Hyppää pääsisältöön

Trancea sinfoniaorkesterille: "Partituuri on kuin miksaus."

Marianna Jakobsson, Klaus Mäkelä ja Pessi Levanto
Marianna (Marianna Jakobsson), Klaus Mäkelä ja Pessi Levanto harjoituksissa. Marianna Jakobsson, Klaus Mäkelä ja Pessi Levanto Kuva: Yle / Eero Koski valonheitin,Musiikkitalo

Helsingin juhlaviikkojen trance-musiikille pyhitetty sinfoniakonsertti myytiin salamana loppuun, joten perjantaille järjestettiin toinenkin konsertti. DJ Orkidean (Tapio Hakanen) ja Lowlandin (Petri Alanko) ideasta lähtenyt konsertti tuo tanssimusiikin Helsingin kaupunginorkesterin ja Ahjo Ensamble kamarikuoron tulkittavaksi. Laulusolistina kuullaan Mariannaa (Marianna Jakobsson). Orkesterisovituksista vastaavalle säveltäjä Pessi Levannolle trance-musiikki ei ollut aiemmin juurikaan tuttua. "Haasteena on saada jotain irti todella yksinkertaisista kappaleista."

Kapellimestari Klaus Mäkelä harjoituksissa.
Kapellimestari Klaus Mäkelä harjoituksissa Kapellimestari Klaus Mäkelä harjoituksissa. Kuva: Yle / Eero Koski harjoitukset

Konsertin alkuperäinen idea on lähtöisin runsaasti pelimusiikkiakin säveltäneen Lowlandin omilta levyiltä, joilla trance- ja dance-musiikin helmiä on versioitu syntetisoitujen jousien kera. Läheistä yhteistyötä on ollut mm. tässäkin konsertissa soitettavan Armin van Buurenin kanssa, joka on soittanut live-keikoillaan Lowlandin uudelleenmiksausta kappaleestaan.

Elokuvasäveltäjänä parhaiten tunnettu Pessi Levanto puolestaan päätyi projektiin tutustuttuaan DJ Orkideaan tämän ollessa vielä töissä Nokialla. "Nokia teki orkestraalisia soittoääniä, minkä projektin konsulttina olin."

Petri Alanko, aka Lowland soittaa pianoa.
Lowland (Petri Alanko) harjoituksissa Petri Alanko, aka Lowland soittaa pianoa. Kuva: Yle / Eero Koski harjoitukset

Miksi Trancea ja elektronista tanssimusiikkia sitten piti lähteä kääntämään klassiseksi musiikiksi? "Mun mielestä se on vaan hauskaa, ei siihen tarvita sen kummempaa syytä", Levanto toteaa. "Tällaiset crossover-konsertit ovat myös olleet maailmalla todella suosittuja."

Sävellyksellisesti Levannolle oli mielenkiintoisinta kappaleiden minimalistisuus. "Mitä jää jäljelle, kun biitti riisutaan pois? Ei kauheasti. Useinhan on vain [pianon] valkoisilla koskettimilla neljän soinnun kiertoja." Säveltäjä ei kuitenkaan halunnut tehdä sovituksistaan täysin tunnistamattomia: "Tämän musiikin ystävien tulee kokea kappaleet yhä omikseen."

Viisitoista kokopitkää elokuvaa läpisäveltänyt Levanto pääsee myös hyödyntämään konsertin sovituksissa kaikki Hollywood-elokuvista tutut musiikilliset kikat. Koko toimintaelokuvien tehokeinojen arsenaali on käytössä. "Monissa paikoissa tulee todella lujaa!"

Discopalloja Musiikkitalon katossa.
Musiikkitalon kattoon nousevat perjantaina discopallot. Discopalloja Musiikkitalon katossa. Kuva: Yle/Eero Koski Diskopallo

Classical Trancelations in Concert on samalla myös trance-musiikin pitkäikäisen Unity klubin kaksikymmentävuotisjuhlakonsertti. Hauskana yksityiskohtana konsertin johtava kapellimestari Klaus Mäkelä on saman ikäinen perinteikkään klubin kanssa. Anekdootti luo perspektiiviä elektronisen tanssimusiikin historiaan Suomessa. Lowlandin ja Pessi Levannon sovittaman Faithless-kokoonpanon Insomnia -kappaleen julkaisuajankohtana Mäkelä oli niin ikään vastasyntynyt. 90-luvulla kasvaneille trance-musiikin esiinmarssi oli sukupolvikokemus, jonka jälkimaininkeja voi kuulla tämänkin päivän festivaalien päälavoja valloittaneen elektronisen tanssimusiikin laajassa kirjossa.

Kontrabasson mikrofoni
Koko orkesteri ja kuoro on mikitetty suurimpia lyömäsoittimia lukuun ottamatta. Kontrabasson mikrofoni Kuva: Yle / Eero Koski mikrofoni
Nyt kun kerta on näin paljon tulivoimaa käytettävänä, niin saadaan se kunnolla käyttöön.― Pessi Levanto

Konsertin rytmeistä vastaa Helsingin kaupunginorkesterin lyömäsoitinsektio. Biittiä ei siis laiteta taustalle soimaan koneellisesti. "Se söisi koko idean siitä, että on oikea bändi. Miksi tulla silloin konserttiin. Ideana on se, miltä [trance-musiikki] kuulostaa, kun oikeasti-oikeasti soitetaan. Muutamat sämpletkin soitetaan kapulalla, eikä vain paineta play" -kiteyttää Pessi Levanto. "Nyt kun kerta on näin paljon tulivoimaa käytettävänä, niin saadaan se kunnolla käyttöön. Sovituksissa on myös rakennettu DJ-setin tyylinen draaman kaari konserttiin."

Näyttelijä Sami Uotila
Näyttelijä Sami Uotila Näyttelijä Sami Uotila Kuva: Yle / Eero Koski unity club

Näyttelijä Sami Uotila ei usko, että yleisö tulee pysymään penkeissään: "Sanoin Tapiolle (DJ Orkidea) että vain katon läpi tuleva meteoriitti voi pilata tämän konsertin. Ihmettelen jos ei tule huutomyrskyjä!"

"Toivotaan huutomyrskyjä ja hiekkamyrskyjä", Pessi Levanto jatkaa viitaten Daruden Sandstorm hittikappaleeseen. Myös Sandstorm kuullaan konsertissa sinfoniaorkesterille sovitettuna.

Elektroninen tanssimusiikki on Sami Uotilalle varsin pitkältä ajalta tuttua. Näyttelijä oli ensimmäisissä konemusiikkibileissään jo vuonna 1989. "Tutustuin Tapioon (DJ Orkidea) jo ennen ensimmäistä Unity klubia, yli 20 vuotta sitten." Uotila lausuu konsertissa perinteisen puheosuuden kappaleen taustalla.

Dj Orkidean kasvokuva
DJ Orkidea Dj Orkidean kasvokuva Kuva: Juhlaviikot pressipankki DJ Orkidea,Trance,dance

90-luvulla rave-kulttuuriin kuuluivat kiinteänä lieveilmiönä myös uusien huumausaineiden suosion nousu. "Sen voisi tällä kertaa jättää väliin", Levanto toteaa.

Konsertin suoraa lähetystä pääset seuraamaan Yle Klassisen striiminä tästä klo 22.30 eteenpäin. Konsertti on myös katseltavissa Suomessa ja ulkomailla kolmenkymmenen päivän ajan ensilähetyksen jälkeen Yle Areenassa.

Marianna Jakobsson, Klaus Mäkelä ja Pessi Levanto kädet valonheittimessä.
Trance-musiikin tunnelmaa etsimässä Marianna Jakobsson, Klaus Mäkelä ja Pessi Levanto kädet valonheittimessä. Kuva: Yle / Eero Koski valonheitin