Hyppää pääsisältöön

Säveltäjän ja libretistin ystävyys

Libretisti Arrigo Boito ja säveltäjä Giuseppe Verdi
Libretisti Arrigo Boito ja säveltäjä Giuseppe Verdi Giuseppe Verdi,Arrigo Boito,Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Giuseppe Verdiä 30 vuotta nuorempi Arrigo Boito suhtautui suureen säveltäjämestariin juuri niin kuin nuorilla uudistusmielisillä idealisteilla on aina ollut tapana: Verdi edusti karvalakkioopperaa, kankeaa ja porvarillista taantumusta. Boiton suuren ponnistuksen, Mefistofele-oopperan tylyn vastaanoton myötä haihtui kuitenkin myös nuoren miehen kovin uho, ja hedelmällinen yhteistyö Verdin kanssa saattoi alkaa.

Toimimalla kahden Giuseppe Verdin mestarillisen oopperan, Otellon ja Falstaffin libretistinä ja kätilönä, Arrigo Boito sai kuin saikin jätettyä kädenjälkensä italialaiseen oopperaan. Jossain kohti libretistin ja säveltäjän kirjeenvaihdossa siirryttiin sinutteluun, ja ystävyydeksi syventynyt yhteistyö jatkui aina Verdin kuolemaan saakka. Sen jälkeenkin Verdin kuvalla oli kunniapaikka yksin eläneen Boiton yöpöydällä.

Kuuntele Maisteri Lindgrenin esitelmä Verdistä, Boitosta ja ystävyydestä Yle Radio 1:ssä keskiviikkona 10.8. klo 11 ja sen jälkeen Areenassa 30 päivän ajan. Ohjelman musiikkinäytteet ovat tässä kuunneltavissa kokonaisuudessaan.

"Tämä on tarina ystävyydestä, joka ei alkanut hyvin mutta päättyi kuolemaan. Mitään sen tärkeämpäähän ei elämässä ole kuin ystävyys."

"Boito pyysi säveltäjäksi ensin Rossinia, mutta kun tämä kieltäytyi, suurlähettiläs kääntyi Verdin puoleen. Kantaatti Inno delle Nazioni on kauhea, emmekä tiedä, miksi Verdi suostui siihen. Se on tällainen."

"Mefisto-ooppera on hyvin sekasotkuinen ja dramaturgisesti löysä teos, täynnä jyliseviä, uhkeita orkesteritehoja, mutta etenkin kuoron kanssa Boito on hukassa, eikä ole kovin tehokasta aloittaa muutenkin pitkä ooppera kuoron varassa lepäävällä johdantonäytöksellä, joka tapahtuu taivaassa."

"Klarinettia soittava ekonomi tai lähihoitaja on aina parempi kuin se, joka ei ole koskaan perehtynyt taiteisiin. Eiköhän jokaisen haaveilijan ole itse mietittävä, onko hänestä taiteilijaksi vai ei. Niin teki myös Arrigo Boito, ja hänen elämässään maaliskuu 1868 oli käännekohta."

Verdi Boiton Mefistosta: ”Hän tavoittelee omaperäisyyttä mutta onnistuu vain olemaan omituinen."

Verdi jousikvartetostaan: ”En tiedä, onko se ruma vai kaunis, mutta ainakin se on jousikvartetto.”

"Useimmat säveltäjät kompastuvat siihen, että kunnioittavat Shakespearea. Hänellä on aivan liikaa tekstiä ja tapahtumia oopperaksi, aina. Hänellä on myös liikaa henkilöitä ja sivujuonia. Hän pyrkii taustoittamaan ja selittämään asioita, kun oopperassa pitäisi vain näyttää. Tämän Arrigo Boito ja Giuseppe Verdi oivalsivat, toisin kuin moni muu."

"Ikuinen poikamies Boito vietti joulut ja uudet vuodet Sant’Agatassa, ja kun Giuseppina jo oli kuollut, herrojen jouluperinne jatkui, kunnes Verdikin kuoli."

"Boito keksi kirjoittaa Jagolle pahuuden tunnustuksen Mefistofelen tyyliin, tuon Credon, jossa hän julistaa olevansa paha, koska pahuus on aitoa ja rehellistä, toisin kuin hyvyys, joka johtaa aina valheeseen."

"Otellon ensi-ilta oli helmikuussa 1887, kun Verdi oli 73-vuotias ja Boito 44. Verdille se oli vielä yksi sulka hattuun, uskomaton taidonnäyte, mutta Boitolle läpimurto. Suunnattoman taitavasti hän oli saanut sittenkin kädenjälkensä italialaiseen oopperaan ja onnistunut uudistamaan sitä, vaikka ei aivan niin huimapäisesti kuin 20 vuotta aikaisemmin uhosi."

"Falstaffin loppu on kuin hyppäys Mendelssohnin Kesäyön unelmaan, Shakespearen komediasta toiseen, eikä ikävuosiaan kauhisteleva säveltäjä ollut koskaan kirjoittanut mitään vastaavaa."

"Ja niinhän siinä kävi, että Verdin, tuon vakavan, idealistisen, patrioottisen säveltäjän viimeinen ooppera päättyi koomiseen fuugaan, johon Boito sommitteli sanat 'Tutto nel mondo e burla' eli kaikki on vain pelkkää pilaa."

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.