Hyppää pääsisältöön

Näkökulmia urheiluun ja liikuntaan Etelässä

Urheilu on ollut pinnalla viime viikkoina Rion olympialaisten johdosta. Ei liene sattuma, että saksalainen kehityspoliittinen aikakauslehti ”Entwicklung und Zusammenarbeit” on käsitellyt urheilun ja liikunnan merkitystä nimenomaan Etelässä teemanumerossaan. Tapansa mukaan tämä lehti käsittelee asiaa monipuolisesti ja kriittisesti. Se on tämän Kolmannen maailman puheenvuoron lähtökohta.

silmälasipäinen vaaleatukkainen mies hymyilee lievästi
Jussi Raumolin silmälasipäinen vaaleatukkainen mies hymyilee lievästi jussi raumolin

Toisaalta esitin v. 2014 puheenvuoron ´Brasilian kehitysongelmat ja suuret urheilujuhlat´, joka liittyy nimenmaan tämän puheenvuoron ensimmäiseen Brasiliaa käsittelevään jaksoon.

Brasilian kehityskriisistä ja Rion olympialaisista

Brasilia oli Rion olympialaisten aikana epätavallisessa poliittisessa tilanteessa. Maalla ei ollut valtionpäämiestä, kun presidentti Dilma Rousseffia oltiin erottamassa tehtävästään. Tämän tilanteen juuret ovat vuoden 2014 presidentinvaalissa, jolloin työväenpuolueen Rousseff voitti niukasti oikeiston ehdokkaan. Oikeistopiireissä ei hyväksytty vaalitappiota ja joukko sen edustajia lähetti jopa kirjeen Yhdysvaltojen presidentille Barack Obamalle vaatien tätä puuttumaan asioihin.
Brasilialainen kirjailija ja kolumnisti Vanessa Barbara kirjoitti kolumnissaan 4.12.2014:

”Ne, jotka haluavat presidentti Obaman väliintuloa, pelkäävät maan luisuvan jonkinlaiseksi uudeksi Venezuelaksi. Nämä kutsuvat itseään ”vapauden ja demokratian” puolustajiksi. Pieni ristiriita on kuitenkin, että jotkut näistä vapauden puolustajista haluavat sotilasvaltaa takaisin."

Uusi oikeisto väittää, että Rousseffin hallitus on korruptoitunut ja sotkeutunut äänien ostamisen aiheuttamiin skandaaleihin. Muutamat toivovat presidentin viraltapanoa. Hänet korvaisi varapresidentti Michel Termer PMDB-puolueesta”.
Kun kaikki Brasilian merkittävät puolueet ovat sotkeutuneet korruptioon ja äänien ostamiseen, nämä syyt eivät juuri kelpaa perusteiksi presidentin erottamiseen. Niinpä keksittiin uusi asia, budjettitietojen vääristely, jotta oikeistolainen vallankaappaus saatiin toteutetuksi 2016 juuri ennen Rion olympialaisia. Tämä oli kova isku Roussefille, joka oli aikonut juhlistaa presidenttikauttaan avaamalla olympialaiset.
Muusikko Gilberto Gil, joka oli perustamassa uutta brasilialaista kevyen musiikin suuntausta ”tropicalismia”1960-luvulla, on toiminut kulttuuriministerinä työväenpuolueen hallinnossa. Hän totesi turhautuneena presidentti Roussefin suuriin rakennusprojekteihin kuten Belo Monten suureen patohankkeeseen:

”Intiaanit ovat ihmiskunnan takuumiehiä, koska heillä on sopimus luonnon kanssa ja he torjuvat tuhoisan hyperteknologian. Poliitikot ovat aina jäljessä yhteiskunnan kehityksestä. Ollessani ministerinä ja kantaa ottavana taiteilijana, huomasin tämän selkeästi. Minun täytyi elää tässä paradoksaalisessa tilanteessa”.

Nämä suuret rakennushankkeet ovat suosineet korruptiota ja yleensä rakentamiseen keskittyminen on jättänyt vesihuollon kehittämisen taka-alalle. Brasilian suurkaupungissa Sao Paulossa on jopa kärsitty kuivuudesta viime vuosina. Vesihuollon ongelmista keskusteltiin myös Rion olympialaisten yhteydessä kuten hyttysten aiheuttamasta zika-viruksesta ja veden saastumisen ongelmista.

Jamaikalta tulee pikajuoksijoita

Jamaikalla on pitkiä perinteitä pikajuoksussa. Artur Wint voitti Jamaikan ensimmäisen kultamitalin Lontoon olympialaisissa 1948. Hänen lajinsa oli 400 metrin juoksu. Jamaika onkin ollut tiennäyttäjä pikajuoksussa Karibian meren alueen saarivaltioissa.
Nytkin Rion olympialaisissa jamaikalaiset pikajuoksijat voittivat kuusi kultamitalia, kolme hopeamitalia ja kaksi pronssimitalia.
Urheilunopettaja ja valmentaja Everton Leslie St. Adrew Collegesta Jamaikalta toteaa, että pikajuoksijaksi tulo on helpompaa kuin monessa muussa urheilulajissa. Ei tarvita kuin rata ja piikkarit. Nämä ovat myös vähemmän varakkaiden saavutettavissa.

”Hyvä juoksukunto riippuu ravinnosta. Jamaikalainen ruokavalio sisältää keltaista jamssia, joka on energiarikasta. Lapset kulkevat harvoin bussilla, koska se on kallista. Päästäkseen kouluun heidän tulee ylittää kukkuloita. On muodostunut tapa, että lapset juoksevat koulumatkojaan. Kylissä tiedetään, kuka lapsista on hyvä juoksija”.

Vaikka Jamaikalla on suuria juoksijaihanteita, suureksi juoksijaksi on vaikea tulla. Tämä ei onnistu kotimaisin voimin, vaan nuorten lupaavien juoksijoiden olisi löydettävä yksityisiä sponsoreita:

”On olemassa kaksi mahdollisuutta. Joko löytyy yksityisiä sponsoreita tai he saavat tukea julkiselta organisaatiolta ”Jamaican Athletics Administrative Association”. Tämä huolehtii urheilijoista kansallisella tasolla. Sillä ei ole kuitenkaan käytössään varoja, joilla se voisi tukea lahjakkuuksia uran alkuvaiheessa”.

Ulkomaille pääsy edellyttää myös koulutusta. Jos aikoo mennä Yhdysvaltoihin, siellä vaaditaan High School-tason koulutusta. Tämä on kova haaste jamaikalaisille valmentajille, joiden on löydettävä tasapaino urheilun ja koulunkäynnin välille. Jos joku asuu maaseudulla ja tulee köyhästä perheestä, hänen on vaikea päästä eteenpäin.
Sellaisista, jotka eivät saavuta riittävää menestystä, tulee usein poliiseja tai sotilaita. Naisilla on vähemmän vaihtoehtoja, usein on mentävä avioon.
Shelly-Ann Fraser-Pryce, joka on olympiavoittaja ja maailmanmestari naisten sadalla metrillä, on pyrkinyt näyttämään uutta esimerkkiä. Hänellä on sekä akateeminen tutkinto että hän on perustanut myös liikeyrityksen.

Keniasta tulee kestävyysjuoksijoita

Toimittaja ja radiovalmentaja Isaac Sagala asuu Nairobissa. Hän lähtee liikkeelle kenialaisen kestävyysjuoksun historiasta:

”Meksikon olympialaisissa 1968 kenialainen kestävyysjuoksija Naftali Temu juoksi elämänsä juoksun 10 000 metrin loppukilpailussa. Hän voitti loppukirissä niukasti 0,6 sekunnilla etiopialaisen Momo Wolden ja hänestä tuli samalla Kenian ensimmäinen olympiavoittaja. Temun esimerkki on inspiroinut juuri itsenäisyytensä saavuttaneen uuden itäafrikkalaisen valtion tulevia juoksijasukupolvia”.

Kenia ja Etiopia ovatkin hallinneet pitkään afrikkalaista kestävyysjuoksua. Riossa Kenia oli selvästi parempi, sillä etiopialaiset juoksijat saavuttivat lähinnä pronssimitaleja. Uutuus oli se, että kenialaiset voittivat sekä miesten että naisten maratonin.
Kuten Leslie edellä, Sagala korostaa koululaisten oppivan juoksemaan myös Keniassa, jossa matkat ovat luonnollisesti pitemmät. Hänen mukaansa valtaosa Kenian menestyneimmistä juoksijoista tulee Kalenin-etnisestä ryhmästä, joka elää Rift Valleyssa maan läntisessä osassa. Pääpaikkoja ovat Iten ja Eldoret. Täällä kenialaiset kohtaavat kansainvälisiä juoksutähtiä, jotka käyvät harjoittelemassa Kenian ylätasangolla. Hyvä esimerkki tästä on ollut brittiläinen monikertainen olympiavoittaja Mo Farah.
Sagala valittaa, ettei Kenian valtio ole juuri kiinnostunut kestävyysjuoksijoista ja pyrkii jopa verottamaan näitä 20-35 prosentin verolla. Juoksijat joutuvat maksamaan managerilleen 20 % tuloistaan ja matkoihin menee jopa 40 % palkkioista.
Hallitus on luvannut rakentaa eri puolella maata uusia harjoittelukeskuksia, mutta näitä ei ole näkynyt. Tämän vuoksi yksityiset tahot rahoittavat pääosin Kenian juoksijoita:

”Yritykset näkevät ansaintamahdollisuuksia urheilukilpailuissa ja ne tukevat suurilla summilla urheilua. Itse asiassa lähes joka kuukausi Keniassa järjestetään maratonjuoksuja, joita pankit, telekommunikaatio- ja tiedotusvälineyritykset sekä meijerit ja muut yritykset järjestävät”.

Keniassa on esiintynyt dopingia ja urheilujärjestöissä on todettu korruptiota. Kymmeniä urheilijoita ryntäsi viime marraskuussa Kenian yleisurheilujärjestön ”Athletics Kenyan” keskustoimistoon. He vaativat johtavia virkailijoita eroamaan tehtävistään.

Intiassa pelataan krikettiä

Kun olin aikoinaan työmatkalla Kalkutassa, paikallinen taksi halusi näyttää minulle jotakin merkitsevää. Ajattelin mahdollista historiallista rakennusta, mutta hän ohjasi autoaan näyttääkseen kaupungin uutta hienoa krikettistadionia. Tällöin tajusin sen, kuinka kriketti on merkitsevä asia Intiassa.
Intiassa ei ole oltu juuri kiinnostuneita olympiaurheilusta toisin kuin Kiinassa, vaikka joskus aiemmin maalla oli maailman parhaita maahockeyjoukkueita. Sen sijaan brittiläisen siirtomaavallan perintönä oleva kriketti on tullut suosituksi lajiksi.
Faiz Ullah työskentelee Tata instituutin alaisuudessa toimivassa ”School of Media and Cultural Studies”-laitoksessa Mumbaissa Intiassa. Hän kirjoittaa intialaisen kriketin suuresta muutoksesta:

”Krikettiä on jatkuvasti määritelty uudestaan Intiassa. Tässä kehityksessä ovat aiemmat eettisesti korostuneet katsantokannat painuneet taustalle ja tämän lajin yhteisöllisyys on kadonnut. Aiempi herrasmiesten peli on muuttunut suureksi bisnekseksi ja kaupallisuuden kovat paineet ovat johtaneet kiihkeään kilpailuun!”

Intia voitti 1983 yllättäen kriketin maailmanmestaruuden, ja Intia ja Pakistan perustivat 1987 yhdessä säännölliset kriketin maailmanmestaruuskilpailut. Nämä kehityskulut lisäsivät kriketin vetovoimaa 1980-luvulla. Lapset ryhtyivät pelaamaan sitä kaduilla, puistoissa ja koulujen käytävillä.
Intian krikettiorganisaatiot ryhtyivät vahvistamaan asemiaan 1990-luvulla. Samanaikaisesti Intiassa toimeenpantiin talouden ja joukkotiedotusvälineiden vapauttaminen, mikä myötävaikutti kriketin suosion leviämiseen. Uusi keskiluokka ryhtyi seuraamaan sitä televisiokanavilta.

Tämä paisunut krikettijärjestelmä ajautui korruptio-ongelmiin ja skandaaleihin 2000-luvun alussa. Vihdoin Intian Korkein Oikeus otti tehtäväkseen tämän järjestelmän puhdistamiseen. Samaan aikaan ilmeni kiinnostusta myös muihin urheilulajeihin. Kriketti joutuu nyt käymään kilpailua katsojien suosiosta.
Koska brittiläisen imperiumin perintönä krikettiä on pelattu myös muissa Etelä-Aasian maissa kuten Pakistanissa ja Sri Lankassa, jotkut ovat pyrkineet kehittämään rajat ylittävää yhteistyötä nimenomaan Etelä-Aasiassa.Tämä on kuitenkin törmännyt suuriin esteisiin:

”Tällä hetkellä ovat Pakistanin ja Intian väliset urheilusuhteet jäissä, koska Intia syyttää Pakistania terrorismin tukemisesta. Intialainen osavaltio Tamil Nadu kieltää puolestaan srilankalaisia pelaajia osallistumasta alueellaan järjestettäviin kilpailuihin, koska sen mukaan saarivaltio sortaa jatkuvasti siellä asuvaa tamilivähemmistöä. Vaikka Etelä-Aasiassa rakastetaan urheilua, sen katsotaan absurdilla tavalla ehkä enemmän erottavan kansoja toisistaan kuin vahvistavan niiden välisiä suhteita”.

Lopuksi

”Entwicklung und Zusammenarbeitin” teemanumerossa on tarkasteltu myös liikunnan sosiaalisia ulottuvuuksia Etelässä. Eräässä artikkelissa esitetään hanketta, jossa on kehitetty uusi lentopallosarja Kamputseaan. Siihen osallistuu miinojen vammauttamia pelaajia. Toisessa artikkelissa kerrotaan ”Boxgirls”-hankkeesta Etelä-Afrikassa ja Keniassa. Siinä opetetaan tytöille nyrkkeilytaitoja itsetunnon kohottamiseksi ja itsepuolustustaitojen kehittämiseksi. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan liikuntaterapiaa Kongon tasavallassa. Siinä pyritään kohottamaan traumatisoituneiden tyttöjen ja naisten itsetuntoa liikunnan ja tanssin avulla.
Julkaisussa on myös artikkeleja dopingista ja korruptiosta. Kansainvälisen olympiakomitean päätös olla piittaamatta kansainvälisen dopingtutkimusryhmän raportista, jossa esitettiin Venäjän sulkemisesta pois Rion olympialaisista, on herättänyt laajaa huomiota kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Muutamat tunnetut sanomalehdet ovat käsitellet tätä päätöstä jopa pääkirjoituksissaan. Olympiakomitean uuden puheenjohtajan Thomas Bachin toimikausi sai näin huonon lähdön.

Jussi Raumolin

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta