Musta amerikkalainen altto Marian Anderson lauloi vuonna 1939 Washingtonin Lincoln Memorial -muistomerkillä yli 70 000 kuulijalle ulkoilmakonsertissa, jonka radio ja useat filmiryhmät välittivät ympäri maailmaa. Anderson ei kuitenkaan joutunut kohtamaan valtavaa yleisöään yksin, vaan hänen taustallaan flyygelin ääressä istui harmaantunut suomalainen mies.
Tämä mies oli Kosti Vehanen, turkulaissyntyinen pianisti, tai säestäjä, kuten hän itseään ylpeänä kutsui. Vehasen mukaan hyvätkin pianistit olivat nimittäin usein huonoja säestäjiä. Esiintyminen Washingtonissa monikymmentuhatpäisen yleisön edessä on oiva osoitus siitä, kuinka merkittävän kansainvälisen uran Kosti Vehanen onnistui säestäjänä luomaan.
Jälkipolvien onneksi Vehanen oli myös tuottelias kirjoittaja. Viidessä julkaistussa kirjassaan hän kertoo niistä lukuisista laulajista, joita uransa aikana säesti, ja joiden lääkärinä, psykologina, räätälinä, opettajana, äitinä ja järjestysmiehenä hän siinä sivussa toimi. Kuten konserttilavoilla, myös kirjoissa säestäjä jää taka-alalle. Siitä huolimatta niissä piirtyy kuva Vehasesta itsestään paitsi loistavana muusikkona, myös laulajien luottohenkilönä, joka esimerkiksi taisteli Marian Andersonin puolesta niin rotu- kuin naiskysymyksissäkin.
Maisteri Lindgren valottaa kuulijoilleen tämän poikkeuksellisen suomalaistaitelijan uraa ja ajatuksia musiikkiesitelmässään Yle Radio 1:ssä keskiviikkona 17.8. klo 11. Ohjelmassa soivat musiikkinäytteet ovat tässä kuunneltavissa kokonaisuudesssaan.
"Ennen kuin palautan teidät maanpinnalle, kuunnellaan Washingtonin konsertissakin kuultuja negro spiritual -nimisiä lauluja. 1930-luvulla ne eivät vielä kuuluneet kaunolaulajan konserttiohjelmistoon, mutta Marian Anderson ja Kosti Vehanen tekivät suuren kulttuurityön myös siinä, että sitkeästi esittivät Andersonin kansanmusiikkia taideyleisölle."
"Esimerkiksi tässä Kosti Vehasen Helge Lindbergin kanssa tekemässä äänitteessä ei mainita pianistia, sillä niin, eihän tässä ole pianistia, vain joku säestäjä, ja kuka niitä jaksaa muistaa nimeltä. Mutta hän ei ole tuntematon pianisti, hän on Kosti Vehanen."
"Siinä lauloi hollantilainen Jacques Urlus, yksi tenoreista, joiden kanssa Kosti Vehanen teki töitä. Hän oli laulanut New Yorkin Metropolitan-oopperassa kaikki Wagnerin suuret tenoriroolit ja oli kuulemma ainoa, joka jaksoi laulaa roolin alusta loppuun, toisin sanoen ilman, että lopussa joutui turvautumaan huutamiseen."
"Olen varma, että kun Marian Anderson katseli yleisöä Lincolnin patsaan edessä, hän tunsi, miten Kosti Vehanen loi häneen uskoa ja varmuutta pelkällä läsnäolollaan."
"Kosti Vehanen opetti Marian Anderssonin laulamaan suomalaisia kansanlauluja suomeksi. Ja luulenpa, että en liioittele, jos sanon, että jokainen laulaja, jota hän säesti useammin kuin kerran, sai opetella hänen avullaan muutaman Sibeliuksen yksinlaulun."
"Se oli outo sovitus Sibeliuksen laulusta Säv, säv, susa. Tuskin erehdyn pahasti, jos veikkaan, että tuon viulun oli lauluun lisännyt Kosti Vehanen, joka säesti äänitteellä amerikkalais-ruotsalaista Madame Charles Cahieria. Tämä oli se taiteilija, joka kouli Vehasesta maailmanluokan säestäjän."
"Vehanen ja Anderson levyttivät onneksi paljon. Ehkä omituisin on heidän tulkintansa Sibeliuksen laulusta En slända, hurmaavin mielestäni Robert Schumannin Der Nussbaum, jossa on musisoinnin iloa ja yhteissoiton lumoa sillä tavalla, että sen yhteydessä ei sovi kutsua Kosti Vehasta säestäjäksi, vaan pianistiksi."
