuaan tietää, että käärme on purrut Eurydikeä varpaaseen ja tämä on kuollut. Ei liioittelua, ei paisuttelua, ei ulkokohtaista taiturointia, vain Orfeus yksin surunsa kanssa."

"Niinhän se on, että jos sanat ja musiikki ovat ristiriidassa, sanat valehtelevat, ja musiikki kertoo totuuden. Yksinkertaista ja tehokasta – galanttia oopperaa parhaimmillaan."

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.