Hyppää pääsisältöön

Steve Aoki kakutti kreisin shown

DJ Steve Aoki: mies, joka vetää niin hulluja keikkoja, että niskatkin murtuvat yleisössä.

Steve Aoki // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Weekend Festival, ja päälava. Ihmisaalto hyökyi paikalle viimeisillä minuuteilla. Illan viileä tuulenvire hytisytti kananlihalle, kun kuumottava lähtölaskenta alkoi. Ihmiset pakkautuivat lähemmäs lavaa, ja yksi jättimäinen motti oli valmis. Pian basso jylähti ilmoille niin, että rintakehä pamppaili: kyllä, Steve Aoki oli saapunut! Festaroijat hyppivät ja maa vavahteli jalkojen alla heti ensimmäisen biisin aikana.

Jättimäinen lava, ja yksi ihminen joka heitti ilmoille muhevat soundit. Tässä sitä ollaan: DJ Magin mukaan maailman 10. paras DJ on dekkien takana, ja sen kyllä tunsi. Ensimmäiset kymmenen minuuttia oli hengästyttävää tykitystä ja ihmiset hyppivät itsensä tärviölle.

-Ääääää! Mä oon niin innoissaan, en kestä. Sairasta, on mennyt vasta muutama minsa, kuuluu takaa ja moni varmasti oli samaa mieltä.

Steve Aoki // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Show alkoi niin energisesti, että muutamat innostuivat muodostamaan jo pieniä moshpittejä ja hyppiä niin, että lyhyimmillä oli keikan jälkeen päät kuhmuilla kanssabailaajien kolahtelevien kyynärpäiden ansiosta. Paikalla kuultiin biisejä kuten Feel, I Love It When You Cry ja Pursuit of Happiness, jolloin asiaan kuuluvasti tanssittiin keskarit pystyssä.

- Fucking scream, eli nyt saakeli kiljukaa Aoki käski ja taas mentiin.

Mies nousi pöydälle useita kertoja ja juoksi lavalla ottaen kontaktia yleisöön. Huikeaa, kuinka yksi mies otti ison lavan ja koko jättimäisen tilan niin täysillä haltuun. Aoki ei jämähtänyt dekkien taakse, vaan heilui suuren osan ajasta joko lavalla tai jopa aivan yleisön vieressä. DJ ei soittanut yhtäkään biisiä ilman oheistoimintaa: yleisöä huudatettiin tai laulatettiin, savua ampuva robottiörkki kyyläsi lavalla ja jopa kaksi juhlijaa nostettiin Aokin viereen dekkien taakse.

Steve Aokin kaveriksi tuli lavalle savua ampuva robottiörkki. // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Puolessa välissä kuitenkin oli pakko myöntää, että tunnelma vähän nyykähti. Ehkä ei mitenkään ratkaisevasti, jengi yhä reivasi ja lauloi mukana, mutta ei niin että polvet olisivat notkuneet maan vavahdellessa.  Aoki soitti muun muassa Blink182:lta miksattuna What’s My Name Again ja Bored To Death. Yleisö ei todellakaan tylsistynyt kuoliaaksi, mutta keskivaiheilla ei älyttömän räjäyttävää meininkiä ollut. Olisiko pyrot ja valot tuoneet tarvittavan lisäsäväyksensä kokemukseen, jos ei olisi ollut aivan valoisaa?

Tai ehkä odotukset vain olivat epäinhimilliset? Vuosien varrella on kuullut vaikka mitä juttuja hullusta lavalta hyppivästä DJ:stä, joka kakuttaa ihmiset tahmeaksi, ja jonka keikalla on jopa huhujen mukaan yleisössä jollain murtunut niska.

Steve Aoki // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Aoki on mielenkiintoinen hahmo: Kuuluisan perheen jäsen, entinen punkkari ja absolutisti. Tällä hetkellä Aoki on yksi maailman menestyneimmistä EDM-DJ:stä, joka lahjoittaa suuria summia miljoonaomaisuudestaan hyväntekeväisyyteen - ja löytyy takataskusta Grammy-ehdokkuuskin. Hän haluaa tarjota ihmisille uusia ja hulluja elämyksiä hyvän musiikin ohella.

- Minä olen esittämässä musiikkia - show on kuin sen hieno lahjakääre, Aoki kuvaili esiintymistään YleX:n radiohaastattelussa perjantaina.

Ja mikä myös on selvää, niin se on Aokin huumorintaju. Vaikka väsy saattoi iskeä jalkoihin keikalla, niin unohtui se hetkessä naureskelun myötä. Keikan ehkä repeilyttävin tilanne oli, kun ilmoille kajahti vanha kunnon Titanicin tunnari My Heart Will Go On ja screenille kuvastui Aoki Titanicin keulaan. Festaroijat lauloivat mukana ja halailivat herkästi. EDM-bileissä kuitenkin kun oltiin, niin herkistelylle ei kuitenkaan tuhlattu turhaa aikaa, ja keikan kliimaksi oli jo nurkan takana: kakkusota ja Cakeface-biisi.

Keikan loppupuolella Aoki heitti paidan pois – nyt alettaisi tositoimiin. Pian DJ ilmestyi lavan reunalle jättimäinen kakku käsissään, joka läiskähti sekunneissa onnekkaimpien päälle yleisöön. Suomalaisille tarjottiin harvinaista herkkua, sillä Aoki on kertonut ettei heitä kakkuja kuin harvoilla ja valituilla keikoilla - ja erityisen tarkalla reseptillä. Aoki viskoi kakkuja oikein olan takaa, ja kymmenen kakkua läsähti yleisön naamaan.

Jättistara Steve Aokin tavaramerkki on kakkujen viskely yleisöön. Tässä Aoki virnuilee ja pohtii, kuka kakutetaan seuraavaksi. // Kuva: Weekend Festival 2016/Julius Konttinen

Viimeistään tässä vaiheessa on tylsemmänkin ihmisen todettava, ettei Aokin maine taida olla ihan tuulesta temmattua - hän on viihdyttäjä sanan todellisessa merkityksessä. Helsingin Weekend Festivaleilla nähtiin laadukas keikka, ja energinen DJ joka ei unohtanut yleisöään dekkien takana häärätessä. Mutta tuskin tämä oli Aokin kreisein keikka.

- Aoki on enemmän kuin artisti. Aoki on ilmiö, joka alleviivaa EDM:n show-henkisyyttä, kuvaili DJ Orion aiemmin YleX:n jutussa eikä voisi olla enempää oikeassa.

Ei mitään niskoja nyrjäyttävää kreisibailausta, mutta ihan ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kuten DJ Orion sanoi, Aoki on ilmiö. Ja tämä ilmiö kannatti todistaa ainakin kerran elämässä.

Steve Aoki // Kuva: YleX/Annika Miettinen

Aoki oli myös YleX:llä radiohaastattelussa. Juuri nokosilta herännyt DJ rupatteli Poikeluksen ja Hätösen kanssa muun muassa Pokemon Go:sta. Kuuntele koko lähetys alta, Aokin haastattelu alkaa kohdasta 1:48.

Avaa Instagram postaus

Weekend Festivalia juhlitaan 5.–6. elokuuta Helsingin Kyläsaaressa. YleX on vahvasti mukana festareilla. Mielenkiintoisimmat uutiset, upeat kuvat ja tunnelmat voit lukea täältä!