Hyppää pääsisältöön

Yksinäinen taksikyyti murhaajaksi

kirjailija Marjo Niemi
kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

Nizzan rantabulevardilla murhannut mies oli mieleltään sairastunut ja vastaeronnut. Joukkomurhaaja ei ollut Isis, vaan tämä mies.

Anders Behring Breivik oli elänyt lapsuutensa mieleltään sairaan äitinsä kanssa. Tämä taas oli elänyt oman lapsuutensa skitsofreenisen halvaantuneen äitinsä kanssa. Kumpaakaan lasta ei huostaanotettu. Lopputulos onjoukkotragedia.

Kouluampujat ovat järjestään kiusattuja. Tekojen takana on aina jotain tällaista, aatteita vähemmän.

Näihin syihin on mahdollista vaikuttaa. Me voimme siis tehdä paljonkin.

Katsoin Arto Halosen dokumenttielokuvan Valkoinen raivo, joka kertoo isänsä varhain menettäneestä, koulukiusatusta pojasta, joka oppi hallitsemaan valkoiseksi raivoksi nimeämäänsä tunnetta, joka melkein teki hänestä koulusurmaajan. Elokuvassa Lauriksi kutsuttu poika haki ja sai apua oikeaan aikaan ja hänestä kasvoi mies, jolla on akateeminen ura aggression tutkijana. Hän tietää siitä paljon.

Tiettyä ryhmää tai ihmistä epäinhimillistetään järjestelmällisesti, jotta sen tuhoaminen olisi mahdollista.

Lauri nosti esiin dehumanisaation käsitteen psykologisena selviytymiskeinona mahdottomissa olosuhteissa. Dehumanisaatio, eli epäinhimillistäminen on sodankäynnissä, sekä rasismissa, fasismissa ja muissa vainoissa propagandan väline ja pyrkimys. Tiettyä ryhmää tai ihmistä epäinhimillistetään järjestelmällisesti, jotta sen tuhoaminen olisi mahdollista. Täin voi tappaa, ihmistä on vaikeampi. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Rokka sanoo, ettei ampunut ihmisiä, vaan vihollisia.

Elokuvan Lauri sanoo dehumanisaation tapahtuneen hänessä pikku hiljaa. Se oli ainoa tapa pysyä jollakin tapaa kasassa jatkuvan rajun kiusaamisen keskellä. Hän ei puolustautunut kertaakaan mitä nöyryyttävimmissä kiusaustilanteissa. Lopulta hän kiinnostui aseista ja alkoi suunnitella tappavansa.

Mieleeni tuli Paul Schraderin kirjoittama elokuva Taksikuski, joka on loistava kuvaus yksinäisestä traumatisoituneesta ihmisestä ja hänen aggressiostaan. Taksikuskin päähenkilö on Vietnamin sodan 26-vuotias veteraani Travis. Päiväkirjaansa Travis kirjoittaa: ”Yksinäisyys on seurannut minua aina. Kaikkialle. En pääse pakoon. Olen Jumalan yksinäinen ihminen.” Hän kärsii syvästä ulkopuolisuuden tunteesta ja unettomuudesta, käyttää lääkkeitä ja viinaa. Mutta vasta kun hän mokaa ihastuksen kohteensa kanssa, alkaa hän suunnitella murhaavansa senaattorin. ”Ymmärrän nyt, että elämässäni on koko ajan ollut tietty päämäärä. Minulla ei ole valinnanvaraa.” Hän ostaa aseita ja alkaa kouluttaa itseään murhaajaksi. Travis muuttuu sotilaaksi, joka hän Vietnamissa oli. Tavallinen elämä ei ole hänelle, sinne ei ole pääsyä.

Yksinäisten suomalaisten tekemät epätoivoiset väkivallan teot ovat riski siinä missä terrorismikin.

Tällainen syystä tai toisesta täydellisen ulkopuoliseksi itsensä kokeva ihminen hakee siihen pystyessään keinoa muuttaa surkean tarinansa viimeisiä sivuja. Se voi olla kosto tai kunnia. Yleensä hän murhaa vain itsensä, mutta ei aina. Kuten Suomen turvallisuudesta perillä olevat asiantuntijat korostavat, yksinäisten suomalaisten tekemät epätoivoiset väkivallan teot ovat riski siinä missä terrorismikin. Me voimme tehdä siis paljon, yksilön, yhteiskunnan ja valtion tasolla.

Ei tarvitse olla traumatisoitunut tai koulukiusattu joutuakseen propagandan uhriksi. Ihminen on ihmiskunnan tarinasta päätellen sellainen veitikka, että vuosisadasta toiseen ihminen on joukolla herkästi pettynyt, ulkopuolinen, hämmentynyt ja peloissaan. Meillä on laumaeläiminä herkkyys tempautua mukaan. Siksi on keskimäärin kodikasta, jos joku maallinen tai ylimaallinen ottaa mukaan joukkoon oikealla hetkellä, kertoo miten asiat ovat ja mitä kuuluu tehdä. Helposti tähän kodikkuuteen sisältyy syntipukki, joka vahvistaa muiden yhteistä paremmuutta. Kodikkaassa ilmapiirissä on itsensä ennen syöpäläiseksi kokeneen ihmisen mieltä virkistävää kuulla, että se on joku toinen, että se on koko ajan ollutkin joku toinen se syöpäläinen. Että itse asiassa ihmisen entinen onneton elämä onkin sen toisen, kokonaisen syöpäläisjoukon aiheuttamaa. Muista tulee syöpäläisiä ja täin sielunelämää ei tarvitse yrittää ymmärtää, niistä pitää päästä eroon.

Terrorismia ja joukkomurhia eivät harjoita ulkoavaruuden asukkaat, vaan ihmiset. Yksilöt, joilla on jokin syy.

Terrorismia ja joukkomurhia eivät harjoita ulkoavaruuden asukkaat, vaan ihmiset. Yksilöt, joilla on jokin syy. Puuttumalla syihin poistetaan teon houkuttavuus. Siksi terrorismin ja joukkomurhien torjuntaa on mitä suuremmasta määrin syrjimisen ehkäisy, sosiaalisektori, koulutus, kiusaamisen nollatoleranssi ja etsivä nuorisotyö. Jos ihminen pidetään mukana porukoissa, on se kaikille parempi.

Kommentit
  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri