Kodin pihapiiristä voi helposti kerätä terveelliset teeainekset. Vuodenajan mukaan raaka-aineet voidaan käyttää tuoreena tai kuivata talven varalle. Paljon parjattu vieraslaji, ärhäkkäästi leviävä kurtturuusu kannattaisi valjastaa hyötykäyttöön, sillä sen kiulukat ovat täynnä vitamiineja.
Kuivata kiulukka maukkaaksi teeksi
Kuivatuista ruusunmarjoista on helppo valmistaa teetä, joskin siementen rapsuttelu vaatii hieman kärsivällisyyttä. Kiulukoita on perinteisesti kuivatettu rohdoksi muun muassa kuumesairauksiin ja väsymykseen.
Kerää kiulukat pihapiiristä kypsinä, punaisina ja kovina. Poista verholehdet, huuhdo, halkaise. Poista siemenet. Marjat voi kuivata vaikka huoneenlämmössä, mutta konsteja on muitakin. Survo kuivat kiulukat murusiksi. Kiulukkatee on miedon ja miellyttävän makuista ja siitä voi tehdä niin vahvaa kuin haluaa.
Ruusunmarjatee
3 rkl kuivia, murskattuja kiulukoita
1/2 litraa kiehuvaa vettä
(sokeria tai hunajaa)
Hauduta 10 minuuttia. Näin teehen saadaan mahdollisimman paljon vitamiineja.
(Lähde: Terveysteetä luonnonkasveista, Toivo Rautavaara)
Ruusunmarjan terveysvaikutukset ja käyttö kansanlääkinnässä
1950-luvun taitteessa vaikuttanut terveellisten elämäntapojen puolestajapuhuja, hyötykasvitutkija Toivo Rautavaara suosittelee ruusunmarjan käyttöä rohtona muun muassa kuume- ja tulehdussairauksiin sekä anemiaan. Ruusunmarja-jauheen on nykyään havaittu myös lievittävän niveltulehduksen ja nivelreuman oireita.
Ruusunmarjan ravintosisältö
Kotimaiset ruusunmarjat ovat osoittautuneet erittäin hyviksi C-vitamiinin, E-vitamiinin, karotenoidien sekä prosyanidiinien lähteiksi.
Tutkimuksen mukaan kurtturuusu sisältää C-vitamiinia 796 mg/100g tuorepainoa.
Osa C-vitamiinipitoisuudesta häviää kuivatessa.
Kuuntele Hillan ja Minnan Akuutti: Terveyttä luonnosta
Akuutti - elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!
Lisää ohjelmasta
- Luonnon omasta apteekista: Rahkasammal imee verta ja hoitaa haavoja
- Hyvää oloa ilman syyllistämistä - Hillan ja Minnan Akuutti radiossa syksyllä 2016
- Ruusunmarja on syksyn yllättävä terveyspommi
- Stressiä ei voi järkeillä pois, kropassa on avain kaaoksen kesyttämiseen – Näin vapautat itsesi kiristävistä ajatuksista
- Petra tapasi rakkaansa vasta kahden vuoden seurustelun jälkeen – Etäparit tekevät suhteessaan yhden asian muita paremmin
- Joe rakastui varattuun Katriin ensisilmäyksellä, lopulta 20 minuutin keskustelu juna-asemalla ratkaisi parin kohtalon