Hyppää pääsisältöön

Backgammonin tärkeydestä

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Opiskelin 1980-luvulla Helsingin yliopistossa kulttuuriantropologiaa. Oulun yliopistossa sen ala määritellään nykyään näin: ”Kulttuuriantropologia on oppi ihmisistä, yhteisöistä ja käyttäytymisen sosiaalisesta rakentumisesta eri aikoina ja eri puolilla maailmaa. Haluamme oppia tuntemaan ja ymmärtämään erilaisia kulttuureita ja tutkimme, kuinka kulttuuri vaikuttaa ihmisten elämään.”

Olen keräilijäluonne ja aloin tuolloin keräillä erilaisia määritelmiä sanalle ’kulttuuri’. Niitä oli satoja. Sen olen vuosien mittaan oppinut, että käsitteenä ’kulttuuri’ on semanttisesti miltei tyhjentynyt: sitä voi käyttää mihin tahansa ja miten tahansa.

Opiskeluaikoinani minua vaivasi se, että määriteltiin ’kulttuuri’ tai ’kulttuuriantropologia’ miten tahansa teorioissa, käytännössä kyse oli aina vieraan kulttuurin tutkimisesta. Kohteena olivat aina ne toiset jossain siellä muualla. Opiskelijan haaveena oli päästä sankaritutkijaksi johonkin eksoottiseen paikkaan – mieluummin sellaiseen, joka oli vielä vähän neitseellinen ja josta muut eivät olleet juurikaan kirjoittaneet. Tällaisessa akateemisessa ajattelussa oli jonkinlainen valuvika, jota en koskaan pystynyt ratkaisemaan.

Päätin tehdä osallistuvaa havainnointia tutkien salaa ystävääni ja hänessä tapahtuvia muutoksia pitkin matkaa.

Yhden ratkaisuyrityksen tein. Ainoalla pidemmällä matkallani sinne jonnekin joidenkin muiden luokse päätin vaihtaa näkökulmaa. Vietin erään ystäväni kanssa kaksi kuukautta Egyptissä ja Sudanissa päämäärättömästi harhaillen. Päätin tehdä ns. osallistuvaa havainnointia tutkien salaa ystävääni ja hänessä tapahtuvia muutoksia pitkin matkaa. Tästä piti tulla graduni. Mutta eihän se tietenkään koskaan valmistunut.

Yksi syy epäonnistumiseen oli varmaankin minussa itsessäni tapahtunut muutos. Motivaationi ”tutkia” jotain vierasta tai edes siihen vieraaseen suhtautumista katosi täydellisesti. Halusin pikemminkin vain elää sitä – ehkäpä jopa vähän edistyksellisesti tehdä sen ei-vieraaksi vain elämällä virran mukana. Tämä johtui varmaan myös matkamme tietystä eksistentiaalisesta laadusta ja metodistamme: menimme minne kulloinkin sattumalta huvitti, liftasimme esimerkiksi paikkaan jolla oli hauska nimi, polttelimme Niilin rantakuppiloissa vesipiippua ja pelasimme vanhojen äijien kanssa backgammonia.

Liftasimme paikkaan jolla oli hauska nimi, polttelimme Niilin rantakuppiloissa vesipiippua ja pelasimme vanhojen äijien kanssa backgammonia.

Tämä kaikkia tulvahti mieleeni, kun toissapäivänä kansainvälisessä taidemaailmassa puhkesi kohu. Performanssin maailmantähti, serbialaissyntyinen ja nykyään New Yorkissa vaikuttava Marina Abramovic on joutunut myrskyn silmään, kun hänen myöhemmin syksyllä ilmestyvistä muistelmistaan on vuotanut julkisuuteen varhainen koevedos, joka tullaan sensuroimaan. Siitä poistetaan hänen vuoden 1979 päiväkirjoihinsa perustuva kohta, jossa hän kertoo ensimmäisestä kohtaamisestaan Australian aboriginaalien parissa. Hän kuvailee kokemustaan vertaamalla aboriginaaleja muun muassa dinosauruksiin ja kertoo heidän näyttävän kauheilta (terrible).

Monelle ihminen on muuttumaton: kun on kerran sanonut jotain tyhmää, saa siitä kantaa leimaa koko loppuelämänsä. Tämä on aika ankea ihmiskuva.

Abramovic on joutunut vihan kohteeksi, ja esimerkiksi hänen Facebook-seinälleen kertyy koko ajan kommentteja, jossa häntä nimitetään muun muassa vastenmieliseksi – ja tietenkin rasistiksi. Itse Abramovic on nyt todennut, että hän arvostaa aboriginaaleja ja on heille velkaa likipitäen kaiken olennaisen taiteellisesta urastaan. Tätä eivät vihapuheihmiset halua tietenkään uskoa, ja monet heistä pitävät anteeksipyyntöä riittämättömänä. Monelle heistä ihminen on muuttumaton: kun on kerran sanonut jotain tyhmää, saa siitä kantaa leimaa koko loppuelämänsä. Tämä on aika ankea ihmiskuva.

En usko, että maailmaa voidaan muuttaa paremmaksi poliittisen korrektiuden, sensuurin ja itsesensuurin avulla. Paljon oleellisempaa on olla rehellinen ja kertoa asenteissa tapahtuvista muutoksista – ylipäänsä myöntää muutoksen mahdollisuus ja kertoa sen syistä. Jos ei nykyään epäkorrekteiksi koettuja asioita uskalleta tuoda rehellisesti esiin, emme voi ymmärtää muutosta, sen mekanismeja ja sen mahdollisuutta.

Vierauden käsite on murrettavissa. Minulle ja ystävälleni sen opetti backgammon.

Tajusin tänä aamuna, että tekemättä jääneen graduni aihe saattoikin siis olla varsin tärkeä. En ollut tuolloin kypsä muotoilemaan havaintojani tieteen valekaapuun, eikä minulla ollut mitään metodia. Jälkikäteen ajatellen olen vakuuttunut, että herännyt epäilyni vieraan tutkimisen hedelmällisyydestä oli oikeutettu. Vierauden käsite on murrettavissa. Minulle ja ystävälleni sen opetti backgammon. Turkkilaiset opiskelukaverini opettivat meille pelin yliopiston kuppilassa. Niilin rantakuppiloissa pääsin sen kautta kiinni vanhojen egyptiläisten äijien elämään. Oleellista oli yhteinen pelikenttä ja yhteiset säännöt, joista tuli hyvä tekosyy olla yhdessä. Jos olisin yrittänyt jutella äijien kanssa ilman mitään tekosyytä, olisi se ollut vaikeaa. Osa olisi torjunut minut, osa pitänyt hulluna. Eikä minun asenteeni heitä kohtaan olisi muuttunut. He olisivat olleet minulle kuin ylihistoriallisia hiekan peittämiä muumioita.

En koskaan pitänyt päiväkirjaa ja kirjoittanut lausetta siihen. Haluan kuitenkin nyt sanoa, että niin ajattelin.

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri