Juha Kulmanen
Yle
Lokakuun 15. päivänä vuonna 2014 Kiinan kommunistisen puolueen puheenjohtaja Xi Jinping piti Pekingissä kulttuuripolitiikkaa käsittelevän puheen Kiinan arvovaltaiselle kulttuurieliitille. Puheen pääsanoma oli, että kirjallisuuden ja taiteiden tulee edistää kommunistisen puolueen ideologiaa sekä patriotismia, toisin sanoen nationalismia.
Xi Jinpingin puhe oli kuin kylmä suihku kiinalaisille kirjailijoille ja taiteilijoille. Vuoden 2014 syksyllä puheesta julkaistiin vain suppea referaatti uutistoimisto Xinhuan toimesta. Xinhua tarkoittaa sananmukaisesti Uutta Kiinaa.
Lokakuussa 2015, siis noin vuosi puheen pitämisestä, Xi Jinpingin puhe julkaistiin painetussa muodossa nimellä Tapaaminen, jossa pidettiin merkittävä esitys koskien kulttuuri- ja taidealojen työtä.
Puheessaan Xi Jinping kirjoittaa:
”Kirjallisuuden ja taiteiden tulee heijastella kansan ajatuksia ja toiveita, palvella määrätietoisesti kansaa ja sosialismia: tämä on kirjallisuuden ja taiteiden perustehtävä. Se on myös kommunistisen puolueen esittämä perusvaatimus kirjallisuus- ja taiderintamalle; se on myös avain Kiinan kirjallisuuden ja taiteiden tuleviin kohtaloihin. Vain noudattamalla horjumatta marxilaisia käsityksiä kirjallisuudesta ja taiteista ja pitämällä aidosti kansaa inspiraation lähteenämme, kirjallisuus ja taiteet voivat toteutua suurimmassa mahdollisessa voimassaan.”
Teksti on lähinnä paatoksellista. Puhetapa on opettavainen ja paapova. Nämä huomiot koskevat itse asiassa koko puheen tyylilajia. Ylevyyttäkin tavoitellaan.
Joidenkin alkuperäistä puhetta kuulemassa olleiden kriittisten intellektuellien mukaan nyt julkaistua painettua tekstiä on editoitu, siitä on poistettu joitakin huomioita ja lisätty toisia. Painetussa versiossa on mainittu nimeltä 112 kirjailijaa tai teosta Gilgamesh-eepoksesta Ernest Hemingwayhin. Vuoden 1949 vallankumouksen jälkeisistä kiinalaisista kirjailijoista mainitaan lähes ainoana sosialistista realismia edustava puolueen propagandakirjailija Liu Qing, joka vuosina 1960-61 julkaisi kaksiosaisen Kiinan maareformia käsittelevän kaunistelevan romaanin nimeltä Rakentajien tarina. Yhdestäkään elävästä kiinalaisesta kirjailijasta ei sanota sanaakaan! Pikemminkin puheessa vähätellään viime vuosikymmenten kiinalaisen nykykirjallisuuden tasoa. Tässä asiassa Xi Jinping taitaa ikävä kyllä olla oikeassa. Alkuperäisessä puheessa mainittiin kuulemma huomattavasti vähemmän kirjailijoiden tai teosten nimiä. Painetussa tekstissä toisin sanoen halutaan korostaa puheen pitäjän, puoluejohtaja Xi Jinpingin ylivertaista lukeneisuutta ja sivistyneisyyttä.
Toinen asia sitten on, kuka Xin puheen on tosiassa kirjoittanut. Monet kriitiset kommentaattorit ovat vahvasti sitä mieltä, että Xi Jinping ei itse olisi kirjoittanut puhetta. Luultavimmin sen ovat kirjoittaneet kommunistisen puolueen kulttuurivirkamiehet Xi Jinpingin antamien suuntaviivojen mukaan. Xi on selvästi lisännyt tekstiin joitakin omia huomioitaan ja muisteluksiaan antamaan puheelle paikka paikoin hieman henkilökohtaisempaa sävyä.
Kaiken kaikkiaan Xi Jinpingin puhe on omalla tavallaan hyvin konservatiivinen, etten sanoisi taantumuksellinen. Se on itse asiassa hieman modernisoitu toisinto puhemies Mao Zedongin Yan'anissa vuonna 1942 pitämistä vastaavanlaisista puheista. Mao piti aiheesta eri päivinä kaksi puhetta. Tuolloin Maon puheiden tarkoituksena oli pakottaa kommunistien hallitsemaan Yan'anin kaupunkiin saapuneet liberaalit kiinalaiset intellektuellit alistumaan kommunistisen puolueen ideologisiin vaatimuksiin. Vuoden 1942 puhdistuksissa tapettiin Yan'anissa noin 10.000 intellektuellia. Ne olivat modernin Kiinan ensimmäiset kommunistipuolueen järjestämät puhdistukset.
Maon kirjallisuutta ja taiteita koskevien puheiden punaisena lankana oli Neuvostoliitosta mukaillen omaksuttu sosialistinen realismi, jota kiinalaiset vielä täydensivät sosialistisella romantiikalla. Kirjallisuus ja taiteet nähtiin Maon puheissa lähinnä propagandavälineenä kommunistisen ideologian edistämiseksi. Avainsanoja olivat kansa, talonpojat, aseellinen vallankumous ja luokkataistelu. Maon puheista tehtiin myöhemmin Kiinan kansantasavallan kulttuuripoliittinen ohjelma, eli dogmi.
Osittain samoilla linjoilla ollaan myös puoluejohtaja Xi Jinpingin puheessa. Hän mainitsee siinä arvostavasti myös Mao Zedongin vuonna 1942 pitämät kulttuuripoliittiset puheet. Tekstissä vilahtelee myös muita kommunistisen maailman suuruuksia, kuten Lenin ja Marx, muiden muassa, ikäänkuin ideologisina auktoriteetteina.
Seuraavassa Xi Jinping asemoi kylmäävästi kommunistisen puolueen asemaa suhteessa kirjallisuuteen ja taiteisiin:
”Kommunistisen puolueen johtoasema on sosialistisen kirjallisuuden ja taiteiden kehityksen luotettava tae. Kommunistisen puolueen perustavoite on täysin sydämin palvella kansaa; kirjallisuuden ja taiteiden perustavoite on tarjota aikaansaannoksiaan kansalle.”
Xi Jinpingin puheessa ei toki enää puhuta Maon tapaan vallankumouksesta tai luokkataistelusta. Luokkataistelu-termi on virallisissa yhteyksissä lähes pannassa Kiinan kansantasavallassa. Xi puhuu sitä vastoin lanseeraamastaan iskulauseesta eli Kiinan unelmasta (Zhongguo meng), jonka voimalla Kiinasta on tarkoitus tehdä maailman johtava valtio. Päämääränä on ennen pitkää ohittaa Yhdysvallat, joka vielä nykyisin on maailman suurin talous- ja sotilasmahti. Matkalla ollaan ennen muuta patriotismin ja nationalismin voimin, kansainvälistä yhteistyötä tietenkään unohtamatta.
Matkalla kohti tätä unelmaa Xi Jinping patistaa myös kirjailijoita ja taiteilijoita ryhtymään positiivista propagandaa tekeviksi kulttuurityöläisiksi. Hän suosittelee ohjelmaksi puolueen tukemaa sosialistista realismia ja sosialistista romantiikkaa. Kaikki tämä on menneen maailman asioita, jotka pahaenteisinä kuuluivat jo Mao Zedongin puheisiinkin, mutta jotka toivottavasti eivät enää palaa takaisin. Xi Jinping näkee kulttuurin ja taiteet eräänlaisena soft powerina, pehmeänä voimana, jonka levittämiseen Kiina uhraa näinä aikoina huomattavia määriä rahaa. Halutaan toisin sanoen luoda myös maailmalla positiivista Kiina-kuvaa. Mutta miten se voisi onnistua, kun Kiina on yksipuoluediktatuuri, joka sortaa omia kansalaisiaan? Individualistinen ja kriittinen asenne esimerkiksi Kiinan kommunistista puoluetta kohtaan eivät kelpaa Xi Jinpingille. Niistä seuraa vain vaikeuksia Kiinan nykyisessä ilmapiirissä. Nythän ollaan matkalla kohti valoa! Sosialistisen kulttuuripolitiikan siivin!
Annetaan sana puoluejohtaja Xille:
”Jos kirjallisessa ja taiteellisessa luomistyössä raportoidaan ja kerrotaan ainoastaan nykyhetken olosuhteista ja samalla tuodaan esille vain rumia ja vastenmielisiä asioita, mutta jätetään ylistämättä valoisia ja toiveikkaita asioita, joiden avulla kerrotaan ihanteista ja hyveellisyyteen johtavasta polusta – tällainen kirjallisuus ja taide ei kykene rohkaisemaan kansaa edistykseen.”
Xi Jinping jatkaa:
”Meidän nykykirjallisuutemme ja taiteidemme tulee ottaa patriotismi luomistyönsä johtosäveleksi. Samalla niiden pitää johdattaa kansa omaksumaan ja ylläpitämään oikeaa käsitystä historiasta, eri kansallisuuksista, valtiosta ja kulttuurista sekä vahvistamaan kiinalaisten moraalista suoraselkäisyyttä ja sisäistä voimaa.”
On tietysti hyvä muistaa, että Kiinassa ei ole enää vuosiin ollut kyse sosialismista saati kommunismista. Kiina on pikemminkin oikeistolainen yksipuoluediktatuuri, joka haluaa vain pönkittää puolueen yksinvaltaa vanhentuneella kommunistisella retoriikalla. Puolue haluaa kaikin tavoin pitää sensuuritoimillaan ja ukaaseillaan hallinnassaan niin kirjallisuutta ja taiteita kuin koko opetusinstituutiota päiväkodeista yliopistoihin. Media eli radio, teevee, lehdistö ja kustannustoiminta ovat täysin kommunistisen puolueen hallinnassa. Täydellinen mielivalta vallitsee.
Xi Jinping mainitsee puheessaan hieman huolestuneen oloisena myös internetin alati vahvistuvan roolin Kiinan kansantasavallassa. Hän vakuuttaa silti kuulijoilleen ja lukijoilleen, että puolue tekee kaikkensa saadakseen tuon arvaamattoman uuden välineen hallintaansa. Tätä toivetta ei luultavasti ole kovin helppo toteuttaa. Eräiden arvioiden mukaan Kiinan muuttuminen vähitellen demokraattisemmaksi valtioksi saa voimaa verkottumisen mahdollistavasta internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Pidän tätä erittäin todennäköisenä visiona. Mutta milloin Kiina demokratisoituu? Sitä ei kukaan tiedä.
Xi Jinpingin puhe herätti ainakin minussa monia ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta puheessa kannustetaan kirjailijoita ja taiteilijoita omaksumaan patrioottisessa hengessä vaikutteita Kiinan omasta rikkaasta kulttuuriperinnöstä. Samalla painotetaan sitä, että Kiina ei elä enää umpiossa ja että myös ulkomaiden parhaisiin ja Kiinalle soveltuviin kulttuuri-ilmiöihin pitää suhtautua kiinnostuneesti. Puheessa on siis myös kulttuurin suhteen liberaaleja asenteita, mutta, ja juuri tämä on ongelmallista, samaan aikaan vaaditaan kirjailijoita ja taiteilijoita alistumaan kommunistisen puolueen tiukkaan ideologiseen kontrolliin. Tietyistä asioista ei saa puhua. On joko pakko alistua maassa vallitsevaan sensuuri-ilmapiiriin tai muuttaa ulkomaille. Tai joutua vaikeuksiin. Diktatuuri luo pelon ja itsesensuurin ilmapiiriä, joka ei taatusti edistä kirjallisuuden ja taiteiden kukoistusta, kuten Xi Jinping näyttää toiveikkaasti ajattelevan.
Hieman taustaa nykytilanteelle. Xi Jinping nousi Kiinan eli kommunistisen puolueen johtoon loppuvuonna 2012. Sen jälkeen hän on kahminut itselleen kaiken sen vallan, mikä on ollut mahdollista. Kenelläkään muulla Kiinan kansantasavallan johtajalla, Mao Zedongia lukuun ottamatta, ei ole ollut käsissään yhtä paljon valtaa kuin Xi Jinpingillä on tällä hetkellä. Hän on myös kiristänyt puolueen kontrollia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Kiinan lehdistössä kauhistellaan jatkuvasti Neuvostoliiton vuoden 1991 romahdusta ja hajoamista, ja todetaan samaan hengenvetoon, että tuo malli ei käy Kiinalle. Neuvostoliiton hajoamista pidetään varoittavana esimerkkinä. Toinen merkittävä kansainvälinen tapahtuma, joka on vaikuttanut Kiinan kommunistisen puolueen koveneviin otteisiin, on vuosina 2010-2011 alkanut Arabikevät, kansannousu Tunisiassa ja levottomuuksia muissakin Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maissa. Lisäksi puolue varautuu lisääntyviin levottomuuksiin kotimaassa, kun talouden luvut laskevat ja työttömyys kasvaa.
Muun muassa edellä mainittujen tapahtumien seurauksena Kiinassa hyväksyttiin heinäkuun alussa 2015 voimaan tullut uusi Kansallinen turvallisuuslaki. Sen keskeisenä näkemyksenä ideologisella rintamalla on, että länsimainen parlamentaarinen demokratia uhkaa Kiinan vakautta huolestuttavalla tavalla. Nyt puheena oleva Xi Jinpingin kulttuuripoliittinen ohjelma on jatkoa monille muille kiristystoimille yhteiskunnan eri alueilla. Toisin sanoen Kiinassa ei liene odotettavissa mitään liberaaleja poliittisia uudistuksia ihan lähivuosina.
Kiinassa ihmisiä pannaan vankilaan tai erotetaan viroistaan mielipiteidensä tähden; kirjoja, elokuvia, teatterikappaleita ja televiso-ohjelmia sensuroidaan ja hyllytetään. Kiinan keskustelevision ohjelmat ovat täynnä pöyristyttävää nationalistista uhoa ja poliittista propagandaa.
Loppusyksystä 2015 Kiinan turvallisuusviranomaiset vangitsivat viisi hongkongilaista kirjakauppiasta ja kustantajaa ”vääränlaisten” kirjojen kustantamisesta. Toisin sanoen nämä olivat kustataneet Kiinan diktatuuria kriittisesti käsiteleviä kirjoja, joissa tarkasteltiin korkeidenkin puoluejohtajien korruptiota ja edesottamuksia. Kirjat julkaistiin kiinaksi ja niitä levitettiin myös Kiinan kansantasavaltaan. Osa vangituista kustantajista siepattiin noin vain Kiinan rajojen sisällä, osa taas Kiinan rajojen ulkopuolella: Thaimaan Pattayalla ja Hongkongissa. Sitten heidät kuljetettiin salaa Kiinaan ja laitettiin vankilaan. Tällä hetkellä kaikki paitsi yksi on vapautettu ja he ovat palanneet Hongkongiin. Vain yksi heistä on avannut suunsa ja kertonut miten häntä kohdeltiin ja mitä todella tapahtui. Tällaisia sieppauksia ulkomailla ei ole sattunut aiemmin. Puolueen otteet siis tiukentuvat koko ajan.
Voi olla, että Xi Jinpingin auttamatta vanhanaikainen ja yksiniittinen kulttuuripoliittinen ohjelma jää kuolleeksi kirjaimeksi Kiinan yhä voimakkammin kansainvälistyvässä ja kaupallisessa ilmapiirissä. Tätä olisi syytä ainakin toivoa! Mutta kiristynyt poliittinen tilanne tekee kiinalaisista kirjailijoista ja taiteilijoista joka tapauksessa yhä varovaisempia. Itsesensuuri lisääntyy aivan varmasti. Ja on odotettavissa, että sama koskee myös puolueen omistamien kirjankustantamoiden kustannuspolitiikkaa.
Pertti Seppälä
