Superstitious on ruotsalaisen Europe-yhtyeen kappale vuodelta 1988. Se julkaistiin singlenä yhtyeen neljänneltä Out of This World -albumilta.
Superstitious oli levyn suurin hitti ja se nousi Billboard Hot 100 -listalla sijalle 31. Itse levyä myytiin yli miljoona kappaletta yksistään USA:ssa. Superstitious-kappaleen video kuvattiin kummitustunnelmaisella vanhalla linnalla New Yorkin Long Islandilla. Livenä Superstitiousia esittäessään 1990-luvun alussa yhtye soitti kappaleen keskivaiheilla otteen Bob Marleyn kappaleesta No Woman, No Cry. Europe toimii edelleen aktiivisesti. Yhtye nousi valtaisaan kansainväliseen suosioon vuoden 1986 The Final Countdown -albumin myötä. Kyseistä albumia myytiin maailmanlaajuisesti seitsemän miljoonaa kappaletta. Samaisella levyllä julkaistu yhtyeen megahitti, nimikkokappale The Final Countdown, nousi ykköseksi 25 maassa. Se on edelleen maailman joka kolkassa soiva monumenttikappale, ja yhtyeen solisti Joey Tempest on haastattelussa todennutkin sen elävän ihan omaa elämäänsä. Europe jäi tauolle vuonna 1992, kokoontui paluukeikalle 1999 ja jatkoi toimintaansa 2003, minkä jälkeen se on julkaissut neljä albumia.