Hyppää pääsisältöön

Weekendin suosikkiasuste on lei, jota Jenkeissä pidetään kulttuurivarkautena – saako sen pukea Suomessa päälle?

Tutkija Matti Rautaniemi muistuttaa, että vaikutteet ovat aina liikkuneet kulttuurista toiseen. Tärkeää on kuitenkin sen kulttuurin edustajien mielipide, josta jokin elementti lainataan.

Kuka saa pukea lein, pohditaan Yhdysvalloissa.

Weekend-viikonloppu! Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, festareiden ykkösasuste on tänäkin vuonna lei-kukkanauha. Viime kesänä Weekend-festareilla nähtiin Helsingissä varmaan satoja ellei tuhansia pirtsakan värikkäitä lei-nauhoja iloisten bilettäjien kaulassa.

Lei on helppo, halpa ja hauska asuste, joka avittaa kenet tahansa bailumoodiin. Yhdysvalloissa lein käyttö on kuitenkin alkanut suututtaa ihmisiä.

- Minusta leit ovat perinne, joka on varastettu meiltä ja omittu niin halpamaisesti, etteivät ihmiset edes tiedä, miltä oikea lei näyttää. He luulevat, että se on muovikukkia roikkumassa nauhassa, kirjoitti this-is-not-hawaiian-tumblrin ylläpitäjä, kun häneltä kysyttiin, miksi leit ottavat häntä päähän.

Tai eivät tietenkään kaikki leit. Blogin ylläpitäjä on itse havaijilainen, ja hän on monen muun havaijilaisen tavoin ärsyyntynyt siitä, että heille kulttuurihistoriallisesti tärkeästä ja arvokkaasta leistä on tullut monen jenkin käsissä – niin, helppo, halpa ja hauska kertakäyttöasuste.

Havaiji on Suomesta kaukana, eikä täällä ole juuri pohdittu sitä, onko festariyleisön lei-asustautumisessa mitään ongelmallista. Leit ovat kuitenkin yksi esimerkki laajemmasta keskustelusta, joka on kyllä rantautunut Suomeen, ja sen keskustelun avainsana on kulttuurinen appropriaatio. Se suomennetaan usein kulttuuriseksi haltuunotoksi, omimiseksi tai jopa kulttuuriseksi anastamiseksi.

- Kulttuurinen haltuunotto tarkoittaa sitä, että jostain kulttuurista omaksutaan elementtejä, asusteita, tapoja tai symboleita ja irrotetaan ne alkuperäisestä yhteydestään. Usein kulttuurinen haltuunotto liittyy tilanteisiin, joissa kahden kulttuurin välillä on tällainen valta-asetelma, esimerkiksi entisten siirtomaavaltojen kohdalla puhutaan usein kulttuurisesta haltuunotosta, kertoo tutkija Matti Rautaniemi.

Lei täyttää nämä tunnusmerkit. Yhdysvallat liitti Havaijin itseensä 1800-luvun lopulla, ja asetelmassa voi nähdä selkeän valtahierarkian: iso, voimakas Yhdysvallat sekä pieni Havaijin saariryhmä alkuperäisväestöineen, jonka kulttuurisia symboleita jenkkiväestö on surutta irrottanut asiayhteyksistään ja napannut osaksi omaa biletarpeistoaan.

Kuva: Jussi Latvala

Yhdysvalloissa erityisesti yliopistoissa on käyty viime vuosina tiukkaa keskustelua kulttuurisesta haltuunotosta, ja esimerkiksi Havaiji-teemabileiden järjestäjiä on syytetty kulttuurin anastamisesta; siitä, että leit, hula hula -hameet ja kukkapaidat ovat vain piristämässä valkoihoisten dokaamista.

- Leillä on havaijilaisessa kulttuurissa tietty merkitys. Niitä on käytetty esimerkiksi silloin, kun tulee vieraita, tai kukkaseppele on annettu, kun päälliköiden välisissä neuvotteluissa on päästy sopuun. Kun niistä tehdään biletyksen symboleita, lein merkitys tietysti vähän latistuu, Rautaniemi sanoo.

Mutta hetkinen! Pitäisikö nyt tavallisen festarivieraan potea huonoa omaatuntoa siitä, jos haluaa vetää värikkään kauniin lein kaulaansa bailuiltaa varten? Eihän Suomella edes ole Havaijiin samanlaista kolonialistista riistosuhdetta tai muuta valta-asemaa kuin Yhdysvalloilla.

Rautaniemen mielestä Suomessa lein käyttö ei olekaan samalla tavalla vakava asia kuin Yhdysvalloissa.

"En missään nimessä lähtisi sanomaan, että leitä ei saa pitää kaulassa, vaan siihen voi esimerkiksi bileiden tapauksessa suhtautua vain hauskana juttuna."― Matti Rautaniemi

- En missään nimessä lähtisi sanomaan, että leitä ei saa pitää kaulassa, vaan siihen voi esimerkiksi bileiden tapauksessa suhtautua vain hauskana juttuna. Mutta ehkä ylipäätään kannattaa miettiä sitä, että voiko kaikesta tehdä kauppatavaraa, vai onko asioilla muitakin merkityksiä. Mielestäni tärkeää on myös sen kulttuurin edustajien mielipide, josta lainataan.

Rautaniemi muistuttaa, että kulttuuristen vaikutteiden omaksuminen ja siirtyminen on aivan normaalia. Kaikki kulttuurit napsivat vaikutteita toisilta kulttuureilta, eikä siinä yleensä ole mitään pahaa. Esimerkiksi pizza ja rock-musiikki ovat molemmat globaaleja ilmiöitä, eikä niihin liity kulttuurisen haltuunoton riistomerkityksiä.

On kuitenkin hyvin tulkinnanvaraista, milloin kyse on kielteisestä kulttuurisesta haltuunotosta. Ehdottomia rajanvetoja on mahdotonta tehdä siinä, milloin kulttuurinen haltuunotto on pahaa ja vahingoittavaa ja milloin taas normaalia vaikutteiden leviämistä, kuten vaikkapa pizzan tapauksessa.

Suomalaisille läheisempi keskustelu kulttuurisesta haltuunotosta liittyy saamelaisiin. Jotkut saamelaiset ovat julkisuudessa kritisoineet sitä, että valtaväestö esimerkiksi hekottaa neljäntuulen hattua käyttäville sketsihahmoille tai kuuntelee räppiä, jossa kierrätetään vanhoja, rasistisia saamelaisstereotypioita.

On jopa puhuttu, saako Lappiin laskettelulomalle lähtenyt pukea päähänsä neljäntuulen hattua – onko siinäkin kyse riistosta? Tällaisten syytösten tai edes pohdintojen esittäminen voi tuntua ärsyttävältä. Eihän tavallinen laskettelulomalainen usein tarkoita mitään pahaa, jos hän ostaa rinnepuodista itselleen saamelaisten hatun – ihan niin kuin festaribilettäjäkään ei tarkoita mitään pahaa, kun hän pukee lein kaulaansa.

Rautaniemen mielestä yksittäisiä ihmisiä ei kannattaisikaan syyllistää siitä, jos he pukevat päälleen vaikka neljäntuulen lakin tai lein.

- Laajempi kysymys tässä on se, että milloin Buddhan patsaista ja muista uskonnollisista elementeistä tulee kauppatavaraa, se on ehkä se, mihin kritiikki pitäisi kohdistaa.

Rautaniemi on itse tutkinut paljon joogaa, ja hän tekee parhaillaan väitöskirjaa joogan historiasta Suomessa. Myös jooga on alettu nähdä yhtenä esimerkkinä kulttuurisesta haltuunotosta.

- Jooga on alun perin ollut hyvin voimakkaasti intialaiseen kulttuuriin liittyvä moniulotteinen filosofinen ja käytännöllinen järjestelmä, josta on tullut länsimaissa viime vuosikymmeninä jotain ihan muuta: usein tällainen jumppamuoto, jota yhdistää aiempiin joogamuotoihin lähinnä nimi.

Matti Rautaniemi // Kuva: Jussi Latvala

Rautaniemi kuitenkin muistuttaa, että vaikka joogan länsimaistumiseen liittyy kolonialistinen historia – Intia oli pitkään Britannian siirtomaa – ei ole mitenkään mustavalkoista, että länsijooga olisi negatiiivinen ilmiö.

- Pikemminkin on kyse monimutkaisesta vaihdosta eri kulttuurien ja toimijoiden välillä. Voidaan jopa sanoa, että jos joogaa ei olisi uudelleentulkittu, kukaan ei tuntisi sitä länsimaissa.

Joogan ansiosta länsimaissa on myös suurta kiinnostusta Intiaa ja sen kulttuureja kohtaan, vaikka täkäläinen jooga ei alkuperäistä muistuttaisikaan. Intia siis myös hyötyy joogan kansainvälisestä suosiosta.

Rautaniemen mielestä joogaa voi aivan hyvin harrastaa vain jumppana, koska se on joka tapauksessa hyödyllistä liikuntaa. Hän kuitenkin uskoo, että harrastus voi saada lisää syvyyttä ja mielenkiintoa, jos ottaa selvää joogan historiasta ja filosofiasta.

Sama pätee lei-nauhoihin: kyllä niitä voi käyttää, vaikka ei tietäisi Havaijista mitään. Mutta ehkä bailaaja tekee tietoisemman asustevalinnan, jos hän hieman selvittää itselleen, mikä lein pointti alun perin on ollut.

- Kun itse kuulin, että tällainen lei-keskustelu on käynnissä, selvitin, mitä sen taustalla on. Se taas paljasti, että leihin liittyy paljon mielenkiintoista symboliikkaa ja historiaa. Minusta tällaiset asiat ovat hyödyllisiä siksi, että niiden kautta voi oppia uutta maailmasta ja samalla ehkä osaa myös kohdella asianmukaisesti tällaisia ilmiöitä, Rautaniemi sanoo.

Lue myös:

Bongaa kasvomaalit ja paidaton poikaporukka – Weekend Festival -bingo on täällä 

EDM-trendin edelläkävijät, kakkuja viskova showmies ja Suomen kovin nais-DJ – näitä Weekend-keikkoja ei kannata missata

Seksikiska neuvoo festareilla – nämä asiat askarruttavat kävijöitä useimmin

Antti Tuiskun vastaus Weekend Festival -kritiikkiin: Odotan festaria kahta kauheammin!

Menossa Weekend Festivalille? Tsekkaa tästä tärkeimmät infot!