Hyppää pääsisältöön

”Älä lähde vielä pois”

Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa.
Riitan mielestä hänen sydänystävänsä Pirjo oli sosiaalinen ihminen, joka näytti rauhallisen puolensa vain harvoille. Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa. suomilove

Tämä SuomiLOVE-tarina kertoo, kuinka uskomattoman hienoa ystävyys on. Ja siitä, kuinka kamalaa mutta tärkeää on olla läsnä, kun läheinen ihminen elää viimeisiä aikojaan.

Aina joskus käy niin, että ihminen saa ystäväkseen sielunkumppanin, joka pysyy rinnalla koko elämän ajan. Ystävän, joka ymmärtää paremmin kuin kukaan muu ja jonka kanssa on helppo jakaa vaikeammatkin asiat, helppo nauraa tai helppo olla vaan ihan hiljaa, jos siltä tuntuu.

Sellaisten ystävien kanssa juttu alkaa siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi, oli edellisestä tapaamisesta kuinka pitkä aika tahansa. Pihtiputaalla asuva Riitta on siitä onnekas, että hän tietää miltä tuollainen ystävyys tuntuu. Surullista sen sijaan on se, että Riitta tietää myös, miltä ystävyyden menettäminen tuntuu. Riitan paras ystävä Pirjo kuoli yli 50 yhteisen vuoden jälkeen.

Ensitapaaminen kirkkaana mielessä

”Muistan oikein hyvin meidän ensitapaamisemme”, Riitta kertoo.

”Olin silloin 4- ja Pirjo 2-vuotias. Meidän perheemme oli aloittanut rakentaa taloa pienellä Koivujoen peräkylällä Pihtiputaalla. Pirjon äiti tuli rakennustyömaalle, kun oli kuullut, että perheessä oli pieniä lapsia. Hän kysyi, voisiko Pirjo tulla leikkikaveriksemme.”

Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa.
Pirjo ja Riitta ystävystyivät jo 50-luvulla. Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa. suomilove

”On vähän hassua, mutta muistan ihan tarkalleen, minkälainen asu Pirjolla oli tuona päivänä: punainen takki-hame ja kesäinen lierihattu”, Riitta kuvailee kesäpäivää vuodelta 1962.
Valitettavasti Riitta muistaa vielä paremmin elokuisen puhelun vuodelta 2014. Hänen rakas ystävänsä oli aiemmin valitellut vatsakipuja ja soitti nyt Riitalle iloisen puhelun. Riitta ihmetteli Pirjon positiivisuutta, sillä puhelun sisältö oli karmaiseva.

”Hän aloitti iloisena, että vihdoinkin vatsavaivojen syy on löytynyt. Ehdin jo ajatella, että kyseessä on varmasti vatsahaava, mutta sitten Pirjo kertoi, että hänen haimastaan ja maksastaan oli löytynyt syöpäpesäkkeitä.”

”Perushoitajana tiesin tietysti heti, mistä diagnoosissa oli kyse. Se romahdutti minut täysin, mutta toisen iloinen ääni vain kilkatti puhelimessa. Pirjo sanoi toiveikkaana, että ’kyllä tästä selvitään, hoidot aloitetaan ja ne tepsivät varmasti’.”

Riitta tiesi, että elintärkeisiin sisäelimiin levinneestä syövästä ei selviä.

”Paruin kaksi tuntia suoraa huutoa”, Riitta kertoo.

Teräsbetoni auttoi jaksamaan

Elokuisen diagnoosin jälkeen Riitta vieraili Pirjon luona niin usein kuin mahdollista. Pirjo asui tuolloin Espoossa alivuokralaisen kanssa ja Riitta Jämsässä.

Matkat Espooseen ja takaisin olivat kova kokemus, mutta Riitta kesti ne musiikin avulla. Hän on poikansa innoittamana aina pitänyt raskaasta musiikista ja noilla pitkillä ajomatkoilla hän luukutti täysillä Teräsbetonia. Jarkko Aholan johtaman bändin tuotannosta erityisesti yksi biisi antoi hänelle voimaa. Sen nimi on Metallisydän.

”Tuuttasin sen kappaleen tulemaan täysillä, kun ajelin Jämsästä Espooseen Pirjon luokse. Se on raju ja antoi minulle boostia. Sain siitä voimaa ajatella, että minä selviän tästä”, Riitta kertoo.

Syksy 2014 kului Espoon ja Jämsän väliä kulkiessa ja rakkaan ystävän tukena ollessa. Pirjon tila oli lohduton. Hänen syöpähoitonsa oli jouduttu keskeyttämään vain muutaman kerran jälkeen, sillä liian korkeat tulehdusarvot estivät hoitojen jatkamisen.

”Näin myöhemmin ajateltuna Pirjokin varmasti tiesi, ettei tauti vie hänet, mutta puhuimme kuitenkin toiveikkaasti sairauden selättämisestä.”

Helmikuussa 2015 Riitta oli taas käymässä sydänystävänsä luona. Ennen kotiinlähtöään hän sopi Pirjon kanssa tulevansa parin viikon päästä takaisin. Oli perjantai.

”Lauantaina Pirjon alivuokralainen soitti ja kertoi, mitä lääkäri oli sanonut Pirjolle: Tauti on edennyt niin rajusti, että nyt olisi hyvä aika tavata läheisiä”, Riitta muistaa.

Hän järjesteli ymmärtäväisen pomonsa kanssa työasiat niin, että sai jäätyä määrittelemättömäksi ajaksi lomalle ja matkusti Pirjon luokse Espooseen.

”Olin Pirjon luona yötä päivää. Viikon jälkeen, sunnuntaiaamuna, sanoin Pirjolle, että nyt on sellainen tilanne, että me ei enää pärjätä kahdestaan. Niin me soitettiin ambulanssipojat hakemaan ja meidät vietiin Kirkkonummelle terveyskeskukseen”, Riitta kertaa.

Sairaalassa olivat mukana myös Pirjon äiti, poika ja avomies.

”Pirjon äidin läsnäoleminen ja uskomaton jaksaminen olivat vertaansa vailla”, Riitta muistaa.

Hän ei malttanut muiden kehotuksista huolimatta levätä lainkaan, vaan istui koko ajan Pirjon sängyn vieressä.

Aika kuljetti kohti vääjäämätöntä.

Pirjon kanssa oli sovittu sairaalaan mennessä, että millään muulla ei ollut niin väliä, kunhan kivut saataisiin pidettyä pois. Lääkityksen ansiosta hän ei kärsinyt tuskista, mutta oli luonnollisesti suurimman osan ajasta tietoisuuden tuolla puolen.

”Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Pirjo heräsi yhtäkkiä, ja minä tartuin häntä kädestä.”

”Pirjo katsoi minua ja sanoi: ”Älä lähde vielä pois”. Minä vastasin, ettei minulla ole mikään kiire minnekään,” Riitta kertoo.

Se oli viisi vuosikymmentä toistensa kanssa viettäneiden sielunkumppaneiden viimeinen keskustelu.

”Pirjo nukkui nätisti pois tiistai-iltana kello kymmenen.”

Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa.
Nämä naiset ehtivät olla sydänystäviä yli 50 vuoden ajan. Riitta kertoo ystävästään Pirjosta SuomiLOVEssa. suomilove

”Pirjo potkii edelleen persauksille”

Riitta suri ylimmän ystävänsä poismenoa vuoden. Nyt hän pystyy jo muistelemaan Pirjoa ilonkin kautta. Ja saa hänen ajattelemisestaan voimaa arjen keskelle.

”Pirjo ei häviä minun elämästäni koskaan. Hän potkii minua edelleen persiille: aina kun minä tuskailen jonkun päätöksen kanssa ajattelen Pirjoa ja sitä miten hän aina patisti minua eteenpäin.”

Niin heillä oli Pirjon kanssa tapana tehdä toisilleen: potkia persauksille, kun toinen jäi märehtimään jotain murhetta.

Pirjo oli hyvin ulospäin suuntautunut persoona. Hän sähköisti aina tilanteen saapuessaan paikalle ja sädehti lavallakin rakkaan teatteriharrastuksensa parissa. Teatterista tuttua väkeä olikin Pirjon hautajaisissa iso liuta.

Kun Riitta nousi muistotilaisuudessa puhujan paikalle, oli viimeisen kunnianosoituksen aika. Pirjo oli läsnä suuren valokuvan muodossa.

”Lopuksi ehdotin, että annettaisiin Pirjolle vielä viimeiset aplodit. Se oli erittäin vaikuttava hetki, kun koko sali nousi seisomaan, kääntyi kohti Pirjon kuvaa ja antoi finaalitaputukset”, Riitta muistelee.

SuomiLOVEn 3. kausi alkaa joulukuussa Yle TV1:ssä.