Hyppää pääsisältöön

Nousuvesi – ruotsalainen jännityssarja

Tom Stilton (Kjell Bergqvist) ja Olivia Rönning (Julia Ragnarsson)
Nousuveden päärooleissa ovat Kjell Bergqvist ja Julia Ragnarsson. Tom Stilton (Kjell Bergqvist) ja Olivia Rönning (Julia Ragnarsson) Kuva: Ulrika Malm /SVT nousuvesi

TV1 sunnuntaisin 25.2. - 29.4.2018 klo 22.35 - 23.20, uusinta torstaisin n. klo 23.30
Yle Areenassa 30 päivää

Rolf ja Cilla Börjlindin rikosromaaniin perustuvaa ruotsalaista jännityssarjaa on verrattu suosittuun Silta-sarjaan.

Ykkösen sunnuntai-illoissa nähdään uusintana sarjan kymmenosainen ensimmäinen tuotantokausi. Sarjan uusi toinen tuotantokausi on tulossa myös ohjelmistoon.

Mahdoton tehtävä

Ruotsin länsirannikolla, Nordkosterissa tehtiin vuonna 1990 julma murha, joka silminnäkijähavainnosta huolimatta jäi ratkaisematta. Tunnistamatta jääneen uhrin tapaus on yhä piikki poliisin lihassa, ja sen selvittämättä jääminen vaikutti syvästi monen ihmisen elämään.

Nyt, 25 vuotta myöhemmin tämä murhamysteeri annetaan tehtäväksi poliisiksi opiskelevalle Olivia Rönningille (Julia Ragnarsson). Monen mielestä tehtävä on mahdoton, sillä jäljet ovat kylmenneet ajat sitten.

Olivia Rönning (Julia Ragnarsson)
Olivia Rönning kiinnostuu 25 vuotta sitten tapahtuneesta selvittämättömästä murhasta. Olivia Rönning (Julia Ragnarsson) Kuva: Yle Kuvapalvelu nousuvesi

Isän jalanjäljissä

Olivia kiinnostuu jutusta ja mielenkiinto vain syvenee, kun hän huomaa poliisi-isänsä painineen saman jutun parissa Olivian ollessa pieni.

Isälle jutusta tuli pakkomielle, joka jätti jälkensä perheen elämään. Niinpä Olivian äiti ottaa uutisen tyttärensä kenttätyöstä raskaasti.

Olivia löytää viitteitä siitä, että tutkinta ei edennyt toivotulla tavalla. Tutkinnanjohtajana toiminut entinen rikoskomisario Tom Stilton (Kjell Bergqvist) voisi muistaa tapauksen, mutta mies on painunut maan alle.

Hämäriä yhtymäkohtia

Ensimmäisten tiedonmurusten myötä Olivia huomaa sohaisseensa ampiaispesään. Tukholmassa tuntuu olevan ihmisiä, jotka eivät soisi vanhan murhan ratkeavan. Pystyykö nuori ja kokematon Olivia siihen, mihin moni konkaripoliisi ei kyennyt?

Samaan aikaan nettiin julkaistaan videoita, joissa joukko naamioituneita nuoria miehiä pahoinpitelee asunnottomia. Kaupungin asunnottomat pelkäävät pian henkensä puolesta. Onko näillä tapauksilla jokin yhteys?

Springfloden. Tuotanto: SVT Drama, Ruotsi 2016.

Kommentit