Hyppää pääsisältöön

Maisteri tarpoo kritiikin suossa

Kriitikko Seppo Heikinheimo
Kriitikko Seppo Heikinheimo Seppo Heikinheimo,maisteri lindgre

Hyvän musiikkikritiikin tulisi olla asiantuntevaa, taitavasti kirjoitettua, puolueetonta, sivistävää, yleistajuista, erittelevää ja perusteltua. Tällaisia kritiikkejä emme kuitenkaan saa lukea sanomalehtien sivuilta.

Miksi kritiikkejä sitten ylipäänsä kirjoitetaan? Onko musiikkikritiikki vain yhden ihmisen mielipide ? Pitääkö myös huonosta konsertista kirjoittaa kritiikki? Koskevatko journalistin ohjeet kriitikoita? Entä mitä tekemistä basettitorvella on musiikkikritiikin kanssa?

Maisteri Lindgren aloitti toimittajan uransa jutulla, jossa piikiteltiin musiikkikriitikoita. Kriitikot loukkaantuivat, ja ensi askel Maisterin taistelussa musiikkiritiikkiä vastaan oli otettu. Tämä taistelu jatkuu musikkiesitelmässä Yle Radio 1:ssä keskiviikkona 24.8. klo 11. Kuuntele ohjeman musiikkinäytteet tässä kokonaisuudessaan.

"Vaikka ette sitä vielä ymmärrä, tämä musiikki liittyy kiinteästi esitelmän aiheeseen, joka on musiikkikritiikki."

"Georg Druschetzkyn kuolematonta musiikkia oli tämä, tiedättehän, hän oli tsekkisäveltäjä, joka omana aikanaan tunnettiin myös taitavana oboen ja patarumpujen soittajana, ja senpä tähden on hänen laajalti unohdetussa tuotannossaan myös kolme oboekonserttoa ja konsertto kuudelle patarummulle. "

"Uskokaa pois, tämä musiikki liittyy päivän aiheeseen."

"Jos arvostelijalla on neuvokkuutta ja laajaa sivistystä, hän kyllä keksii jotain muuta kirjoitettavaa, kun ennalta sovittu taide-elämys olikin yksinomaan ala-arvoinen. Tämän taiteen mestarihan oli Erik Tawaststjerna."

"Hauskimmaksi kriitikoksi me nimeämme tietysti Seppo Heikinheimon, koska hän oli niin hauskasti ilkeä. Ehkä suomalainen sivistynytkin huumori sitten on parhaimmillaan vain ilkeätä, sitä, että hauskasti ilmaistaan toisen typeryys, osaamattomuus ja epäonnistuminen."

"Musiikkikritiikki on erikoislaji taidekritiikin sisällä. Sillä näet nimittäin, miksi? Miksi meidän pitää lukea tänään sanomalehdestä, mitä toissapäivänä soitettiin konsertissa, jossa me emme olleet?"

"En muista koskaan olleeni konsertissa, jossa kapellimestari ei olisi luottanut itseensä ja olisi pilannut konsertin siksi, että hänen hermonsa eivät pitäneet. Ilmeisesti olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että kohdalleni sattuneissa konserteissa on esiintynyt ammattitaitoisia muusikoita. Mikä sattuma, mikä ilo!"

"Tätä on vaikea ymmärtää. Siis että klassisen musiikin vihaaminen on jotain sellaista, mikä on hyvä kirjoittaa sanomalehden kulttuuriosastossa julkaistun esseen alkuun. "

"Paljon, paljon, liian paljon helpompaa on kuitata vapaalippu, mennä täysin valmistautumattomana konserttiin, torkahdella se kelmeästi läpi ja kirjoittaa seuraavana päivänä 150 sanaa maagisesta loihtimisesta."

"Tuolloin oli tapana, että kritiikit kirjoitettiin nimimerkillä, ja tämä perversiohan jatkui Suomessakin aina 80-luvulle. Bernard Shaw keksi nimimerkikseen Corno di Bassetto."

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.