Hyppää pääsisältöön

Yayoi Kusama, täplätaiteilija

Yayoi Kusama
Yayoi Kusama Yayoi Kusama teeman kulttuuri

Yayoi Kusama on maailmankuulu taiteilija, jonka värikkäät ja näyttävät teokset täyttävät huoneita ja puistoja. Japanin television tuottama henkilökuva on harvinainen kurkistus Kusaman elämään ja työskentelyyn.
Teema maanantaina 26.9. klo 21.00. Areenassa 30 päivää.

Yayoi Kusama on Japanin kansainvälisesti kuuluisimpia nykytaiteilijoita, oikeastaan yksi harvoista. Taannoin eräs hänen teoksensa huutokaupattiin kuuden miljoonan dollarin hintaan. Kusaman suuri retrospektiivi Lontoon Tate Modern -museossa vuonna 2012 oli museon ensimmäinen yhden aasialaistaiteilijan suurnäyttely. Kusaman suunnittelemiin kuoseihin perustuvia muotivaatteita ja asusteita myydään huippubrändien liikkeissä eri puolilla maailmaa.

Yayoi Kusama
Yayoi Kusama Yayoi Kusama teeman kulttuuri

Itsekin pilkkukuosiin pukeutuva Kusama vetää valokuvaajat puoleensa näyttäytyessään julkisuudessa, mutta 87-vuotiaan taiteilijan koti on vuosikymmenten ajan ollut rauhallinen psykiatrinen sairaala. Mielenterveyden ongelmista kauan kärsinyt taiteilija on pystynyt keskittymään työhönsä. Dokumentti tarjoaa harvinaisen kurkistuksen Kusaman elämään ja työskentelyyn.

  • Yayoi Kusama, täplätaiteilija (Yayoi Kusama: The Polka Dot Princess), Japani 2012. Tuotanto NHK

Yayoi Kusaman näyttely Helsingin kaupungin taidemuseo HAMissa 6.10.2016 alkaen

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa