Hyppää pääsisältöön

Turpa kiinni ja tottele - vanhojen satujen viesti on selvä

Jos joku kiusaa, ole hiljaa ja hymyile! Älä ole utelias! On ihan ok uhkailla ja käyttää väkivaltaa, jos niiden avulla voi rikastua! Väkivaltainen mies muuttuu hyväksi, kunhan vain tarpeeksi jaksat rakastaa! Näillä elämänohjeilla elät elämäsi onnellisena loppuun saakka, mikäli vanhoihin satuihin on uskomista.

Punahilkka, Tuhkimo, Ruusunen, Saapasjalkakissa sekä Kaunotar ja hirviö kumppaneineen kuuluvat lapsuuden puhtoiseen maailmaan. Ne ovat tarinoita, joita on luettu ja kuunneltu iltasatuina satojen vuosien ajan. On aika havahtua huomaamaan, millaisia opetuksia viattomilta näyttävien rivien väliin kätkeytyy.

Nainen, ole hiljaa ja kärsi

Tyttö parka kesti kaiken kärsivällisenä eikä uskaltanut edes valittaa isälleen. Ensimmäisen oppitunnin antaa Tuhkimo. Tuhkimo on kuin painajaismaisen nurinkurinmaan käytösopas koulu- tai työpaikkakiusatuille. Jos joku kohtelee sinua kuin roskaa, on parasta vain hymyillä, tehdä kaikki mitä pyydetään ja pitää turpansa kiinni. Lopussa sinut palkitaan hyvästä käytöksestäsi ja kärsimyksistäsi.

Ranskalaisen satusedän Charles Perraultin (1628-1703) versio Tuhkimosta korostaa äärimmäisyyksiin saakka Tuhkimon herttaisuutta ja vaatimattomuutta. Vastapariksi nöyrälle tytölle on annettu ilkeät ja turhamaiset siskopuolet. Tuhkimon kyykyttämisen lisäksi siskopuolet kuluttavat aikansa tuijottelemalla itseään peilistä ja järjestelemällä korvakiharoitaan. Perrault tekee selväksi, että naisen pitää olla kaunis, kuten Tuhkimo, mutta samaan aikaan kunnon tyttö ei saa olla kiinnostunut ulkonäöstään.

Turhamaisuuden vaarat näkyvät myös Lumikin tarinassa. Sadun pääpahis on ulkonäköönsä pakkomielteisesti suhtautuva vanhempi nainen, mutta Lumikkikaan ei ole vapaa turhamaisuuden kaameasta synnistä. Kun äitipuoli koputtaa kääpiöiden ovelle, on hänellä mukanaan kauneudenhoitovälineitä – kureliivin nyörit ja kampa. Lumikki ei naisena voi vastustaa noiden esineiden lumovoimaa ja näin ollen aiheuttaa ja ansaitsee onnettomuutensa.


kansikuva juttuun



kansikuva juttuun
Kuva: Pauliina Mäkelä
olipa kerran

Astetta räväkämpi sankaritar

Charles Perraultin Tuhkimon hyvyys ja herttaisuus kestää loppuun saakka. Kun prinsessa lopuksi saa satuhäät ja prinssin, palkitaan ilkeät siskopuolet naittamalla heidät kahdelle ylhäiselle hoviherralle. Tuhkimo antaa kaiken anteeksi, jos siskopuolet vain lupaavat aina rakastaa häntä.

Tuhkimon historiasta löytyy kyllä räväkämpiäkin sankarittaria. Italialaisen Giambattista Basilen (1566-1632) Tuhkimo-sadussa Tuhkakissa tyttö osaa pitää paremmin puolensa.

Kun isä menee uusiin naimisiin, järjestää Basilen Tuhkimo kotiopettajattarensa kanssa uudelle äitipuolelle kotitarvegiljotiinin raskaasta vaatearkun kannesta ja hoitelee äitipuolen pois päiviltä. Tämä johtaa kuitenkin ojasta allikkoon, kun kotiopettajattaresta tulee Tuhkimon seuraava äitipuoli ja asiat menevät yhä huonompaan suuntaan.

Grimmin veljesten versiossa Tuhkimo itse on loppuun saakka kiltti ja hyveellinen, mutta luonto järjestää ilkeille siskopuolille rangaistuksen. Kun Tuhkimo astelee prinssinsä kanssa alttarille, nokkivat kyyhkyset airueina olevilta siskopuolilta silmät päästä.


kansikuva juttuun



kansikuva juttuun
Kuva: Pauliina Mäkelä
olipa kerran

Maineen ja mammonan hankkimiseksi kaikki on sallittua – miehille.

Prinsessasaduissa naisen rooli on herttainen ja passiivinen odottaja. Lumikki siivoaa tyytyväisenä kääpiöiden mökkiä panematta rikkaa ristiin äitipuolensa voittamiseksi. Kaunotar ja hirviö opettaa, että kunhan vaan jaksaa tarpeeksi kauan rakastaa, niin kyllä se kotisohvalla röhnöttävä hirviö vielä prinssiksi muuttuu. Prinsessa Ruusunen puolestaan… No, mitä oikeastaan voi edes sanoa sankarittaresta, jonka ainoa tehtävä tarinassa on nukkua ja odottaa prinssiä sata vuotta.

Miehen tehtävänä useimmissa tunnetuissa saduissa on ratsastaa paikalle tukka hulmuten kriittisellä hetkellä ja pelastaa herttainen ja avuton neito pinteestä. Kaikki satujen miehet eivät kuitenkaan ole syntyneet prinsseiksi. Tällaisessa tapauksessa miehellä on oikeus hankkia itselleen mainetta ja mammonaa keinolla millä hyvänsä.

Otetaan esimerkiksi Saapasjalkakissa. Sadussa rutiköyhä poika saa auttajakseen nokkelan puhuvan kissan. Tämän päivän Saapasjalkakissa sijoittaisi välittömästi omaisuutensa Panamaan, eikä edes häpeäisi tekoaan. Satu opettaa, että valehtelu, uhkailu ja jopa murhaaminen ovat hyväksyttäviä keinoja sosiaalisen arvonnousun tiellä.

Saapasjalkainen kissa ryhtyy köyhän myllärinpojan brändihallintakonsultiksi ja bisnesenkeliksi. Lyhyessä ajassa hän luo pojalle brändin nimeltä Carabasin markiisi. Carabasin markiisi -merkkiä tehdään tunnetuksi aggressiivisella markkinoinnilla, joka ei välttämättä läpäisisi mainonnan eettisen neuvoston seulaa. Kissa käskee maatyöläisiä ”tykkäämään ja jakamaan” viestiä Carabasin markiisin erinomaisuudesta. Jos väki ei tottele, heidät hakataan lihapiirakoiksi. Lopuksi kissa murhaa viattoman jättiläisen varmistaakseen Carabasin markiisisin aseman markkinoilla.


kansikuva juttuun



kansikuva juttuun
Kuva: Pauliina Mäkelä
olipa kerran

Kuva: Pauliina Mäkelä

Tottelematon lapsi on paha

Joka isäänsä pilkkaa ja pitää halpana totella äitiänsä, häneltä korpit puron luona hakkaavat silmän, ja kotkanpoikaset syövät sen, näin toteaa jo Raamattukin. On aivan ymmärrettävää, että myös saduissa lapsen tottelemattomuudesta on palkkana kuolema. Paha lapsi on uhmakas, utelias, äänekäs, nenäkäs, ruma ja ylipäänsä tavalla tai toisella tottelematon. Hyvä lapsi on herttainen, hymyilevä, kiltti kaikille, nöyrä, auttavainen ja kaunis.

Punahilkka on utelias ja tottelematon ja päätyy siksi suden lounaaksi. Max ja Moritz eivät koskaan tulleet hyviks ja siksi heidät jauhettiin jyviks. Klassikko on tietenkin Jöröjukka, jossa tottelemattomat lapset mm. palavat poroksi tai kuolevat nälkään.

Grimmin veljeksiltä löytyy satu Uppiniskainen lapsi. Siinä Jumala rankaisee tottelematonta lasta ja antaa lapsen sairastua. Kuolemassaankaan tämä lapsi ei saa rauhaa, vaan hänen kätensä ponnahtaa aina haudasta sojottamaan kohti taivasta. Vasta kun äiti käy haudalla antamassa sojottavalle kädelle kunnolla piiskaa, asettuu lapsi haudan lepoon.

Lisää satujen kulttuurihistoriasta saat kuulla Kaisa Pulakan toimittamasta Olipa kerran -ohjelmasarjasta:

Toimittaja Kaisa Pulakka Ylen Aamu-tv:n haastattelussa:

Lähteet:

  • Folkloristiikan emeritaprofessori Satu Apon haastattelut radiosarjassa Olipa kerran – satujen kulttuurihistoriaa.
  • Bettelheim, Bruno: Satujen lumous: Merkitys ja arvo. Suomentanut Mirja Rutanen. WSOY 1998.
  • Zipes Jack: Why Fairy Tales Stick: The Evolution and Relevance of a Genre. Taylor & Francis, 2006
  • Hjelt Marjut: Lapsuuden sadut ja seikkailut. Into-kustannus 2014.
  • Jones Christine A. & Schacker Jennifer (toim.): Marvelous Transformations - An Anthology of Fairy Tales and Contemporary Critical Perspectives. Broadview Press 2012.
  • Tatar Maria: Off with Their Heads!:Fairy Tales and the Culture of Childhood. Princeton University Press 1992.

Kirjallisuutta:

  • Grimmin sadut 1-3. Suom. Raija Jänicke ja Olli Suominen. Tammi 1999.
  • Perrault Charles: Hanhiemon satuja. Suom. Tyyni Haapanen-Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö 1922, näköispainos Ntamo 2012.

Lisää ohjelmasta